Nykyään Ruotsissa asuva Harry Järv on ollut anarkisti 30-luvulta lähtien. Hän osallistui talvi- ja jatkosotaan ja sai runsaasti tunnustusta urheudestaan. Järv on myös ollut erittäin tuottelias kirjailija ja kirjallisuuden tuntija. Kaksi suomalaista anarkistia haastatteli häntä hänen vieraillessaan Itämeren kirjailijapäivillä.

Olen syntynyt Karperössä, Mustasaaren kylässä, Pohjanmaalla. Vanhempani olivat talonpoikia ja minä autoin työnteossa. Ei siinä ollut mitään ihmeellistä. Pääsin sitten käymään oppikoulua Vaasassa (Vasa svenska lyceum), koska isä sai minut kiinni rakentaessani kanootin, millä olisin tehnyt pitkiä matkoja Pohjanlahdella. Hänen mielestään se oli liian vaarallista ja hän pelkäsi että hukkuisin. Siksi hän ehdotti että saisin käydä koulua, jos en rakentaisi sitä kanoottia. Suostuin siihen, koska tiesin että kaupungissa oli paljon kirjoja, joita ei ollut kotikylässäni. Olin jo lukenut kaikki monta kertaa. Myöhemmin, vuonna 1939, minusta tuli kuitenkin merimies. Olen ohjannut ison aluksen New Yorkin satamaan ruorissa seisten.

Isäni opetti minulle ja veljelleni, joka nykyisin on maanviljelijä Karperössä, että emme koskaan yrittäisi hankkia paljon rahaa. Hänen mielestään kaupanteko ja muut sellaiset toimet olivat epämoraalisia. On tehtävä työtä eikä elettävä muitten työnteolla. Hän opetti meidät halveksimaan rahaa ja tekemään parhaamme niissä ammateissa, jotka valitsisimme. Veljestäni tuli siis maanviljelijä eikä hän ole koskaan käyttänyt myrkyllisiä tai luonnottomia lannoitteita. Minä olen myös yrittänyt tehdä parhaani tehtävissäni.

Jo nuorena luin ja ostin paljon kirjoja. Sain joka päivä viisi markkaa ruokarahaksi, kun en voinut syödä kotona, mutta käytin rahat kirjoja varten. Otin salaa voileipiä mukaan kotoa. Vanhempani eivät pystyneet tajuamaan miten kirjakokoelmani kasvoi vaikka minulla ei ollut rahoja. Tänä päivänä minulla on suunnilleen 12.000 kirjaa kotona Tukholmassa. Ne ovat minun työvälineeni.

Milloin sinusta tuli anarkisti ja miksi?

Ensimmäisen kerran tutustuin anarkistisiin teorioihin ollessani kolmetoistavuotias kun luin Kropotkinin “Anarkistin muistelmat”. Silloin luin kirjan jännittävänä kertomuksena vankilapaosta; siis seikkailukirjana. Mutta siinä oli sellainen kohta… Kropotkinhan oli maantieteilijä ja hän tutki soraharjuja Hämeessä… kartoitti niitä. Siinä kohdassa hän kirjoittaa: “Näin kuinka valtavasti työtä suomalainen talonpoika kuluttaa raivatakseen kovaa savea ja sanoin itsekseni… Hän tarvitsee minua, minun täytyy elää hänen kanssaan ja auttaa häntä tulemaan maanomistajaksi tai vapaaksi tämän maan viljelijäksi…” mutta hän jatkaa vielä “… he ovat valmiita avartamaan tietojaan – on vain kysymys näiden tietojen antamisesta heille, heille on annettava tilaisuus oppia.”

Tätä minäkin olen yrittänyt tehdä; levittää tietoutta ja sivistystä parhaani mukaan. Kirjoissani on läpikäyvä teema; niiden pitäisi olla kansanvalistavia melko korkealla tasolla. Ne eivät siis ole tarkoitettuja vasta-alkajille.

Ollessani merimies vuonna 1939 Niilo Wälläri oli merimiesunionin puheenjohtaja. Hän oli Amerikassa tullut syndikalistiksi ja hän löi leimansa unionin asenteisiin näinä vuosina. Siitä sain myös vaikutteita. En ollut kuitenkaan silloin vielä järjestäytynyt. Olin vasta kahdeksantoistavuotias.

Jo koulupoikana luin paljon Bertrand Russellin kirjoja, kaikki mitä löysin, ja hänen käsityksensä anarkismista oli hyvin myönteinen. Sillä tavalla sain ideologisen taustan. On myös niin että pohjanmaalaiset talonpojat ovat hyvin itsenäisiä, yrittävät ainakin olla, eivätkä siedä mitään herroja. Heillä on siis asenteissaan yhtäläisyyttä anarkismin kanssa. He eivät vaan tiedä siitä asiasta mitään, koska he eivät ole lukeneet Bakuninia, Kropotkinia tai muita teoreetikkoja. Heille se on luonnollinen tapa toimia.

Minulle on ratkaisevaa että anarkismin ideologia painottaa yksilön vapautta ja itsehallintoa. On siis kysymys jyrkästi suorasta demokratiasta. Sen mukaan olen myös itse yrittänyt toimia, ja se toimii hyvin pienissä ryhmissä ja työpaikoissa. Kun jouduin sotaan ja tulin joukkueen johtajaksi toteutin koko ajan käytännössä sellaista systeemiä, että olimme kaikki tasavertaisia. Olin muodollisesti johtaja, mutta en toteuttanut johtajuutta Suomen armeijan käytännön mukaisesti ja siitä sainkin moitteita. Me olimme kuitenkin hyvin menestyksekkäitä yhteistyömme vuoksi. Minä pidän vieläkin yhteyttä sotilastovereitteni kanssa. Soitamme ja kirjoitamme toisillemme ja tapaammekin kun voimme, vaikka 50 vuotta on kulunut ja olemme olleet erilaisissa ammateissa. He ovat olleet kalastajia, talonpoikia, rakennustyöläisiä… mutta pidämme yhteyttä, koska jaoimme silloin kaiken keskenämme. Muut upseerit rakennuttivat korsuihin omat huoneensa, mutta minä kieltäydyin, koska halusin jakaa kaiken sotilaitten kanssa. Toiminnassa en koskaan komentanut ketään. Kaikki jotka olivat mukana olivat mukana omasta tahdostaan. Kenenkään ei ollut pakko olla mukana. Annoin heille käytännössä totaalisen vapauden armeijan hyvin autoritaarisissa raameissa.

Arvioinnissa minusta jalkaväkiupseerina sanotaankin (sanotaan siellä paljon hyvääkin, mutta loppukommentti on hyvin kielteinen) “epäsotilaallinen tavoiltaan”. He tiesivät siis asiasta, mutta käyttivät meitä hyväkseen koska olimme hyvin tehokkaita. Mutta he epäilivät meidän systeemiämme, koska se oli demokraattinen.

Kun tulin Ruotsiin, ryhdyin 1952 avustajaksi syndikalistiseen lehteen “Arbetaren” ja siitä lähtien olen ollut järjestäytynyt anarkisti. Sitä ennen tunsin sympatiaa niitä ideoita kohtaan. Ne sopivat minulle, osaksi koska olen maanviljelijänpoika Pohjanmaalta.

Olet sanonut olevasi nimenomaan anarkosyndikalisti. Voitko kertoa miksi?

Se on ainoastaan myönnytys, koska niin Ruotsissa on tapana sanoa. Oikeastaan haluan kutsua itseäni pelkästään anarkistiksi. Ideoista olen kiinnostunut, en järjestömuodoista. Minun mielestäni eri järjestömuodot ovat mahdollisia. En ole erikoisen kiinnostunut syndikaateista. Olen ottanut osaa kokouksiin, mutten kovin ahkerasti. Ideologiani on enemmän teoreettinen. Käytännön elämässä olen ainoastaan ollut työnjohtaja ja Kuninkaallisen kirjaston johtaja. Sielläkin oli mahdollista toteuttaa demokraattisia menetelmiä, ei kuitenkaan täysin koska organisaatio oli niin iso. En saanut henkilökohtaista suhdetta kaikkiin 260 työtovereihin. Osastolla, missä oli 16-20 työntekijää oli helpompaa. Valitettavasti yksikin henkilö, joka inhoaa vapautta, pystyy pilaamaan työpaikan hengen.

Sana “anarkismi” ei tarkoita, niin kuin tiedätte, kaaosta ja epäjärjestystä, vaan vapautta hallitsijoista ja että jokainen saa itse päättää teoistaan ja ottaa niistä vastuun. Yksilön asenne on siis minulle tärkein.

Suomessa oli 20-luvulla venäläisiä anarkistiemigrantteja ja emigrantteja jotka olivat kuuluneet sellaisiin äärivasemmistolaisiin ryhmiin, joiden aatteet ovat verrattavissa anarkismiin. Tiesitkö niistä?

En tiennyt! Pohjanmaalla emme olleet tietoisia niistä. Tiesin tietenkin että oli olemassa venäläisiä pakolaisia ja uuden järjestelmän vastustajia. Mutta en tukenut autoritaarista tsaristista yhteiskuntaakaan, ja useimmat pakolaiset eivät olleet demokraatteja. Emme kuitenkaan Pohjanmaalla olleet yhteydessä heihin.

Miksi menit mukaan Toiseen maailmansotaan, jos pidit itseäsi anarkistina?

22harry2En ollut silloin vielä järjestäytynyt anarkisti. Se ei kuitenkaan ole ratkaiseva seikka. Diktatuurivaltioiden laajenemispolitiikka sai minut hyvin varhain tietoiseksi siitä, että aseistakieltäytyminen olisi epärealistista ja haitallista. Aikana, jolloin historialliset tapahtumat olivat Stalinin ja Hitlerin tapaisten valtapolitiikoiden hallitsemia, oli mahdotonta antaa heidän olla rauhassa. On vastustettava kaikkea diktatuuritendenssejä! Anarkistit vastustavat yhtä paljon stalinistista sosialismia kuin kansallis-sosialismia.

Olin oikeastaan vapaaehtoisena kolme kertaa: talvisodassa, jatkosodassa (koska olin silloin vielä liian nuori, minun vuosikurssini kutsuttiin vasta syksyllä 1941, ja silloin olin jo monta kuukautta ollut mukana valloittamassa takaisin Karjalan kannasta. Mutta kun en ollut mukana kutsunnoissa, tulivat poliisit vanhempieni luo ja kysyivät missä minä olin piilossa. Isäni kertoi heille etten ollut missään piilossa, vaan jo valloittanut kannaksen) ja sitten kun menetin jalkani. Minun ei olisi tarvinnut mennä enää rintamalle, mutta sain kirurgin vakuuttuneeksi siitä että pystyisin palaamaan.

Talvisodassa oli kuulemma mukana ruotsalaisia syndikalisteja…

Siitä en kyllä tiedä mitään. Tunnen tietenkin aika monta vapaaehtoista Ruotsista. Minun rykmentissänikin oli muutama, mutta en usko että kukaan heistä olisi ollut syndikalisti. Luultavasti niitä oli, koska he ajattelivat varmasti niin kuin minäkin, että täytyy vastustaa jokaista diktatuuria, ainakin jos se yrittää murskata pienen maan.

Kerro missä tehtävissä olit sodassa…

Talvisodassa olin joukkueen varapäällikkö ja jatkosodassa ensin taistelukuriiri minkä jälkeen jouduin upseerikouluun. Sen jälkeen toimin joukkuepäällikkönä 61. rykmentissä, joka sitten ensimmäisenä pysähdytti venäläisten hyökkäysaaltoa Tienhaarassa 1944. Siinä menetimme kahdessa päivässä, juhannuksena 1944, yli 500 miestä, mutta emme päästäneet venäläisiä salmen yli.

Upseerien ja miehistön välisestä suhteesta minulla oli, niin kuin jo mainitsin, toisenlainen näkemys kuin – ei välttämättä kuin rintamaupseereilla – mutta kuin ammattiupseereilla. He halusivat toteuttaa preussilaista kuria myös kentällä, mikä oli täysin mahdotonta. Ne, joilla oli toverilliset suhteet miehistöön, menestyivät parhaiten. Linnahan on kirjoittanut tästä Koskela-hahmossa. Erikoistehtävissä meillä oli vain vapaaehtoisia mukana, ja niissä menetimme ainoastaan yhden miehen. Hän vaihtoi osia minun kanssani kun olin tilanteessa missä en olisi pärjännyt. Hän tuli apuun ja menehtyi. Hän oli 19-vuotias ja olimme käyneet samaa koulua Vaasassa ja tunsimme siis toisemme jo ennestään.

Miksi muutit Ruotsiin?

Ensin jouduin Ruotsiin sairaalaan, St. Gorans-sairaalaan missä oli osasto pahoin haavoittuneita sotilaita. Olin silloin muutaman kuukauden Ruotsissa. Vuonna 1945 sain stipendin opiskeluun Upsalassa varten. Sitten tuli asekätkentäjupakka, jossa oli mukana rykmentinjohtajani Alpo Marttinen. Minuakin silloin varoitettiin että olisin voinut joutua vaikeuksiin. Viimeisinä päivinä kun silloin olin kotona en nukkunut sisällä vaan ulkona ojassa. Poliisit eivät kuitenkaan tulleet silloin, vaan vasta myöhemmin, ja kuulustelivat silloin isääni.

Minä autoin Marttista pakenemaan Merenkurkun yli veneellä. Lähdimme läänivankilan rannasta, koska ajattelimme että se oli viimeinen paikka mistä etsiä häntä, olisihan hän pitänyt olla siinä vankilassa. Otin hänet sitten mukaan Uumajan kautta Tukholmaan, missä minulla oli ystäviä. Hänen perheensä tuli vähän myöhemmin. Ruotsista hän jatkoi matkaansa USA:han, missä hänestä pian tuli eversti. Sitten hän kuoli syöpään.

En oikein pitänyt hänestä ihmisenä, hän oli vähän häiriintynyt upseerikoulutuksestaan. Kun hän joutui olemaan pohjanmaalaisten kanssa, hän ei ensin oikein ymmärtänyt heidän jurouttaan, mutta rupesi kuitenkin arvostamaan heidän tehokkuuttaan taistelussa. Ihmisenä en siis pitänyt hänestä, mutta upseerina hän oli “Motti” Matti Aarnion rinnalla parhaimpia. Tämä viimeksi mainittu oli sitten vielä ihmisenäkin sympaattinen.

Tämän kaiken jälkeen en voinut heti palata kotiin, koska VALPO sai veneen kuljettajan kiinni ja hän kertoi myös minusta. Jäin sitten Ruotsiin ja menin ruotsalaisen tytön kanssa naimisiin.

Suomessa oli pitkään vallalla Neuvostoliiton ihannointia jota nimitettiin suomettumiseksi. Kerro meille tästä.

Minähän olen suomettumisen vihollinen. Olen kritisoinut Kekkosta ankarasti tämän takia. Minä olen sitä mieltä että hän toimi henkilökohtaisen vallan takia, ja anarkisti ei voi hyväksyä vallanpitäjiä. Kekkosesta kehittyi hyvin itsevaltainen henkilö. Tästähän kirjoitin jo silloin kun hän toimi presidenttinä, en siis ainoastaan kritisoi kuollutta henkilöä. Kekkonen arvosteli myös sotaveteraaneja miellyttääkseen neuvostoviranomaisia. Kirjassaan “Tamminiemi” hän kirjoittaa:

“Voi olla, että sodan kokeneet ikäpolvet jäävät loppuun saakka historiansa vangeiksi. Mutta enemmistö Suomen nykyisestä kansasta on toisessa asemassa. Nuoremmille ikäpolville sodan ja väkivallan ajat ovat jo historiaa.

Nuoret ovat vapaita historian taakasta ja kykenevät – niin uskon – ottamaan sen opin, joka raskaista vuosista on saatavissa. Uskon, että rauhan oloissa varttuneet ja eläneet tajuavat vaistomaisesti rauhan arvon ja hyvän naapurisovun merkityksen. Heissä olen todennut oikeaa itsetuntoa, joka ei tarvitse tuekseen naapurivihaa eikä kansalliskiihkoa, ei sotaa eikä veritöitä.”

Tämähän on kritiikkiä veteraaneja vastaan, emmekä toimi sillä tavalla. Me emme vihaa venäläisiä. Juuri tälläkin hetkellä olen mukana konferenssissa venäläisten kollegojen kanssa. Minulla on aina ollut heidän kanssaan hyvää yhteistyötä. Emme me taistelleet venäläisiä sotilaita vastaan. He olivat samassa tilanteessa kuin mekin. Me taistelimme Kremliä ja Stalinin politiikkaa vastaan. Väite että me rintamasotilaat emme olisi oivaltaneet mistä sodassa oli kysymys on loukkaus meitä vastaan.

Sinua pidetään etevänä Kafka-tutkijana. Oliko Kafka anarkisti?

Riippuu maarityksestä. Hän ei ollut järjestäytynyt anarkisti, mutta hän seurusteli anarkistien kanssa ja tunsi sympatiaa heitä kohtaan. Prahassa oli kahvila jossa anarkistit tapasivat toisiaan ja Kafka istui usein siellä heidän kanssaan. Kerran, kun poliisit hyökkäsivät ja tuli kova tappelu anarkisteja pidätettiin mutta ei Kafkaa. Hän lähti silloin poliisiasemalle ja onnistui saamaan yhden anarkistin vapaaksi. Michael Maresch on kertonut tästä lehtiartikkelissaan vuonna 1921. Kafka tuli siis asemalle ja sanoi että tämä on syytön, päästäkää vapaaksi. Kun he eivät niin tehneet, Kafka maksoi takuusumman hänen puolestaan. Rahat eivät kuitenkaan menneet hukkaan. Kun he saivat ne takaisin he ostivat niillä olutta ja makkaraa.

Kafka luki Bakuninia ja Kropotkinia. Puheessani tänään tulen mainitsemaan, että Kafka oli kropotkinilainen…. Hän tuki myös Venäjän vallankumousta, mutta pian hän huomasi, että byrokraatit olivat ottamassa vallan ja hän pelkäsi, että kansa joutuisi kansliakirjoitusten vangiksi. Hänen mielestään tämä oli valitettava seikka, koska hän näki ensin vallankumouksen hyvänä asiana.

Olet kirjoittanut 40 kirjaa. Minkälaisia kirjoja olet kirjoittanut ja mikä on kirjoittamisesi motiivi?

Niin kuin jo alussa mainitsin, harjoitan kansansivistystoimin taa. Näen tämän tärkeänä asiana, koska synnyin seudulla, missä ei ollut paljon kirjoja. Tämä oli puute. Nyt kirjastotoimi on kehittynyt ja on mahdollista saada mikä tahansa kirja kirjaston kautta. Kuitenkin sivistystyö on vieläkin välttämätöntä, koska nuoret ihmiset eivät lue kirjoja, vaan kuuntelevat yksinkertaista musiikkia (se ei ole oikeastaan edes musiikkia). Olen Kropotkinin linjalla; ihmiset tarvitsevat vieläkin oppia ja sivistystä vaikka nykyään on helpompi sitä saada.

Olen kirjoittanut kirjallisuustiedettä, filosofiaa, aatehistoriaa ja historiaa. Perussävy kirjoissani on aina ollut vallanpitäjiä vastaan. Seuraava kirjani “Prometheus eld” ilmestyy luultavasti ensi vuonna ja se käsittelee vallan väärinkäyttöä, sitä kun jumalat alistivat ihmisiä laeillaan (mitä tapahtuu vieläkin esim. Pietarsaaren seuduilla, missä on laestadiolaisia, jotka ovat hyvin tiukkoja eivätkä anna lastensa leikkiä muitten kanssa etteivät nämä tulisi maallisiksi ja sellaista). Tässä, aika paksussa kirjassa, kerron myös Prometheus-myytistä, ensimmäisestä kansannoususta Egyptissä n. 4500 vuotta sitten, Saksan talonpoikaiskapinoista, nuijasodasta ym. sekä myös tämän vuosisadan vallanpitäjistä, Stalinista, Hitleristä, Kekkosesta ja heidän oppi-isästään Platonista, joka suunnitteli autoritaarista valtiota jollaista Hitler ja Stalin yrittivät rakentaa eliminoimalla ei-toivottavia aineksia. Näitä elementtejä oli jo Platonin filosofiassa, ja silti häntä pidetään suurena filosofina. Hän oli haitallisin filosofi, joka koskaan on elänyt. Toinen arkkiviholliseni on Luther.

Suomessa nuorille miehille on tarjolla kolme vaihtoehtoa: asevelvollisuus, siviilipalvelus ja totaalikieltäytyminen. Mitä mieltä olet näistä vaihtoehdoista?

Jokaisen yksilön on itse päätettävä tästä, kuten kaikesta. Yksilölle, ei valtiolle kuuluu vapaus päättää asiasta. Periaatteessa kyllä hyväksyn totaalikieltäytyjät, mutta he ovat mielestäni haitallisia siinä mielessä, että eivät ole yhteiskunnalle hyödyllisiä. He ovat liian itsekkäitä. On pystyttävä uhrautumaan suuremman ryhmän puolesta, esim kansakunnan puolesta. Tietenkin sillä ehdolla, ettei kansakunta harjoita imperialistista politiikkaa vaan ainoastaan puolustuspolitiikkaa.

Meitä oli kylässä kolme koulukaveria. Minä ja toinen, Holger Järv, olemme molemmat 50% sotainvalideja. Kolmas oli uskonnollisista syistä aseistakieltäytyjä, totaalikieltäytyjä, ja hyväksyimme sen. Vaikka emme itse olleet uskovaisia, hyväksyimme, että hän uskontonsa perusteella käyttäytyi niin. Kunnioitukseni häntä kohtaan meni vasta myöhemmin, sodan jälkeen, kun hän ei halunnut asua Suomessa verojen takia. Hän muutti siitä syystä Venezuelaan. Hän ei tehnyt tätä poliittisista syistä, vaan ainoastaan taloudellisista. Tästä en pitänyt, koska minulle rahalla ei ole väliä. Tietenkin täytyy olla rahaa ruokaan ja asuntoon, mutta niin kuin isäni sanoi, ei pitäisi kerätä rahaa. Maksan mielelläni veroa, mutta hän ei halunnut. Tästä kritisoin häntä, en siitä ettei hän ollut mukana sodassa uskonnollisista syistä. Minusta uskonto johtuu tietämättömyydestä. Siitä olen kirjoittanut paljon kirjoissani.

Monissa kehitysmaissa taloudellinen tilanne on hyvin vaikea, esim. Meksikossa on nousut esiin sissiliikkeitä missä on mukana myös anarkisteja. Mitä, mielestäsi, tulee tapahtumaan kehitysmaissa? Onko edessä väkivaltaisten vallankumouksien aika, vai löytyykö talousongelmiin rauhanomaisia ratkaisuja ?

Minä puolustan Meksikon vapausliikettä, kuten puolustan kaikkia samantapaisia liikkeitä. Olen kaikkien pienten puolella, jotka vastustavat isojen valtojen laajenemispyrkimyksiä. Aiheutti paljon huomiota Ruotsissa, monta vuotta sitten, kun radiohaastattelussa sanoin etten pysty kieltämään olevani Tukholman fyysisesti vahvin mies. Tämä oli tietenkin vitsi, mutta samassa haastattelussa kysyttiin myös, miksi mieluiten olisin halunnut tulla tai mitä olisin mieluiten tehnyt. Siihen vastasin että “juuri nyt haluaisin olla sademetsäintiaani Amazonasissa, koska silloin metsäntuhoajat ja metsäyhtiöt saisivat nähdä että piru on irti.”

Täytyy aina tukea heikompia. Niiden on saatava apua niin paljon kuin mahdollista.

Valitettavasti vapausliikkeet nojautuvat usein fundamentalistisiin mielipiteisiin, uskonnollisiin tai poliittisiin. Nämä ideat saavat ihmiset tekemään urotekoja. Ne saavat ihmiset vapaiksi, mutta sen jälkeen niistä tulee itse riistäjiä. Tämä on usein vapausliikkeiden varjopuoli. Otetaan esimerkiksi talibanit Afganistanissa. Naiset eivät uskalla mennä ulos ilman huntuja, eivätkä saa tehdä työtä tai käydä koulua. Tästä fundamentalistisesta liikkeestä voi kehittyä pahempi järjestelmä kuin se mikä oli ennen sitä. Vallankumousliikkeet eivät siis aina ole niin positiivisia ilmiöitä. Jos ne eivät pidä kiinni siitä, mikä ihmisille on tärkeää, niitä pitäisi vastustaa. Ajatollah Iranissa on toinen esimerkki tästä. Nyt linja on vähän pehmeämpi, mutta samaa tukahdutettua elämää on myös joissakin Arabimaissa ja Pohjois-Afrikassa. Saddam Hussein ei ole varsinaisesti uskonnollinen, mutta hän käyttää uskontoa hyväkseen. Hän on brutaali valtaihminen ja täysin välinpitämätön muita ihmisiä kohtaan. Jopa omia sukulaisia hän teloittaa ja kaikki vastustajansa hän tappaa.

Taloudellinen tilanne on vaikea. Monella kehitysmaalla ei ole kansantaloudellisia mahdollisuuksia pärjätä, kun eivät edes kehittyneet maat taloustieteilijöineen pysty hallitsemaan taloutta. Talous ei välitä mistään rajoista. Yksittäinen maa ei pysty eristäytymään taloudellisesti. Rahat virtaavat yli rajojen. Nappia painamalla siirretään miljoonia. Taloustieteilijät ovat avuttomia. Minulla ei siis ole suuriakaan toiveita siitä, että he pystyisivät ratkaisemaan näitä ongelmia.

Minulle nauretaan kun sanon että meidän ei pitäisi antaa yhtä prosenttia kansantaloudestamme kehitysmaille, vaan 50%. Kukaan ei ota minua vakavasti, ei edes vaimoni.

Mikä on Ruotsin tulevaisuus?

Talous määrää ja sitä ei kukaan tällä hetkellä pysty hallitsemaan. Olen kritisoinut Ruotsia ja sen ulkopolitiikkaa, vaikkakin tunnen olevani kotona siellä, mutta nyt jopa sosialidemokraatit ovat tuhoamassa hyvinvointijärjestelmää. Nyt puhutaan ainoastaan rahoista, ei siitä että vanhoja, sairaita ja maahanmuuttajia pitäisi auttaa. On vain säästettävä, vaikka samanaikaisesti valtava määrä valittuja luottamushenkilöitä käsittelee rahaa huolimattomasti. Ruotsissa ollaan parhaillaan tuhoamassa hyvinvointiyhteiskuntaa, joka on ollut maan ylpeydenaihe ja monien maiden esikuva. Tämä tehdään ainoastaan taloudellisista syistä. Uskotaan että talous merkitsee kaikkea ja kansalaiset eivät mitään. Minusta pitäisi olla päinvastoin, ei saisi säästää sairaushoitokustannuksista niin, että vanhat ja sairaat joutuvat kärsimään, samalla kun virkamiehille maksetaan valtavia palkkoja ja suuria eroavustuksia. Tämä on loukkaus tavallista, normaalia oikeudentajua kohtaan. Sosialidemokraatit, jotka itse ovat rakentaneet tämän järjestelmän, ovat nyt sitä purkamassa. Kuitenkaan uusi sukupolvi ei taida välittää tästä ollenkaan .

Olen usein käyttänyt kuvaa Tukholman työväenkirjastosta vuodelta 1912, jossa työläiset tulevat lainaustiskille. Heistä sivistys on niin vakava asia, että he ovat pukeutuneet juhlavaatteisiin. Heillä on valkoiset paidat ja kravatit. Nyt kansanedustajat kerskailevat (eräs 22-vuotias tyttö esim., vaikka ei mitään pahaa tytöistä, ovathan he paljon parempia kuin me miehet) kertoi menevänsä puolustusvaliokuntaan, koska hän ei tiedä mitään puolustuksesta, ja siksi voivansa olla hyödyksi. Hän on 22-vuotias, eikä tiedä yhtään mitään yhteiskuntaelämästä. Tämän tapaiset ihmiset ovat juuri purkamassa hyvinvointiyhteiskuntaa, joka on ollut esikuvana maailmalle. Olen tässä asiassa hyvin pessimistinen ja kriittinen.

Mihin maailma on menossa?

Helvettiin! Tuhoon! Ei siitä syystä, että se olisi väistämätöntä, vaan ihmisten egoismin ja ahneuden takia. Annetaan tehtaiden saastuttaa luontoa, niin että se kuolee. Ajatellaan ainoastaan lyhytnäköisesti rahallisia arvoja, eikä maailman eloonjäämistä myös tuleville sukupolville. Luonnonkansat tietävät paljon enemmän näistä asioista. He eivät tuhlaa varoja niin kuin länsimaalaiset. He sopeutuvat luontoon ja pitävät kaikkia eläviä olentoja, kasvit mukaan luettuna, loukkaamattomina. Riistaa ei saa ampua huvin vuoksi, vaan ainoastaan jos tarvitsee ruokaa.

Poliitikot ajattelevat ainoastaan kolme-neljä vuotta eteenpäin. Onhan se ymmärrettävää, koska jos heillä olisi pitemmälle tähtääviä suunnitelmia, heitä ei valittaisi uudestaan. Poliitikko, joka ajattelee 50 tai 100 vuotta eteenpäin, niin kuin pitäisi, esim. ydinvoiman kannalta, ei tule valituksi. Mutta heitä, joilla on lyhytnäköisiä taloudellisia ehdotuksia kunnan hyväksi kyllä äänestetään. Olen ehdottanut ettei pitäisi äänestää ehdokasta, joka haluaa tulla valituksi ja saada viran, vaan ehdokasta, joka vastahakoisesti ryhtyy ehdokkaaksi. Sellaisesta voi takuulla tulla parempi poliitikko kuin sellaisesta joka haluaa saada valtaa. Haluan vastustaa heitä, jotka pyrkivät saamaan valtaa, mutta en ole oikein tässä onnistunut. Kukaan ei usko minua. Toivottavasti te uskotte.

Kyllä…viimeinen kysymys…Onko vielä jotakin mitä haluat sanoa?

Eräs tärkeä asia, josta haluan puhua on, että tasa-arvoisuudesta ei saa tulla sitä, että kaikkien olisi tehtävä ja ajateltava samalla tavalla. Tällaiset olivat Stalinin ja Hitlerin pyrkimykset. Yksilön pitäisi olla vapaa ja toimia halunsa mukaisesti, kunhan ei loukkaa muita yksilöitä. Yksilön itsemääräämisoikeus merkitsee esim. sitä, että ihmisen on saatava asua missä haluaa ja muuttaa minne haluaa rajojen yli. Rajoista voi tulla merkityksettömiä, niin kuin yritämme tällä kokouksella. Teemme yhteistyötä yli rajojen, ja meillä on suhtkoht samanlaisia pyrkimyksiä.

Suomen ulkomaalaispolitiikka on kuitenkin hyvin tiukka ja se loukkaa tätä periaatetta, ihmisen itsemääräämisoikeutta. Minusta tämä politiikka on häpeä Suomelle. Tiedän että muillakin mailla on rajoituksia ja että voi olla mahdotonta ottaa vastaan kaikkia, jotka pyrkivät maahan – mutta on kuitenkin osoitettava inhimillisyyttä. Ruotsikin on tiukentamassa suhtautumistansa maahanmuuttajiin, mutta Suomi on kuitenkin, tässä asiassa, pahin kaikista niin kutsutuista sivistyneistä maista. Yhdysvalloille ei ole ollut mitään haittaa siitä, että, kaikki, paitsi sorretut intiaanit, ovat maahanmuuttajia. Olen kuitenkin sitä mieltä että USA on lapsenomainen maa, jossa yleissivistys on hyvin outoa ja primitiivistä, vaikka siellä on myös hyviä yliopistoja. Tavallinen kansalainen joutuu kuulumaan seurakuntaan tullakseen naapurien hyväksymäksi. Mutta etnisestä monipuolisuudesta ei ole ollut haittaa.

Toinen asia, minkä suhteen olen hyvin kriittinen, on kielikysymys maassamme. Koulupoikana 30-luvun Vaasassa, jouduin joskus tappeluun kielikysymysasioista. En ole koskaan itse aloinattut tappelua, suomenkieliset nationalistit aloittivat riidat kun he pyrkivät syrjäyttämään ruotsinkielisiä. Sodan jälkeen tämä ideologisesti idioottimainen riita hävisi, mutta nyt ollaan taas herättämässä sitä Suomalaisuuden liitossa. Olen kiistellyt asiasta Seppo Heikinheimon kanssa. Hän on älykäs henkilö, mutta alentaa itseään keskustelutavallaan. Vaikka hän ymmärtää mistä puhuu, hän tekee väärin. Nyt Matti Klingekin on viime aikoina alkanut puhua samoin; ettei enää kannata oppia ruotsia, koska Pohjoismaat ovat samantekeviä ja että kannattaa suoraan siirtyä suuriin kieliin, kuten englanti, ranska ja saksa. Suomen perustuslaissa sanotaan kuitenkin että sekä suomi että ruotsi ovat kansalliskieliä. Jokaisella henkilöllä Suomessa on oikeus tulla palvelluksi omalla äidinkielellään. Tätä ei kuitenkaan aina tapahdu. Tietämättömyys on hyväksyttävää, mutta kun on kysymys ohjelmallisesta linjasta, se rikkoo perustuslakia. En minä kuitenkaan sano pahaa sanaa englannin kielestäkään, ja nyt kokouksessakin puhumme sitä vaikkei se täällä ole kenenkään äidinkieli. Vaikka tämä onkin minusta vähän hassua, en sano mitään pahaa tästä maailmankielestä, enkä tietenkään suomenkielestä, venäjänkielestä tai mistään kielestä. Kaikkien on saatava toimia omalla äidinkielellään. Ehkä olen kuitenkin joskus väittänyt että englannin kielessä on epäjohdonmukainen interpunktio, mikä on epälooginen ja kaiken järjenvastainen, mutta pikkuasioitahan ne ovat. Muuta minulla ei ole sitä kieltä vastaan.

Se siitä, muuta sanottavaa minulla ei ole.

KOMENTOESIKUNNAN PÄÄLLIKÖN
ESITTELY N:o 1681.10.1943.

Ehdotetaan Aunuksen Ryhmän komentajan, kenraaliluutnantti K.L. Oesch’in esi-
tyksestä, että luutnantti Harry Johannes Järv’ille (Aun.R., VI AK, 17.D, JR 61)
myönnettäisiin Mannerheim R2

JR 61:n komentajan vs., everstiluutantti A. Marttinen perustelee esitystä, johon
17.D:n komentajn vs., eversti R. Wiberg, VI AK:n komentaja, kenraalimajuri A.
Blick ja Aun.R:n komentaja, kenraaliluutnantti K.L. Oesch yhtyvät, seuraavasti:

Luutnantti Järv on erityisesti kunnostautunut partionjohtaja ja soturi. Kuudentoista
kuukauden aikana on hän johtanut n.60 suurempaa sekä lukuisia pienempiä par-
tiomatkoja.

Partiomatkoillaan on luutnantti Järv’llä ollut suoritettavanaan mitä erilaisimpia
tehtäviä, kuten vihollisen asemien ja toiminnan tiedustelu-, asuin- ja tulikorsujen
sekä muunlaisten laitteiden hävittäminen, ansakenttien raivaaminen, vanginottami-
nen y.m. Melkein poikkeuksetta on luutnantti Järv’in johtamat tiedustelu- ja taiste-
luretket suoritettu täydellä menestyksellä. Suorituksiaan on hän aina valmistellut
mitä suurimmalla huolella toistuvilla tiedusteluilla, sekä vertaansa hakevalla kär-
sivällisyydellä tutustuen tällöin yksityiskohtaisesti tulevaan toimintapaikkaan. Tais-
telutehtävät on hän suorittanut häikäilemättömästi. Mallikelpoisella rohkeudella,
rauhallisuudella ja kylmäverisyydellä on hän saavuttanut alaistensa jakamattoman
ihailun. Hänen alaisensa ovat hänen johdollaan mielihyvin kestäneet suurimmatkin
rasitukset.

Luutnantti Järv on itse vihollisen asemissa räjäyttänyt 15 tulipesäkettä ja korsua
sekä lähitaistelussa, usein käsikähmässä, tuhonnut n. 70 vihollista. Vihollisen
ansakentistä on hän henkilökohtaisesti opistanut yli 300 ansaa tai miinaa.

Luutnantti Järv’in taitavan johdon ja hänen perusteellisesti suorittamainsa valmis-
telujen ansiosta ovat omat tappiot hänen johtamillaan partioretkillä olleet ainoas-
taan 1 kaatunut ja 10 haavoittunutta…”

Päämajan komeno-osasto lähetti 10.10.43 jvkenr R. Waldenille esittelylistan luon-
noksen lausuntoa varten.

Lähetteen alareunaan kerm. O. Olenius on kirjoittanut:

“Palautetaan Komento-osastolle ilmoituksin, että kenraali Walden puoltaa esityk-
sen N:o 1681 (luutn. Järv) hyväksymistä.” Puollosta huolimatta ylipäällikkö ei,
harvinaista kyllä, hyväksynyt esitystä.

Haastattelu on julkaistu Kapinatyöläinen #22 (1/97) -lehdessä.