Frank Fernandez on pitkäaikainen kuubalainen anarkistiaktiivi ja Movimiento Libertajo Cubanan – Kuuban anarkistien maanpakolaisjärjestön – jäsen. Hän on kirjoittanut mm. kirjat Cuba, the Anarchists and Liberty ja La Sangre De Santa Aguede. Viimeksimainittu käsittelee kuubalaisen anarkismin varhaisvuosia. Englantilaisen Freedom-anarkistilehden kanadalainen toimittaja Larry Gambone haastatteli Fernandezia toukokuussa 1999.

Larry Gambone: Kun ajattelee että viimeisten 25 vuoden aikana on Pohjois-Amerikassa ollut ainakin useita tuhansia itseään anarkisteiksi nimittäviä ihmisiä, niin olemmeko tehneet tarpeeksi kertoaksemme ihmisille kuubalaisesta anarkismista?

Frank Fernandez: Tietenkään ette. Informaatio Castron diktatuurista on ollut enimmäkseen yksipuolista. Tähän on ollut useita syitä: kuubalaisen propagandakoneiston tehokas toiminta älymystön keskuudessa, suurimman osan anarkistimediaa omaksuma apaattinen asenne asiaan sekä yleinen tietämättömyys Castron hallinnon luonteesta. Syy on myös osittain meidän. Emme ole kommunikoineet riittävästi pohjois-amerikkalaisten toverien kanssa vajavaisen englannin kielen taitomme vuoksi.

LG: Mitä haluaisit anarkistien tekevän liikkeenne hyväksi?

FF: Ensisijaisen tärkeää on kansainvälinen solidaarisuus asiaamme, vapauden asiaa, kohtaan. Toisena tulee suora kommunikointi kuubalaisten kanssa. Tässä asiassa meidän tulisi mielestäni välttää lahkolaisuutta. Nyt on ainutlaatuinen mahdollisuus saada hieman sosiaalista liikkumatilaa Kuuban sisällä. Sympatööri on ensimmäinen askel aktiiviksi tulemiselle. Mikä tahansa tukitoimenpide sorrettujen hyväksi palvelee asiaamme, sorretun poliittisesta tai yhteiskunnallisesta kuppikunnasta riippumatta, koska tämä apu edustaa avun kohteille Kuuban ulkopuolista anarkistista liikettä. Meille (MLC:lle) tämä tehtävä on miltei mahdoton, koska emme voi olla suorassa yhteydessä kehenkään Kuubassa.

LG: Kuuba on Kanadassa suosittu lomakohde. Pitäisikö meidän boikotoida Kuubaa?

FF: Kyllä, olemme tehneet tätä viimeiset 35 vuotta ja pyydämme muitakin maailman anarkisteja tekemään samoin. Turismi on Castron hallinnon tärkein tulonlähde, jopa sokeriruokoa merkittävämpi. On tärkeää kertoa matkailijoille ja turisteille kuubalaisten työläisten riistosta ja syrjinnästä hotelleissa, ravintoloissa, lomakeskuksissa, uimarannoilla jne. ja muistuttaa siitä millaisen hallituksen ikeen alla kuubalaiset ovat eläneet viimeiset 40 vuotta.

LG: Mikä on mielipiteesi USA:n ylläpitämästä Kuuban kauppasaarrosta?

FF: Aikoinaan ei kukaan kysynyt kuubalaisilta anarkisteilta mikä oli heidän mielipiteensä tästä asiasta. Ymmärrän että kauppasaarto antaa Castrolle verukkeen luoda Kuubassa huonompia sosiaalisia oloja ja että yhteiskunnan pohjalla olevat ihmiset kärsivät siitä, että hän maksattaa heillä laskun USA:n politiikasta. Jos kauppasaarto lakkaisi Castro kuitenkin löytäisi uuden tekosyyn ja sorto jatkuisi. En usko että kauppasaarto tulee kaatamaan Kuuban hallitusta, enkä liioin pidä sitä “rikollisena politiikkana”. Kukaan ei ajattele Castron Kuuban kansaan kohdistamaa saartoa eikä sitä [että] maanpaossa olevat kuubalaiset lähettävät saartoa rikkoen maahan joka vuosi 800 miljoonaa dollaria. On hankala asettua sen enempää kauppasaarron puolelle kuin sitä vastaankaan, koska kukaan ei voi antaa sinulle rehellisiä vastauksia asiasta. Vastaat sitten miten tahansa, kuulostat joko Potomacin papukaijalta tai marxisti-leninistiltä tai joltakin vielä pahemmalta. Asiaa voi katsoa humanitaarisesta näkökulmasta ja vaatia sorron poistamista, jolloin auttaa Castron propagandakoneistoa. Voi ottaa poliittisemman näkökulman, jolloin asettuu samalla puolelle Miamin kuubalaisten ja Washingtonin taantumuksellisten kanssa. Molemmissa tapauksissa voi vain hävitä. Tämä on hyvin vaikea ja tietyllä tavalla “kafkamainen” asia.

LG: Sekä sinun kirjasi että Dolgoffin kirja antavat ymmärtää että Kuuban anarkistinen liike oli suuri ja vaikutusvaltainen. Olisi hyvä saada joku käsitys siitä kuinka suuri liike täsmällisesti ottaen oli.

FF: Kuuban anarkosyndikalistinen liike ei ollut ainoastaan maan suurin ja vaikutusvaltaisin järjestö vuodesta 1880 lähtien, vaan myös työväestön yhteiskunnallisen tietoisuuden luomisen edelläkävijä vuoteen 1927 saakka. 20-vuotinen valtion vaino, karkotuksineen, vangitsemisineen ja jopa murhineen sekä kommunistisen puolueen selkäänpuukotus lopettivat tuon kauden. Täytyy ottaa huomioon anarkistiaktiivien ja -sympatöörien välinen lukumäärällinen ero. Anarkistiaktiiveista koostuva vähemmistö kykenee organisoimaan ammattiliiton. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä että kaikki jonkin tietyn ammattiliiton jäsenet ovat anarkisteja. Mutta jos työläiset kannattavat anarkistisia periaatteita, voi liittoa tai järjestöä pitää anarkistisena. Ensimmäinen Kuuban työläisten liitto perustettiin vuonna 1925. Se koostui kaikentyyppisistä ay-aktiiveista, reformisteista, kommunisteista jne. Anarkistit eivät olleet enemmistönä, mutta organisaatio, ajatukset, projektit ja julistukset nousivat anarkosyndikalistisesta näkökulmasta. Ennen valtion vainotoimia ja kommunistien petosta 80 000-100 000 työläistä seurasi anarkosyndikalismin periaatteita. 40-luvulla Kuuban libertaarinen liitto kutistui muutaman sadan jäsenen järjestöksi. Castron valtaannousun alla samalla järjestöllä oli yli 2000 aktiivia. Useimmat heistä vaikuttivat merkittävissä ammattiliitoissa kuljetusalalla, sähkölaitoksissa, ravintola-alalla, rakennusalalla jne.

LG: Ovatko ketkään nuoremmat Yhdysvaltain kuubalaiset kiinnostuneet anarkismista?

FF: Ei, en usko että tämä nuorempi kuubalaissukupolvi (ns. Amerikan kuubalaiset) on lainkaan kiinnostunut anarkistisista ajatuksista. Tähän on useita syitä: yhteiskunnallisista ongelmista vieraantuminen, amerikkalaistuminen, Kuuban historialliset ja kulttuuriset erityispiirteet jne. Tämä ei kuitenkaan ole mitään uutta Yhdysvalloissa. USA on hyvin nationalistinen valtio ja sillä on hyvin voimakas “kulttuuri”, joka on kyennyt muuttamaan Kuubaa vahvempienkin kulttuurien edustajia, kuten saksalaisia, juutalaisia ja italialaisia Amerikkalaisen Elämäntavan edustajiksi.

LG: Onko sinun käsityksesi mukaan Kuubassa vielä anarkisteja jäljellä? Löytyykö Castron gulakeista anarkisteja?

FF: Sen perusteella mitä minä tiedän, niin en usko. Vanhat toverit kuolevat tai katoavat, emmekä tiedä onko ketään enää jäljellä. Haluan kuitenkin ajatella että aatteet eivät kuole niin kuin ihmiset tekevät, ja ettei Kuubakaan ole tässä suhteessa erilainen kuin muut maailmankolkat, joissa anarkistiset ajatukset ovat olleet merkittävä osa työväenluokkaista yhteiskuntaa. En tiedä tällä hetkellä ketään anarkistista poliittista vankia. Tietysti on aina mahdollista, että vankilassa on joku, josta emme ole kuulleet mitään.

LG: Olen pannut merkille, että monet Kuuban anarkistit olivat entisiä CNT-FAI:läisiä (so. espanjalaisia maanpakolaisanarkisteja toim. huom.). Pääsivätkö he pakenemaa Francolta vain päätyäkseen Castron vankiloihin tai teloituskomppanian eteen?

FF: Vallankumouksen alussa, vuosina 1959-60, joitakin vangittiin ja päästettiin sitten menemään. Augustin Souchy oli Havannassa noihin aikoihin ja informoi eräässä keskustelussa ystäviään Abelardo Ingeleasia, Manuel de la Mataa ja Salvador Garciaa (kaikki CNT-FAI:n jäseniä Espanjan vallankumouksen aikana) eräiden Espanjan ja Italian kommunistisiin puolueisiin kuuluvien “vanhojen tuttujen”, Enrique Listerin ja pahamaineisen Vittorio Vidalen Castron kutsumina tekemästä Kuuban vierailusta. Souchy varoitti että Listeriin ja Vidaleen yhteydessä ollut uusi salainen poliisi tulisi väistämättä vainoamaan anarkisteja. CNT:n toverit osallistuivat eräisiin “vastavallankumouksellisiin” aktiviteetteihin. Espanjan kokemustensa avulla he tiesivät kuinka paeta hetken koettaessa erään latinalaisen Amerikan valtion lähetystön suojeluksessa.

LG: Kanadan ja Euroopan media on hyvin pehmeä Castroa ja yleensäkin Kuubaa kohtaan (entinen pääministerimme Trudeau jopa pitää Castroa “ystävänään”). Miksi näin on käynyt? Tämä ystävällismielisyys oli olemassa jo kauan ennen Kuuba-kapitalistien-investointiparatiisi -castrolaisuuden vaihetta. Osoittaisiko tämä sitä, että yhtiöiden hallitseman kapitalismin ja valtiokapitalistisen “sosialismin” välinen kiista on pohjimmiltaan eräänlaista peliä?

FF: Varkaiden, autoritaarien, “sosialistien” ja uusliberalistien välisessä ystävyydessä ei ole mitään omituista. Päinvastoin, tämä on tyypillistä poliittista kyynisyyttä. Historia opettaa anarkisteille ettei Fordin, Hitlerin, Stalinin, Rockefellerin tai Francon välillä ollut koskaan mitään todellista eroa. Heillä kaikilla oli yhteinen päämäärä; halua saada valtaa riistää muita. Rikolliset, poliitikot, loiset; he kaikki seurasivat samaa polkua: ihmisten alistamista valtaansa. Menetelmät olivat erilaiset, mutta tavoitteena oli jatkuva sorto. Näin on tänäkin päivänä. Suuryritykset, Castro, Clinton, paavi tai Blair edustavat kaikki samaa vallan nälkää, valvonnan halua ja pelon tai valtioterrorin kautta tapahtuvaa hallitsemista. Niinpä ajattelen heidän edustavan anarkismin ikuisia vihollisia. Media on hallituksille ja kapitalisteille suosiollinen, koska se syö heidän leipäänsä. Globalisaation ja castrolaisuuden välinen suhde tai edes “sitä edeltänyt ystävyys” ei ole mitään “peliä”, vaan vakava ja vaarallinen kumppanuus sellaisten ihmisten välillä, jotka riistävät ja syrjivät suurta osaa Kuuban kansasta. En ole koskaan nähnyt mitään todellista eroa diktaattorien, presidenttien, paavien tai pääministerien välillä. Ovat he “vasemmistolaisia” tai “oikeistolaisia”, minulle he edustavat kaikki samaa. Valtiota tai yhtiökapitalismia vastaan voidaan taistella erilaisin taktiikoin, jotka riippuvat objektiivisista tai subjektiivisista olosuhteista suhteessa hallitukseen tai taloudelliseen tilanteeseen, mutta aina ne pysyvät meidän selkeimpinä ja kuolettavimpina vihollisinamme.

Haastattelu on julkaistu Kapinatyöläinen #26 (2/99) -lehdessä.