Hoitoalan työtaistelu anarkistin näkökulmasta

Hoitoalan työtaistelu on jatkunut, vaikka muilla kunta-aloilla päästiin sopimukseen loppukeväästä. Kapinatyöläinen halusi päästä asian ytimeen ja pyysi haastattelua eräältä hoitoalalla työskentelevältä toverilta. Haastattelu tehtiin 7.–10.10. etäyhteyksien avulla.

Kapinatyöläinen: Mistä työtaistelussa on ollut kyse?

Sairaanhoitaja Kultanen: Työtaistelussa on ennen kaikkea ollut kyse hoitajien huolesta julkisen terveydenhuollon puolesta ja kaikkien tasavertaisesta oikeudesta hyvään ja oikea-aikaiseen terveydenhuoltoon. Lisäksi kyse on suuren työntekijäjoukon työoloista ja riittävästä korvauksesta työn kuormittavuuteen ja vastuuseen sekä naisvaltaisen hoiva-alan arvostuksesta.

Toimintaa on supistettu koko ajan niin, että hoitajia on liian vähän potilaisiin nähden. Terveyskeskuksia lopetettu niin, etteivät ihmiset pääse perusterveydenhuoltoon, jolloin vaivat pahenevat eikä vuodeosastopaikkoja riitä kaikille tarvitseville. Korona-aikana lopulta niin moni hoitaja on väsynyt ja saanut tarpeekseen, että julkinen terveydenhuolto on romahtamassa, hoitajapulan takia on jouduttu sulkemaan osastoja ja yksiköitä niin paljon, etteivät potilaat mahdu sairaaloihin. Julkisen terveydenhuollon surkea tila koskee eniten kaikkein heikommassa asemassa olevia, monisairaita, vanhuksia, päihde- ja mielenterveysongelmaisia, heitä ei yksityisellä hoideta.

Hoitajat ovat puhuneet asiasta kymmenen vuotta ja huutavat tällä hetkellä entistä kovempaa, mutta meitä ei kuunnella tai uskota. Sairaaloiden johdot ja poliitikot valehtelevat tilanteesta mediassa ja antavat ymmärtää, että tilanne on hallinnassa ja me liioittelemme ajaaksemme omaa etuamme.

Hoitajapulan vuoksi työtä on valtavasti työntekijöiden määrään nähden. Työ on henkisesti ja fyysisesti raskasta. Vastaamme kirjaimellisesti ihmishengistä, ja tietotaitomme määrä on äärimmäisen laaja sisältäen valtavan määrän tietoa lääkkeistä, lääkehoidosta ja sairauksista sekä hoitotoimenpiteiden, tutkimusten ja lääkintälaitteiden hallintaa. Tämän kaiken joudumme tekemään jatkuvassa kiireessä ja ylikuormituksessa. Eettinen stressi kuormittaa entisestään, potilasturvallisuus vaarantuu joka päivä koska työmäärän vuoksi työtä ei ole mahdollista tehdä niin hyvin kuin pitäisi. Kiireellisimmät potilaat on priorisoitava toisten edelle, ei välttämättä ehdi esimerkiksi huomata potilaan tilan muutoksia ja virheet lisääntyvät kiireessä. Moni on joutunut luopumaan työstä ja työpaikasta, jossa haluaisi työskennellä, koska eivät vain enää jaksa.

Lisäksi kyse on naisvaltaisen “ei-tuottavan” alan, ihmisten hyvinvoinnin ja hoivan arvostuksesta ja siihen panostamisesta.

KT: Mitä erilaisia keinoja on ollut käytössä?

SK: Käytössä on ollut ylityö-ja vuoronvaihtokielto, tilapäisen siirron kielto, lakko sekä valmistelussa joukkoirtisanoutuminen, johon kerättiin nimiä työpaikoilla ja liittojen jäsentilaisuuksissa.

Ylityö- ja vuoronvaihtokielto oli voimassa lähes koko työtaistelun ajan keväästä syksyyn. Riippuen neuvottelutilanteesta välillä liitot pyysivät, etteivät hoitajat vaihda edes keskenään vuoroja, välillä työnantaja kielsi vastatoimena hoitajien keskinäiset vuoronvaihdot. Seesteisinä aikoina työntekijälähtöiset vuoronvaihdot sallittiin sekä liittojen että työnantajan puolesta. Kesällä oli liitoilta lupa halutessaan tehdä ylitöitä ja vuoronvaihtoja (työnantajalähtöisestä vuoronvaihdosta saa vuoronvaihtokorvauksen), koska terveydenhuollon tila oli niin katastrofaalinen kesäsijaisten puutteen vuoksi, että työtaistelutoimet eivät olisi voineet sitä pahentaa. Koko työtaistelun ajan terveyskeskuksia suljettiin ja toimenpiteitä peruttiin. Syyksi julkisuudessa kerrottiin hoitajien työtaistelutoimet – eli se, että hoitajat kävivät normaalisti töissä ja tekivät sovitut vuorot, kieltäytyivät vain ylitöistä. Kertonee jotakin siitä, miten paljon palvelut nojaavat hoitajien ylitöihin ja joustamiseen.

Lakko kesti keväällä kaksi viikkoa ja siihen osallistuivat isoimmat sairaanhoitopiirit sekä joitakin valittuja yksiköitä niiden ulkopuolelta. Koko lakon ajan puhuttiin lähinnä pakkolaista ja suojelutyöstä eikä lakon varsinaisista syistä. Lakon toinen aalto lopulta peruttiinkin pakkolain vuoksi, joka olisi tehnyt lakon täysin merkityksettömäksi. Työnantajalla oli runsaasti aikaa varautua lakkoon, sairaaloissa on esimerkiksi runsaasti virkasuhteisia hoitajakoulutettuja työntekijöitä, joita lakko ei koske. Työnantajat eivät kuitenkaan tehneet mitään, vaan keskittyivät syyttämään hoitajia ihmishengillä pelaamisesta ja vaativat estämään lakot lainsäädännöllä. Käytännössähän hoitajien lakot toimivat niin, että kriittiset toiminnot turvataan aina, vaikka mediassa johtajaylilääkärit muuta väittivätkin. Lakon parin ensimmäisen päivän ajan liittojen antama suojelutyön määrä oli tiukka, mutta sitä alettiin nostaa melko nopeasti ja päivystyksellisissä toimissa suojelutyön määrä vastasi pian normaalia mitoitusta. Paikoin se oli työnantajan vaatimuksesta parempi kuin normaalisti!

Itse pääsin lakkoilemaan yhden päivän, kun lakon ensimmäisenä päivänä töihin mennessä huomattiin, että työnantaja oli kutsunut töihin yhden hoitajan liikaa. Arvoimme kuka saa lähteä kotiin. Suojelutyökutsut tulivat työvuorolistan mukaan viestillä, johon toivottiin ilmoitusta, aikooko tulla. Suojelutyöstä kieltäytymisestä ei seurannut sanktiota, mutta mikäli kieltäytyi, jonkun kollegan sinne kuitenkin piti mennä, joten itse kävin suojelutyöni tekemässä. Toisin kuin työnantajataho, liitot halusivat pelata reilua peliä ja pitää kiinni sovitusta, ja joten luottamushenkilöt pyysivät hoitajia tekemään suojelutyöt, koska aluksi työntekijöiden reaktio oli sulkea puhelin ja olla tavoittamattomissa. Lakon pidentyessä hoitoalalla se osuu eniten hoitajiin, jotka joutuvat tekemään lakkoilevien kollegoidenkin työt ja tietenkin potilaisiin, joten sitä ei olisi mielestäni ollut järkevää jatkaa. Lakko syvensi jo ennestään merkittävää epäluottamusta työnantajiin ja sairaaloiden johtoon, niin häikäilemätöntä valehtelua ja hoitajien syyllistämistä mediassa nähtiin. Saman tien kuin lakko loppui, lakkasi johtoa potilasturvallisuus kiinnostamasta, vaikka vajausta on edelleen lähes joka ikisessä vuorossa.

Joukkoirtisanoutumisen valmistelu ja nimien keräys oli kovassa vauhdissa juuri ennen sopimuksen syntymistä. Liittoja on moralisoitu “näin radikaalien” työtaistelutoimien käytöstä, mutta tosiasiassa joukkoirtisanoutuminen on ollut käynnissä hoitoalalla jo pitkään ja jatkuu yhä. Pakkolain jälkeen ei juuri jätetty vaihtoehtoja. Hoitajat kirjoittivat irtisanoutumisilmoitukset täysin epäröimättä jo ennen kuin edes tiedettiin, mitä se käytännössä tarkoittaa. Joukkoirtisanoutumiseen ei menty, mutta jos olisi menty, niin sovun syntyessä irtisanoutuneet olisi otettu takaisin vanhoina työntekijöinä eli lomat ja henkilökohtaiset lisät olisi pysyneet ennallaan, liitot eivät olisi muuhun suostuneet. Työntekijät olisivat myös velvoitettuja menemään takaisin töihin sovun tullessa, jos haluaa irtisanoutua kokonaan, se pitää tehdä sitten erikseen.

Potilasturvalaki eli pakkolaki eli lakonmurtajalaki antaa jatkossa työnantajalle oikeuden päättää suojelutyön määrästä sekä lakon että joukkoirtisanoutumisen aikana ja jo nyt nähtiin, että työnantajan vaade suojelutyön määrästä on enemmän kuin normaaliaikana. Lisäksi työnantaja olisi voinut teettää hoitajilla työtä rajoituksetta ympärivuorokautisesti ja ilman lepotaukoja. 

Työnantaja vastasi työtaistelutoimiin kieltämällä hoitajien väliset vuoronvaihdot, kieltämällä harkinnanvaraiset osittaiset työajat ja pankkivapaat, viivyttämällä työvuorolistojen ja lomien julkaisua ja valehtelemalla mediassa.

KT: Miten työtaistelu on edennyt? Onko järjestäytymisaste noussut tai laskenut? Radikalisoituivatko ihmiset?

SK: Hoitoalalla järjestäytymisaste on jo lähtökohtaisesti korkea, koska sopimuksissa ja työoloissa on niin paljon suhmurointia ja kikkailua, että liittojen asianajajille on käyttöä. Liittoihin kuulumattomia tuntui olevan melko vähän, tai ainakaan he eivät tuoneet sitä julki. Osa hoitajista oli eronnut liitosta aiempien pettymysten vuoksi, mutta he siitä huolimatta tukivat työtaistelua. Työtaistelumoraali oli ainakin omassa yksikössäni korkealla ja työtaistelutoimia noudatettiin, vaikka ne olivat raskaita ja tekivät monet asiat työntekijöille hankaliksi. Yleinen ilmapiiri oli työtaistelun puolella ja sosiaalinen paine sai epäilijätkin pysymään lakkorintamassa. Koska työolot ovat niin huonot ja monet jo lähteneet, hoitajilla ei ollut mitään menetettävää. Itselle ei ainakaan ollut epäselvää, että hoitajat todellakin ovat valmiita joukkoirtisanoutumiseen ja viemään työtaistelun niin pitkälle kuin on tarpeen. Hoitoalan huono johtaminen on saanut aikaan sen, että solidaarisuutta työnantajaa kohtaan ei juuri ole. Hoitajia koskevat päätökset tehdään ylempänä eikä niistä ota kukaan vastuuta, tästä on seurannut vaatimuksia päätöksentekoon osallistumisesta ja hierarkioiden kyseenalaistamista.

Pettymys vasemmistopuolueisiin ja hallitukseen oli luonnollisesti valtava pakkolain tultua voimaan. Monen mielipide tuntui olevan, että ei ole enää ketään, jota äänestää, koska nyt kaikki puolueet ovat pettäneet hoitajat. Muistissa on vielä kiky (eli paljon työntekijöiden vastustusta herättänyt kilpailukykysopimus, toim. huom.) ja hoitajien lomarahojen leikkaaminen sekä lukuisat vaalilupaukset hoitajien palkkojen nostamisessa. Toivon todella, että nämä muistetaan myös ensi vaaleissa, eikä esimerkiksi persut saa hoitajien ääniä.

Hoitajat ovat myös alkaneet kovemmin ajaa omaa henkilökohtaista etuaan ja vaatimaan parannuksia työoloihinsa ja -aikaansa eivätkä enää suostu siihen, että esimerkiksi virkavapaita, lomia, osittaisia työaikoja ym. ei vain myönnetä. Monet äänestävät jaloillaan, koska töitä kyllä löytyy.

KT: Ratkaisu saatiin lokakuun alussa? Mitä mieltä siitä? Mitä tulee jatkossa?

SK: Ymmärtääkseni tilanne on nyt se, että sairaanhoitajien palkka nousee kolmen vuoden aikana noin 500 eurolla enkä kyllä itse olisi uskonut näkeväni sitä päivää, kun sairaanhoitajan palkka nousee yli 3000 euron. Palkankorotus on historiallisesti suurimpia, mitä työtaisteluilla on saavutettu. Lisäksi parannuksia tuli työoloihin ja ehtoihin, muun muassa rekrytointikielto työnantajalta toiselle poistui. Työnantajapuoli koitti vielä sovun jälkeen mediassa väittää, että palkankorotus olisi tullut joka tapauksessa hyvinvointialueille siirryttäessä palkkaharmonisoinnin muodossa, mutta tämä ei pidä paikkansa. Työnantajan tarkoitus on sumuttaa, jotta muut liitot ei kuvittelisi, että lakkoilemalla ja kapinoimalla voi saavuttaa voittoja. Pakkolain vaikutusta sovun syntymiseen ja sopimuksen sisältöön on vaikea rivisairaanhoitajana arvioida, mutta kyllä se todennäköisesti vaikutti.

Palkankorotus on silti vasta hyvä alku. Se saattaa osan alanvaihtoa harkitsevista saada jäämään, mutta tuskin jo lähteneet palaavat takaisin. Palkankorotukselle pystytään mahdollisesti takaamaan edes minimimäärä hoitajia työvuoroihin. Työoloissa on paljon vielä tehtävää. Hoitajapulaan on saatava jatkossakin lisää ratkaisuja, jotta henkilökuntaa on riittävästi hyvän hoidon ja potilasturvallisuuden takaamiseksi.

Varhaiskasvatuksen työntekijöiden palkkakehitys jäi vielä seuraavalle kierrokselle, koska JUKO:n ja JAU:n kesällä tekemä sopimus sitoi heidän palkkojaan.

Hyvinvointialueille siirtyessä meiltä viedään jo työaikapankki, ja seuraava taistelu on jo alkamassa, kun omalla “hyvinvointialueellani” hoitajien työvuorosuunnittelu aiotaan vaihtaa autonomisesta listasuunnittelusta robottiin, joka arpoo työvuorot sen sijaan, että ihmiset saisivat suunnitella työvuoronsa omien menojen, elämäntilanteiden ja mieltymysten mukaan.

KT: Miten anarkistina osallistuminen työtaisteluihin on tärkeää?

SK: Kaikkien työläisten osallistuminen on aina tärkeää, mutta erityisesti anarkistina koin tämän erittäin tärkeäksi kamppailuksi. Työtaistelut ovat osa luokkataistelua, jossa määräysvaltaa otetaan omistajilta ja vallankäyttäjiltä työläisille heitä itseään koskevissa asioissa.

KT: Mitä muuta sinulle tulee mieleen?

SK: Me hoitajat kiitämme saamastamme tuesta. Toivomme muiden alojen työntekijöiltä jatkossa omien liittojen painostusta solidaarisuustoimiin, pakkolaki ja työtaistelujen murtaminen saattaa jatkossa koskea myös muita aloja. Toivomme luottoa asiantuntemukseen omasta alastamme, sillä työnantajapuoli käyttää mediaa härskisti työtaistelumoraalin murtamiseen, mutta tunnemme alamme ja tiedämme mitä teemme.

KT: Kiitos haastattelusta! Kohti yleislakkoa!

SK: Barrikadeilla nähdään!

Haastateltu työskentelee sairaanhoitajana Suomen suurimmassa yhteispäivystyksessä ja kirjoitus on tehty tästä näkökulmasta eikä siten voi edustaa kaikkien hoitajien näkökulmaa.