Vapunpäivä, jota oli varjostanut vuosien 1886-1887 tragedia, herätettiin pian henkiin ja vakiinnutettiin. Vuoden 1888 aikana maltillinen American Federation of Labor (AFL) ryhtyi jälleen kampanjoimaan 8-tuntisen työpäivän puolesta ja joulukuussa 1890 se nimitti toukokuun ensimmäisen päivän vuonna kansalliseksi lakko- ja mielenosoituspäiväksi – neljän vuoden takaisen kampanjan toistoa, nyt ilman militantteja anarkisteja ja syndikalisteja. Tällä kertaa liikkeestä tuli kansainvälinen yhtä lailla kuin kansallinenkin, osaksi vuoden 1886 Heinätorin tapahtumien vaikutuksesta, vaikkakin anarkistimarttyyrien muisto olikin painettu taka-alalle ja 8-tuntinen työpäivä oli nostettu keskeiseksi kysymykseksi.

KANSAINVÄLINEN VAPPU

Jo marraskuussa 1888, International Trades Union Congressin aikana Lontoossa, belgialainen sosialisti Edouard Anseele oli ehdottanut kansainvälisen työväen mielenosoituksia toukokuuksi 1889 ja tuntematon valtuutettu oli korjannut päivämääräksi 1. toukokuuta 1890. Ehdotus jäi häviölle, mutta asiasta keskusteltiin seuraavien kuukausien aikana useissa työväen kongresseissa eri maissa ja se sai kasvavaa kannatusta.

Lopullinen ratkaisu tuli 1889 Ranskan vallankumouksen satavuotisjuhlallisuuksien aikana.

Heinäkuun 1889 aikana Pariisissa pidettiin kaksi samanaikaista sosialistikongressia – maltillinen, jossa läsnä oli pääasiassa parlamentaristisosialisteja, ja radikaali, joka koostui lähinnä marxisteista, blanquisteista ja anarkisteista. Jälkimmäinen perusti Toisen Internationaalin. Päätösistunnossa se teki pari kestävää päätöstä ranskalaisen sosialistin Raymond Lavignen esityksestä. Ensimmäinen oli päätös järjestää kansainväliset työväen mielenosoitukset vuonna 1890; toinen oli se, että tuoksi päiväksi valittiin maaliskuun 18. päivän (Pariisin Kommuunin julistus vuonna 1871) ja heinäkuun 14. päivän (Bastiljin kukistuminen Pariisissa 1789) sijasta ensimmäinen toukokuuta solidaarisuudesta Amerikan työväenliikettä kohtaan. Niinpä toukokuun 1. päivä 1890 oli julistettu maailmanlaajuiseksi mielenosoituspäiväksi työväen 8-tuntisen työpäivävaatimuksen puolesta. Chicagon marttyyrien esimerkkiä ei muistanut enää ketkään muut kuin anarkistit.

Mielenosoitukset onnistuivat hyvin monissa maissa. Rauhallisia marsseja ja kokouksia pidettiin, vaikka jossain päädyttiinkin tappeluihin. Tapahtuma toistettin seuraavana vuonna. Tällä kertaa se oli vieläkin menestyksekkäämpi. Monin paikoin jouduttiin vakaviin konflikteihin viranomaisten kanssa. Kapina Pariisissa aloitti tapahtumien sarjan johtaen Pommien aikakauteen (Bomb Era) ja anarkistisen liikkeen viralliseen vainoon. Italian ja Espanjan kapinoilla oli tärkeä vaikutusta anarkistisen liikkeen kehityskulkuun. Mielenosoitukset toistettiin jälleen 1892, ja Toisen Internationaalin vahvistuksella vapunpäivästä tuli koko työväenliikkeen vuosittainen juhlapäivä, varsinkin Euroopassa ja Latinalaisessa Amerikassa.

ERIMIELISYYKSIÄ

Muualla tilanne oli hiukan erilainen. Australialla oli jo työväenpäivänsä todistamassa 8-tuntisen työpäivän saavuttamisesta jo niin varhain kuin 1856. Tästä tuli virallinen lomapäivä. Uusi Seelanti seurasi esimerkkiä. Ironista, mutta USA:ssa ja Kanadassa vapunpäivästä luovuttin melko pian, lähinnä tämä johtui työväenliikkeen vastustavasta suhtautumisesta sosialismiin. (Liikettä hallitsi monet vuodet AFL:n Samuel Gampers, ja AFL juuri oli ollut vapunpäivän vieton palauttamisen takana. ) Vapunpäivä korvattin Työväen Päivällä (Labor Day), jota Knights Of Labor -järjestö oli ehdottanut eräänlaiseksi teollisuuden juhlapäiväksi, vastaavaksi tapahtumaksi kuin mitä oli sadonkorjuujuhlat. Aika oli syyskuun ensimmäinen maanantai ja siitä tuli kansallinen lomapäivä 1894, jota juhlitaan yhä.

Britanniassa oli alussa sekavuutta ja sovittelua. Ensimmäinen kansainvälinen vapunpäivä v. 1890 osui torstaiksi. Vallankumoukselliset sosialistit ja anarkistit halusivat viettää päivää tuolloin. Niinpä he järjestivät marssin Lontoon läpi iltapäivällä ja illalla kokouksen Clerkenwell Greenissa. Sen sijaan reformistisosialistit ja marxistit, ennen kaikkea ammattiyhdistysaktivistit päättivät olla tuhlaamatta työaikaa ja juhlia vappua lähinnä olevana sunnuntaina, joten he järjestivät laajan kokouksen Hyde Parkissa 4. toukokuuta.

VAPUN UUDET MERKITYKSET

Tällä vuosisadalla on tapahtunut merkittäviä muutoksia sekä vapunpäivän luonteessa että funktiossa. Venäjällä siitä tuli kasvavan vallankumouksellisen liikkeen tärkeä symboli.

Helmikuun vallankumouksen jälkeen (1917) vapusta tehtiin virallisesti pikemminkin kansallinen juhlapäivä kuin tietyn luokan juhla. Myöhemmin samana vuonna tapahtuneen lokakuun vallankaappauksen jälkeen siitä tuli valtiollinen rituaali.

Samaa mallia seurasivat muutkin kommunistiset hallitukset, joten se mikä oli alkanut osoituksena työväenluokan solidaarisuudesta muuttui sotilaallisen voiman näytöksi.

Ensimmäisen maailmansodan aikana vapunpäivän juhlinnasta tuli anti-militaristinen ele kummallakin puolella. Sen jälkeen siitä tuli fasistihallituksia uhmaava. Vuodesta 1923 Mussolini tukahdutti vapunpäivän vieton Italiassa ja seuraavana vuonna Salazar Portugalissa. Mutta seuraavien fasistihallitusten toimesta se liitettiin mukaan ohjelmaan. Natsi-Saksassa Hitler (joka 1922 oli taistellut vapun viettämistä vastaan) teki vapusta 1933 kansallisen lomapäivän estääkseen työväenluokan hallituksen vastaiset mielenosoitukset ja Vichyssa Ranskassa Petain teki saman vuonna 1941 samasta syystä. Franco kielsi vapun vieton vuodesta 1939 eteenpäin, mutta 1947 alkanut vapun juhlinta merkitsi kasvavaa hallituksen vastustusta. Vastaava tilanne on tällä hetkellä Etelä-Afrikassa.

Joskus vappu saa vielä takaisin vallankumouksellisen merkityksensä. Vappu oli valittu yleislakon alkamisajankohdaksi 1926 Britanniassa, mutta nöyryyttävä tappio alle kahdessa viikossa tuhosi asian ytimen. Eikä ollut mikään yhteensattuma, että Ranskan tapahtumat 1968 alkoivat kaksi päivää vapun jälkeen, tai Portugalin fasistihallitus kaatui 1974 viikkoa ennen vappua.

Yleisesti ottaen vapunpäivä on menettänyt lähes täydellisesti purevuutensa. Useimmissa länsimaissa, joissa on voimakas parlamentaarinen sosialistinen liike, se on eri tavoin sulautunut järjestelmään.

ANARKISTIT JA VAPPU

Anarkisteille vappu ei ole vain viaton juhla. Meille se on niiden uhrien ja marttyyrien muistojuhla, jotka joutuivat häviölle pitkässä ja katkerassa taistelussa kunnollisten työolojen puolesta, ja militantti vaatimus parempien työolojen puolesta tulevaisuudessa – ja se alkaa tänään. Sillä ei näitä vaatimuksia ole vielä täytetty.

Joten me vietämme vappua sen todellisen merkityksen vuoksi. Varsinkin muistaaksemme amerikkalaisia tovereitamme, jotka taistelivat sata vuotta sitten. Ja näin meidän on tehtävä niin kauan kunnes voimme juhlia todellista voittoa.

1bvapunvietto

Artikkeli on julkaistu Kapinatyöläinen #1b (1b/89) -lehdessä.

Advertisements