Lukijamme on varmasti tietoinen yhteiskuntamme aiheuttaman ympäristön tuhoutumisen laajuudesta. Syynä tähän on osittain kulutuskeskeiset asenteemme, mutta pääsyyllisiä ovat ne rikkaat ja vallassa olevat, jotka johtavat maapallomme raiskausta. Kaiken tämän takana on se tosiasia, että kapitalismissa (kaikissa sen muodoissa -siis myös valtiokapitalismissa) olemme jättiläismäisten yritysten ja niiden etujoukkojen, hallitusten, vallan alla. Ja tästä vapautuaksemme meillä on edessämme helvetinmoinen taistelu.
Tällainen taisto on liian laaja yksin ympäristönsuojelijoiden käytäväksi. Luonnonsuojeluliikkeeltä puuttuu se pohjimmainen sosiaalinen voima, jota tarpeellisten muutosten luominen vaatii; teollisuustyöläisten ja erilaisten yhteisöjen aktiivisuus. Ympäristönsuojelukamppailun eristyneisyyteen on useita syitä.
Ensinnäkin ympäristöliike kohdistaa kampanjansa itseensä: keskiluokan ihmisiin, joilla on rahaa ja aikaa välittää muustakin kuin seuraavasta palkkakuitista tai vuokranmaksusta. Köyhemmillä ihmisillä ei ole samaa etuoikeutta. Toiseksi, ympäristöliike, kuten myös usein ns. “vihreät anarkistit” torjuvat “urbaanit kamppailut” kuten työläisten ja kaupunkiyhteisöjen taistot pitäen niitä “epäekologisina”. Luonnonsuoelijat asettavat luonnon etusijalle väittäen luonnon puolustamisen olevan ihmisen puolustamista merkityksekkäämpää. Tässä on menty jopa niin pitkälle, että luonnonsuojelijat ovat neuvotelleet yhteistyöstä teollisuusjohtajien kanssa. (Hätävarjelun liioittelua ! lat.huom.)
Osittain edellämainittujen syiden vuoksi kyseisellä liikkeellä ei ole kunnollista ohjelmaa siitä, kuinka muuttaa nykyinen tuhlausyhteiskunta ekologisesti tasapainoiseksi hajautetuksi yhteiskunnaksi. Usein ympäristöaktivisteilla on paljon hienoja ideoita, muttei konkreettisia keinoja niiden toteuttamiseksi.
Luonnonsuojelijat, erityisesti liberaalein osa, eivät useinkaan ymmärrä kapitalismin yleismaailmallista rakennetta. Esimerkiksi, on hienoa kampanjoida jonkin erityisen alueen villieläinten puolesta, mutta helposti tuntuu unohtuvan, että vaikka uhkatekijä -yritys tms.- peruuttaisikin suunnitelmansa kyseisellä alueella, jatkaa se tuhoamistyötään jossain vähemmän suojellulla alueella. Kun tiettyjen myrkyllisten kemikaalien käyttöä rajoitetaan täällä, helpottaa se tietenkin tilannetta tässä osassa maapalloa, mutta kielletyt myrkyt löytävät nopeasti tiensä kehitysmaihin missä niitä usein käytetään rajoittamattomasti niin ihmisten kuin luonnonkin kustannuksella.
Eli kaikkialla maailmassa köyhät ja voimattomat kärsivät eniten korporattivisesta maapallon tuhoamisesta. Yksinkertaisesti sanottuna; maapalloa ei pelasteta yhden asian ympäristöpolittikalla, vaan täydellisellä vallankumouksellisella muutoksella, joka kaataa kapitalismin.
Tähän tarvittava voima löytyy työläisten ja yhteisöjen järjestäytymisestä. Tässä taistossa ovat jo pitkään olleet aktiivisina anarkosyndikalistit; joita usein pidetään virheellisesti vain tuotannollistin kysymyksiin paneutuvina. Työtaistelut ja järjestäytyminen työpaikoilla ovat kuitenkin vain osa anarkosyndikalismia, järjestäytyminen tuotannon ulkopuolellaja siihen ltittyvätkamppailut (asunnottomuus, ympäristö ym.) ovat myös olennainen osa anarkosyndikalistista liikettä.
Ympäristöaktivistien tulisi huomata, että vihollisemme on yhteinen; otetaan vaikkapa McDonald’s, Ylikansallinen hampurilaisketju. McDonald’s on vastuussa luonnon vahingoittamisesta suuressa mittakaavassa. Se myrkyttää matalaksi Keski-Amerikan sademetsiä korvatakseen ne karjalaitumilla. McDonaldsin pikaruokapakkausten valmistaminen tuhoaa ilmakehää. Sama yritys maksaa työntekijöilleen pieninta mahdollista palkkaa, hajottaa ay- liittoja ja käytännöllisesti katsoen orjuuttaa nuoria työntekijöitään. Sama pätee lähes kaikkiin monikansallisiin yritykstin.Mutta McDonald’sia ei saada kurtin hajottamalla parin hampurilaisbaarin ikkunat vaan organisoimalla sen työntekijät.
Yhtiö ei voi toimia ilman voittoja, jotka se tuottaa pitämällä palkat matalalla. Työläisten järjestäytyminen tuotannossa on välttämätöntä sosiaalisten muutosten aikaansaamiseksi. Se on keino ottaa valta niiltä, jotka tällä hetkellä johtavat teollisuutta ja tuhoavat maapalloamme. Kun työläiset itse hallitsevat tuotantoa ja yhteiskuntaa kollektiivisesti, voidaan tuotanto järjestää tarpeiden mukaan, eikä voitonhimon säätelemä. Tällöin tarpeeton tuotanto lopulta katoaa. Me jokainen olemme riippuvaisia luonnosta ympärillämme. Kun yhteisö hallitsee yhdessä alueensa teollisuutta ja päätöksiä tehdessään myös kokee niiden seuraukset, on luonnollista, että se päätyy ekologisesti järkevään ratkaisuun.
Luonnonsuojelijoita ja työläisiä yhdistää enemmän kuin sama vihollinen, meillä on myös sama päämäärä.
Kirjoitus on julkaistu Kapinatyöläinen #1 (1/89) -lehdessä.
Kapinatyöläinen 