Suomeen on viime vuosien kuluessa rakennettu solidaarisuusliikettä pohjois-Syyrian Rojavan kamppailulle (lisää kamppailusta voi lukea Kapinatyöläisen numeroista #47, #49, #50 ja #51). Ensisijaiseksi on noussut kysymys: millaisesta solidaarisuustoiminnasta olisi hyötyä? Mitä tarkoittaa solidaarisuus radikaalille demokraattiselle liikkeelle, joka on maantieteellisesti kaukana monen rintaman sodassa, mutta jonka jäseniä on diasporassa kaikkialla Euroopassa, ja joka on myös erittäin riippuvainen Euroopan maiden suhtautumisesta siihen?

Monille eurooppalaislähtöisille aktivisteille solidaarisuus on tarkoittanut varainkeruuta, mielenosoittamista ja paikan päälle Rojavaan menemistä. Saksassa, jossa asuu paljon kurdeja, solidaarisuuskamppailu on merkinnyt myös valtion painostamista, jotta Kurdistanin työväenpuolue PKK saataisiin pois terroristijärjestöjen listalta. Siten sen tukijoitakaan ei voisi kohdella mielivaltaisesti.

Suomessa tavallinen ajattelutapa on, että keskeiset kamppailut käydään muualla, ja täällä voidaan lähinnä seurailla. Suomen valtiolla ja suomalaisilla yrityksillä on kuitenkin keskeinen osuus sodan jatkumisessa ja kurdiliikkeen tukahduttamisyrityksissä. Kyse on asekaupasta.

Keväällä 2019 alkoi Ei aseita Turkkiin -kampanja, joka kiinnittää huomion siihen, miten ja kenen aseilla sotaa kurdeja ja Rojavan etnisesti monimuotoista demokratiaa vastaan jatketaan. Turkki on Suomen keskeisimpiä asevientikumppaneita ja tällä hetkellä Rojavan ja kurdikamppailun kenties suurin uhka.

Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoğan on pyrkinyt murskaamaan kurdiliikkeen maan sisällä ja sittemmin myös hyökännyt rajan yli miehittäen Afrinin, Rojavan läntisen osan. Kun Turkki alkoi tukahduttaa autonomiseksi julistautuneen Bakurin vastarintaa kaakkois-Turkissa vuonna 2015, suomalaiset yritykset toimittivat Turkin hallitukselle tarvittavia varusteita. Vuonna 2016 suojametallia panssarivaunuihin veivät Miilux Oy sekä ylikansallinen SSAB, jossa valtio on suurin osakkeenomistaja Suomessa. Samana vuonna Patrian, Suomen valtion puolustusyhtiön, osittaisessa omistuksessa oleva Nammo Lapua Oy toimitti patruunoita Turkin armeijan erikoisjoukoille.

Bakurissa hallitus katkaisi veden, sähkön ja internetin, ja armeija esti ihmisiä saamasta ruokaa ja sairaalahoitoa. Asevienti olisi jo tuolloin pitänyt jäädyttää humanitaarisista syistä, kuten Suomen valtio teki viime vuoden marraskuussa Saudi-Arabian ja Arabiemiraattien kohdalla Jemenin hälyttävän tilanteen takia. Vienti Turkkiin on kuitenkin jatkunut. Vuonna 2018 Nammo Oy:lle myönnettiin jälleen lupa viedä patruunoita Turkin armeijan maajoukoille, ja Miilux Oy:lle suojametallin vientilupa.

Syyrian sodassa Turkki on liittoutunut myös useamman jihadistiryhmän kanssa, joiden avulla hyökkäys Afriniin 2018 suoritettiin. Läntistenkin medioiden tiedossa on esimerkiksi se, että Isis-taistelijoiden on sodan aikana sallittu kulkea Turkin ja Syyrian välisen rajan yli täydentämässä varastojaan, jopa hankkimassa aseita. Silti hiljaisesti hyväksytään se, että Turkki väittää toimiensa olevan ”terrorismin vastaista sotaa”.

Suomi on mukana kansainvälisessä asekauppasopimuksessa, joka kieltää aseviennin maihin, joissa aseita käytetään siviilejä vastaan tai sotarikoksiin. On ilmiselvää, että Turkin hallitus käyttää aseita näihin tarkoituksiin, lähennellen jopa täysmittaista etnistä puhdistusta. Presidentti Erdogan on riippuvainen siitä, että kurdiliikkeen terrorismileima pysyy: näin kurdien kamppailu sortoa vastaan sekä autonomiseksi julistautuminen saadaan näyttämään uhalta, jonka valtio on oikeutettu tukahduttamaan keinolla millä hyvänsä.

Ei aseita Turkkiin -kampanja pyrkii vastaamaan kysymykseen ”mitä voimme täältä käsin tehdä”. Loputtomalla työmaalla voimat on joskus hyvä keskittää yhdessä tiettyyn pisteeseen. Ruotsissa, Saksassa ja Iso-Britanniassa on myös aloitettu kampanjointi, jotta asevienti Turkkiin loppuisi. Katkaisemalla eurooppalaisten valtioiden tuki Turkille saataisiin aikaan merkittävä voitto kurdiliikkeelle alueen fasistisista voimista. Samalla rakennetaan pitkäjänteistä (itse)kritiikkiä ja vastarintaa maailmanlaajuiselle, militaristiselle kapitalismille.

Turkin yhteyksiä jihadisteihin on kartoitettu mm. ruotsalaisen No Support for Erdogan -ryhmän raportissa Turkey’s jihadi allies.

Advertisements