(Kapinatyöläisestä #60 ylijäänyttä materiaalia)
Podcast Järjestyksen ja kaaoksen suunnat jakso 145: Omin käsin
Navalnyin murha
Aloitetaanpa uutisilla Navalnyin kuolemasta. Samalla kun Navalnyi oli ehdottomasti poliittinen vastaustajamme, pitkään ja aktiivisesti ksenofobiaa hyödyntänyt nationalisti ja imperialisti, hän oli myös Putinin vastaisen opposition älykkäin ja näkyvin johtohamo, jolla oli myös eniten tukijoita. Kumma kyllä, neuvostoajan jälkeisen Venäjän poliittisen kentän omituisuudet tekivät hänestä opposition liberaalidemokraattisen osan johtajan. Tälle osalle henkilökeskeisyys ja sovinismi tulivatkin aikaa myöten tutuksi.
Hän oli erityisen suosittu nuorten, koululaisten ja opiskelijoiden parissa. Vatrtijat jopa antoivat liberaaliopposition marsseille osallistuville nuorille lempinimen ”Naval´njatami” (sanaleikki, tarkoittaa ”kasautuneet”. Toim.huom.).
Joten vaikka Putin kuinka vältti mainitsemasta suosituimman vastustajansa sukunimeä, se nimi on sulautunut ikuisiksi ajoiksi Venäjän oppositiopolitiikkaan.
Minun demokratiamielisissä ystävissäni oli useita paitsi Navalnyin ihailijoita, myös hänen päämajansa aktivisteja. Me väittelimme paljon heidän johtajastaan ja vaihtoehdoista Putinin diktatuurille. Ja nyt olemme barrikadien samalla puolella.
Joten, vaikka me anarkistit kuinka kritisoimme Navalnyita oikeutetusti, meille hänen kuolemansa on valtion tekemä poliittisen vastustajansa murha. Ja varmasti Navalnyin rohkeus ja periksianatamattomuus hallinnon vastaisessa taistelussa on kunnioituksen arvoista ainakin minulle.
Täytyy myös todeta, että Navalnyin nationalistiset näkemykset näyttivät muuttuvan. Vankilassa hän alkoi kirjoittaa muslimi- ja ulkomaalaiskanssavangeista samanlaisina ihmisiä kuin hän itse, mikä on toista kuin natsistisia ”venäläismarsseja” johtanut Navalnyi. Tämän voi sivuuttaa poliittisena juonena, mutta voi myös toivoa, että hän olisi todella miettinyt uudelleen ksenofobisia käsityksiään. Sitä, millaisena Navalnyi olisi tullut ulos vankilasta, emme valitettavasti tule koskaan tietämään. Hallinto tappoi hänet.
Nyt monet Venäjän oppositiomieliset ihmiset vaikuttavat masentuneilta. He ajattelevat: jos vallanpitäjiä ei pelota tuhota maailman tunnetuin venäläinen oppositiohahmo, mitä he tekevät minulle ja perheelleni? Nämä ajatukset ovat ymmärrettäviä ja tietenkin voimme olla huolissamme muiden poliittisten vankien kohtaloista, ja onhan heidän joukossaan paljon tovereitamme. Mutta samaan aikaan, huolimatta siitä, kuinka valtio osoitti voivansa tuhota kaikki jotka nostavat päätään, ihmiset menivät kotikaupungeissaan sorrettujen muistomerkeille ja muille ikonisille paikoille. Monet poliisi otti raa’asti kiinni. Kaikki nämä ihmiset eivät olleet välttämättä Navalnyin polittisia kannattajia, mutta ehdottomasti Venäjän fasismin ja Putinin diktatuurin vastustajia.
Kansan protesti
Kuten yleensäkin, ne jotka korostavat sitä, ettei tarpeeksi moni ihminen ole nyt tullut kaduille, eivät ymmärrä sitä, että monet kaduilla aiemmin olleet ovat vankilassa tai pakotettu muuttamaan maasta. Ja mitä taas tulee väitteisiin venäläisestä yhteiskunnasta tai jopa kansasta, on hyvin epäselvää, mitä he tällä oikein tarkoittavat. Politisoitunut yhteiskunta usein keskittyy isoihin kaupunkeihin, koska niissä on myös aktiivisimmat ihmiset ja perustarpeiden tyydyttämisen ylittävät resurssit. Kuvitteellinen ”kansa”, joksi usein mielletään köyhät tai köyhtyneet, ei ole koskaan olleet Navalnyin yleisöä, vaikka hän kuinka yrittikin saada heitä puolelleen.
Lisäksi kuvitteellinen ”kansa” Venäjällä koostuu todellisuudessa monista eri kansalaisuuksista, jotka asuvat kyseisellä alueella. Samalla kun Navalnyi ja muut uusliberaalit nojasivat ”slaavilaiseen” väestöön ja ylenkatsoivat suuresti muita ihmisiä, näemme nyt enemmän ja enemmän aktiivisia ja itseorganisoituvia ihmisiä, joiden alueita yksityiset yritykset ja keskushallinto armottomasti riistävät. Tietysti nationalistit yrittävät valjastaa näitä protesteja. Kaikki protestit lähtevät niistä, joilla on oma etu ajettavanaan, ja tietysti helpoin tapa harhauttaa ihmisiä on vedota ksenofobisiin, nationalistisiin tunteisiin.
Tämä ei kutenkaan tarkoita sitä, että nämä protestit pitäisi sivuuttaa; kaikki tilanteet tulisi nähdä liikehdintänä, jonka aiheuttaa tyytymättömyys elämänlaatuun ja sen mahdollisuuksiin. Toisin sanoen yhteiskunnallinen epäoikeudenmukaisuus on niiden käyttövoima, ja on olemassa mahdollisuus, että loppujen lopuksi se on määrittävä tekijä muiden etnisten ryhmien edustajien syyttelemisen sijasta.
Nyt kun Baškirian vallanpitäjät murjovat protestoijia, kaduilla on monien eri kansallisuuksien ja etnisten taustojen edustajia. Monikansallisesta perheestä tulevana ja erityisesti anarkistina minun on vaikea ymmärtää kansallisuuden perusteella tehtyjä jakolinjoja, mutta pitkään sivuutetuille ihmisille on tärkeä saada protestoida omalla kielellään, ja tästä voi nousta kansallisen lisäksi myös antikolonialistista tiedostamista.
Kolonialismin vastainen taistelu
Ja kun me puhumme kolonialismin vastaisesta taistelusta, olen eri mieltä niiden kanssa, jotka ajattelevat Palestiinan ja Israelin loputtoman sodan olleen jo kauan väärästä asiasta. Kolonialistinen lähestymistapa loi pohjan kaikelle sittemmin tapahtuneelle. Ja valitettavasti se on tänä päivänä johtanut ns. siirtopakkotilanteeseen (”zugzwang”, tilanne, jossa toimija on pakotettu tekemään jotain vaikka se huonontaa hänen asemaansa. Toim.huom.), tai niin ainakin minä näen asian.
Maghreb-maiden (Marokko, Algeria, Tunisia, Libya ja Mauritania, toim. huom.) muslimit, joiden kanssa minulla on paljon kontakteja, näyttävät minulle kuolleiden palestiinalaislapsien kuvia ja kysyvät ”Eikö kukaan joudu tilille tästä?” ”Israel on miehittäjävaltio!”, he sanovat. Venäjää puhuvat bloggaajat Israelista näyttävät minulle kuvia murhatuista juutalaislapsista ja kysyvät ”Eikö kukaan ota tästä vastuuta?” ”Palestiina on terroristivaltio!” Mitä seuraavaksi?
Monen ihmisen mielessä kaikesta, mitä valtio tekee, voi automaattisesti syyttää kaikkia sen alueen ihmisiä. Aikaisemmassa ”Järjestyksen ja kaaoksen suunnissa” kollegani on huomauttanut, että se on kategorisesti epäreilua ja valtio ei edusta kaikkia, jotka jollain tavalla ovat sen kansalaisia.
Yhtä kaikki pidän vähän omituisena sitä, että liberaaliopposion venäläiset, jotka loukkaantuvat ajatuksesta, ettei ole olemassa ”hyvä venäläisiä”, hyvin helposti ja tyynesti omaksuvat käsityksen kaikkien gazalaisten vastuusta Hamasin terrorismista. Tietenkin toivon, että se Venäjän oppositíon osa, joka pitää tätä lähestymistapaa täysin oikeutettuna, muuttaisi mieltään, mutta toistaiseksi ihmiset pitävät parhaana olla hajottamatta tätä mukavaa maailmankuvaa. Kuten sanotaan: ”me leikimme täällä, emme leiki tuolla”.
Minun täytyy vielä sanoa, että valitettavasti on myös paljon anarkisteja, joilla on sama asenne, mutta esimerksi venäläisiä kohtaan. Olen nähnyt tarpeeksi entisiä anarkisteja, jotka ovat menneet niin kauas oikealle tässä asiassa, ettei pidemmälle enää pääse. Riittää jo, älkää flirttailko kollektiivisen vastuun kanssa.
Sota ja hiljainen sabotaasi
Jos puhumme kolonialismista tai militarismista, sopii Putinin sota Ukrainaa vastaan tähän hyvin. Putinin kostonhimoinen jääräpäisyys, jolla hän on valmis lähettämään loputtomasti omia kansalaisia kuolemaan toivoen, että Ukrainalla loppuu puolustuskykyiset kansalaiset ensin. Sota on ollut käynnissä jo kaksi vuotta; ketään ei yllätä että ”kostoiskut” saapuvat myös venäläiskaupunkeihin; maastamuuttoryhmiin on jo vakiintunut kysymys äideiltä: mitä tehdä, poikani täyttää kohta 16, mihin hän voisi hakea opiskelemaan päästäkseen pois Venäjältä?
Ja taas nousee syyttävä sormi: miksi he pakenevat kun pitäisi protestoida? No, mitä voisin sanoa… Hiljaisen sabotaasin perinne Venäjällä on osoittautunut tähän mennessä paljon voimakkaammaksi kuin vallankumouksellisen. Eli, kun jotkut uskaltavat kapinoida avoimesti, käynnissä on myös hiljainen sabotaasi. Ja joskus vain hiljainen sabotaasi on mahdollista.
Takavarikointilaki
Tällä viikolla (helmikuun puolivälissä, toim. huom.) uutisissa kerrottin, että Putin hyväksyi lain omaisuuden takavarikoinnista, jos sitä on käytetty valeuutisiin Venäjän armeijasta. Uutisen mukaan kyse on omaisuudesta, jota on käytetty valtion vahingoittamiseen, ja jos se on tehty ansaitsemistarkoituksessa, ja niin edelleen, mutta me olemme jo nähneet, kuinka syyttäjänvirasto voi taluttaa sekä uusia että vanhoja lakeja minne ja koska haluaa.
Mitä tähän nyt sanoisi… odotettua. Naapurimaa Valko-Venäjällä poliittisista syistä maastamuuttavien omaisuus jo takavarikoidaan ja annetaan heidän teloittajilleen. Mutta ”tulimme tähän maailmaan alastomina ja lähdemme täältä alastomina” ei heitä pelottanut.
Ei jumala, eikä kuningas, eikä sankari
Lopuksi, muistutan jälleen kerran Internationaalin sanoista, jotka on kirjoittanut anarkisti ja vallankumouksellinen Eugène Pottier: ”Kukaan ei tuo meille pelastusta: ei jumala, eikä kuningas, eikä sankari. Me saavutamme vapautuksen omin käsin.” Jos otamme huomioon alkuperäisen ranskalaisen tekstin, sankarin sijaan puhutaan tribuunista (antiikin Rooman virkamies, myös kansantribuuni eli kansaa edustava virkamies, toim. huom.), mikä tekee katkelmasta entistä osuvamman.
Suomennos englanninkielisestä tekstistä, joka on alunperin ollut podcast:
Ilmestynyt myös Freedom News-sivustolla freedomnews.org.uk
Suomennoksen apuna on käytetty myös alkuperäistä venäjänkielistä versiota:
https://avtonom.org/news/svoeyu-sobstvennoy-rukoy-trendy-poryadka-i-haosa-epizod-145
Jakso, johon viitataan antikolonialismiosiossa, löytyy vain venäjäksi:
https://avtonom.org/news/pravilnaya-storona-istorii-trendy-poryadka-i-haosa-epizod-144
Kapinatyöläinen 