Ruotsin syndikalistisen ammattiliiton SAC:n pitkäaikainen aktiivi Björn Söderberg (41) murhattiin viime tiistaina, lokakuun kahdentenatoista, noin kello yhdeksän aikaan illalla. Söderbergiä ammuttiin kolme kertaa hänen Tukholman Sätran kaupunginosassa sijaitsevan asuntonsa ulkopuolella. Yksi laukauksista osui suoraan päähän.

Söderberg oli viime kesänä paljastanut ammattiliitolle sekä tiedotusvälineille tunnetun rasistin Robert Vesterlundin (281076) tämän työpaikalla etelätukholmalaisessa konttoritarvikkeiden varastossa. Vesterlund oli saavuttanut työtoveriensa luottamuksen ja tullut valituksi paikallisyhdistyksen rahastonhoitajaksi. Tultuaan kuitenkin paljastetuksi natsi menetti asemansa yhdistyksessä sekä myöhemmin keskusliiton johdon painostuksen ansiosta jätti koko yhdistyksen.

Vesterlund (käyttänyt myös nimeä Robert Wennerstedt) on ollut keskeisessä roolissa 90-luvun uusnatsiliikkeessä ruotsissa ja on mm. toimittanut äärioikeistolaista Info 14 -lehteä. Kyseinen lehti on mm. hehkuttanut kesäkuussa Nackassa tehdystä pommi-iskusta, jossa loukkaantui 8-vuotias poika ja hänen isänsä. Englantilaisessa natsilehdessä ruotsalainen Ariska Brödraskapet (Arjalainen veljeskunta – AB) on ilmoittanut olevansa vastuussa pommi-iskusta. Vesterlund liittyi AB:hen ollessaan vankilassa talvella 98-99.

Vesterlund aloitti “uransa” natsina parlamentaarisen Sverigedemokraternin nuoriso-osastossa, jonka jälkeen hän on toiminut mm. Nationella Alliansen(NA):ssa sekä Nationalsocialistisk Front (NSF):ssa.

Samana päivänä kun Söderbergin tiedot Vesterlundista julkaistiin tiedotusvälineissä tilasi Vesterlund Söderbergin passikuvan kopion keskusrikospoliisilta (passikuvat ovat ruotsissa julkisia asiakirjoja) Info 14:n postilokeroon. Samoin on käynyt myös Nackan pommi-iskun kohteina olleen toimittajapariskunnan sekä Boxholmissa tapettujen poliisien kuville.

Poliisi pidätti kolme fasistia; Hampus Hellekantin (300176), Björn Lindberg Hernlundin (281076) ja Jimmy Niklassonin (211278) epäiltynä osallisuudesta murhaan myöhään torstai-iltana, lokakuun 14 päivänä. Maanantaina Tukholman käräjäoikeus määräsi heidät vangittavaksi.

Kolmikko toimii aktiivisesti Nationell Ungdom sekä Den svenska motståndsrörelsen järjestöissä. Hernlund on mm. työskennellyt natsikaupassa Asgardissa Tukholman lähellä sekä toiminut toimittajana edellä mainittujen järjestöjen lehdessä Folktribunenissa, joka on mm. arvostellut runsaasti Nackan pommi-iskun kohteena olevia toimittajia Peter Karlssonia sekä Katarina Larssonia. Myös Hellekant on kirjoittanut artikkeleita kyseiseen lehteen. Niklassonin tiedetään järjestäneen Norlandin white power -keikkoja.

Ruotsin keskusammattijärjestön LO:n, toimihenkilöliiton TCO:n sekä akateemisten keskusjärjestön SACO:n puheenjohtajat vaativat lauantaina Dagens Nyheter-lehdessä julkaistussa mielipidekirjoituksessa uusnatsijärjestöiden kieltämistä sekä kertoivat ay-väkeen kohdistuneista murhauhkauksista. Myöhemmin samana päivänä puheenjohtajat vetivät kirjoituksensa takaisin ja korjatussa versiossa ei enää vaadita natsiliikkeiden kieltämistä. SAC:n mukaan natsien tarkoituksena on pelotella ihmiset hiljaiseksi. SAC syyttää muita ammattijärjestöjä passiivisuudesta ja kehottaa kaikkia aktivoitumaan natsismin vastaisessa taistelussa.

Anti-Fascist Action on erittäin tietoinen siitä, että fasistit ovat kykeneväisiä tämän kaltaiseen väkivaltaan ja terroriin. Niin kauan kuin valtiot jatkavat antifasistien ja ulkoparlamentaaristen aktivistien leimaamista “yhteiskunnan suurimmiksi vihollisiksi”, samaan aikaan kun se suhtautuu fasistien toistuviin väkivallantekoihin välinpitämättömyydellä, olemme pakotettuja puolustamaan itseämme – Paras puolustus on hyvä hyökkäys.

AFA – Finland

Kirjoitus on julkaistu Kapinatyöläinen #26 (2/99) -lehdessä.