ANARKOSYNDIKALISMI

1. ALKUVAIHEET

Anarkosyndikalismi ei ole utopiaa. Anarkosyndikalistiset ajatukset, taktiikka ja järjestäytymisen muodot kehittyivät vähitellen valtiota ja työnantajien sortoa vastaan taistelevien työläisten jokapäiväisestä elämästä. Anarkosyndikalismi, työntekijöiden itsensä johtama teollisuus, on vakaalla historiallisella pohjalla.

Eri muodoissaan (ammattikunnat, vapaat kommuunit, vallankumoukselliset liitot, kollektiivit ja monet muut vapaaehtoiset yhdistykset) tämä suuntaus ulottuu kommuuneihin Ranskan vallankumouksessa, Haymarketin tapahtumiin sekä Pariisin kommuuniin. Taustana on myös kansainvälisen työväenliiton IWA:n perustaminen 1864, kuten myös vuosisadan vaihteen ranskalainen anarkosyndikalismi.

Varhainen työväenliike teollisen vallankumouksen alkuaikoina ei muodostunut, vastoin Marxin julistusta, tietämättömien ihmisten sekavasta massasta.

Tuon aikakauden työväenliike muodosti itse asiassa elinvoimaisen vastavoiman yhteiskunnassa, jossa työläisillä oli mm. tuhansittain sosiaalisia ja kulttuurisia yhdistyksiä ympäri Iso-Britanniaa myös syrjäseuduilla. Kaikki uudemman ajan vallankumouksellisten sosialistien teesit; ei pelkästään valtiota ja poliittisia instituutioita koskevat, vaan myös teollisuuden sosiaalisia ja taloudellisia muotoja käsittelevät kysymykset, kuten myös monopolit, yksityisomaisuus ja aseellinen taistelu olivat työläisten keskuudessa laajasti keskusteltuja aiheita jo teollisen vallankumouksen alkuaikoina.

Marx ei todellakaan lisännyt mitään uutta tai rakentavaa niihin periaatteisiin, jotka olivat kehitetyt sosialistisessa työväenliikkeessä jo Marxin nuoruusvuosien aikana. Jopa ensimmäisessä internationaalissa vapaamielisiä ryhmittymiä vastaan käymässään kampanjassa Marx hyökkäsi jo vuodelta 1833 olevia radikaalien työläisten kehittämiä anarkosyndikalistisia periaatteita vastan.

2. ANARKOSYNDIKALISMI 1:SSÄ INTERNATIONAALISSA

Ensimmäisen internationaalin aikoina radikaalit työläis- ja sosialistiliitot Espanjassa, Italiassa, Ranskassa jne. olivat pääasiallisesti luonteeltaan anarkosyndikalistisia, kun taas marxilainen vaikutus oli vähäistä jopa Englannissa. Haluttomina luopumaan Internationaalin valvonnasta marxilaiset juonittelivat hajottaakseen Internationaalin (minkä Marx sekä Engels myöhemmin myönsivät). Useat marxilaishistorioitsijat ovat tuominneet heidän toimintansa.

Ensimmäisessä Internationaalissa muotoiltiin anarkosyndikalismin pääperiaatteet. Eugene Varlin, internatio-Ranskan osaston jäsen, julisti: “Sosiaalinen hyvinvointi voidaan taata vain työläisten valvomissa oloissa, muussa tapauksessa autoritäärinen valtio monopolisoi sen. Sitten valtio luo hierarkkisen järjestelmän, jossa työläinen alistetaan sorretun, yhdentekevän vapaudettoman eläimen tasolle.”

Internationaalin Baselin päätöslauselma hahmotteli anarkosyndikalistisen talousohjelman, jossa paikallisten, alueellisten, kansallisten sekä kansainvälisten teollisuusliittojen yhteistyö tulisi korvaamaan nykyiset hallitukset.

Eräässä vertailevassa politiikan julistuksessaan anarkosyndikalismista vastaan autoritäärinen marxilaisuus Bakunin selitti: “Kuten valtio on autoritäärinen, keinotekoinen, väkivaltainen ja vieraantunut kansan tarpeista; yhtä perusteellisesti on Internationaalin oltava vapaa, luonnollinen ja joka suhteessa kansan tarpeet huomioiva.”

“Mutta mikä on kansan luonnollinen organisaatio? Sen pohja on heidän jokapäiväisessä elämässä, erilaisissa ammateissa ja ammatillisissa organisaatioissa. He ollakseen edustettuina Internationaalin työläisten kamarissa eivät vain luo suurta akatemiaa, jossa Internationaalin työläiset voivat ja heidän täytyy opiskella mm. taloustiedettä. He ovat uuden sosiaalisen järjestyksen alku. He eivät vain luo ainoastaan tulevaisuuden ideoita vaan, myös tosiasioita.”

Anarkistien oppi yhteiskunnallisen vallan suuntautumisesta alhaalta ylös olisi muotoiltava uudestaan, koska yksinkertaisesti ei ole olemassa pohjaa tai huippua, joiden välillä yhteiskunnallinen valtio olisi suunnattavissa. Vallan tulisi vapaasti virrata läpi yhteiskunnan uudistaen ja voimistaen sen eri osia.

3. NEUVOSTOT

Oscar Anweiler kirjassaan “Neuvostot” sijoittaa Bakuninin ja Proudhoninin neuvostomuotoiset työläisten itsehallinnon teoreettisten hahmottelijoiden joukkoon; ideat vapautumisesta valtion holhouksesta, osuustoiminnallisten tuottajaryhmien itsehallinnosta, kommuunien autonomiasta.

“Neuvostojen luontainen laatu johtaa ennennäkemättömän suureen, yksilön rajoittamattomaan kanssakäymiseen yhteisissä asioissa toisten kanssa. Levittäytyessään kollektiiveihin neuvostoista muodostuu kansan itsehallinnon alue yhdistettynä vallankumouksellisen muutoksen tahtoon… Neuvostot vaikuttavat kaikkialla, missä kansa haluaa voittaa feodaalisen tai keskitetyn hallinnon vallan… Neuvostot ottavat itselleen luontaisen vallankumouksellisen suunnan.” Proudhoninin ja Bakuninin esiintuomat käsitteet liittyvät läheisesti näihin ideoihin.

4. ANARKOSYNDIKALISMI VASTAAN MARXISMI-LENINISMI

Historijoitsijat käsitellessään Venäjän vallankumousta erittelevät vain sen marxilaisleniniläistä luonnetta ja eivät huomioi tai aliarvioivat vallankumouksen anarkosyndikalistista luonnetta. Niinkin varhain kuin 1907 Lenin, viidennen bolsevikkikongressin päätöslauselmaluonnoksessa, aloitti keskustelun “järjestäytymättömistä työläisorganisaatioista proletariaatin keskuudessa suhteessa anarkosyndikalistisiin suuntauksiin”. Anna Pankratava, bolsevikkihistorioitsija, pahoittelee sitä seikkaa, että “Lokakuun vallankumouksen alkupäivinä anarkistiset suuntaukset tuotiin julki heposti ja menestyksellisesti kaoottisen ja alkeellisen sosialisoinnin alkuvaiheessa…” Samoin, neuvostojen kolmannessa kongressissa (alkuvuodesta 1918) Lenin pahoitteli “anarkistisia pyrkimyksiä, jotka ovat saaneet toimivan muodon itsejohdetuissa tuottajien ja kuluttajien kommuuneissa.”

Venäläinen anarkosyndikalisti G. P. Maximoff julisti, että helmikuun ja lokakuun välinen aika 1917 oli loistavin kausi anarkistisessa ja syndikalistisessa propagandassa ja toiminnassa. Maximoff dokumentoi anarkosyndikalistisen liikkeen kasvua: “Ennen yleisvenäläistä ammattiliittokokousta onnistuivat anarkosyndikalistit organisoimaan 20 000 – 30 000 kaivosmiestä Donin alueelta käsittävän maailman teollisuustyöläisten puolueohjelman ja kaikkialla Novoyrossikin provinssissa omaksuttiin anarkosyndikalistinen ohjelma…”

“Anarkosyndikalistiset julkaisut Moskovassa, Pietarissa sekä useissa suurissa kaupungeissa olivat laajalevikkisiä ja työläisten innokkaasti lukemia.”

Lenin kertoi tehdasneuvostojen kongressissa (heinäkuun 27, 1918) että “…olemme hylänneet vanhat metodit työläisten harjoittamasta valvonnasta ja säilyttäneet vain periaatteen valtiollisesta kontrollista…” Sekä Lenin että Trotski (jotka vaativat työläisten militarisointia) tuomitsivat bolsevikkityöläisten oppositioryhmittymän yritykset muuttaa kommunistisen puolueen politiikkaa saadakseen työläisille kohtuullisen osuuden tehtaiden valvonnassa “syndikalistisena harhautumana”.

5. KANSAINVÄLISEN TYÖLÄISTEN YHDISTYKSEN (IWA) ELPYMINEN

Kommunistisen puolueen hallitseman punaisen internationaalin ammattiyhdistysten kampanja soluttautua ja lopulta kaapata kansainvälinen vapaamielisten ja anarkosyndikalistien työläisliike johti 1921-22 alkuperäisen IWA:n uudelleenperustamiseen. Siinä säilytettiin ensimmäisen IWA:n vapaamielisen siiven periaatteet. Elpyneeseen IWA:an liittyi kansainvälisiä anarkosyndikalistisia organisaatioita, jäsenistöltään hyvinkin 6 miljoonaa henkilöä. Huolimatta fasistien harjoittamasta vainosta; sabotaaseista ja kommunistipuolueiden soluttautumisyrityksistä, sosiaalidemokraattisten puolueiden rappeutumisesta kapitalistiseen suuntaan, ja häviöstä Espanjan sisällissodassa on IWA pysytellyt hengissä saavuttaen jopa hieman edistystä.

6. JOHTOPÄÄTÖKSIÄ

Tahto työläisten valvomaan teollisuuteen – eräs anarkosyndikalismin pääperiaatteita – on syvällä maailman proletariaatin mielessä. On ilmeistä, että työläisten harjoittama valvonta on mahdollista vain anarkosyndikalistisessa vapaassa yhteiskunnassa. On tehtävä syviä muutoksia yhteiskunnan rakenteessa, ja on käytävä monia taisteluja ennen kuin työläisten harjoittama valvonta on todellisuutta. Yhteistyöhaluiset, poliittisesti alistetut työläisjärjestöt ovat läpikotaisin liitetyt valtion ja kapitalismin rakenteisiin, eivätkä voi, eivät jopa tahdo aloittaa vallankumouksellisia muutoksia. On ehdottoman välttämätöntä aloittaa keskustelu työväenliikkeen yhteenkokoamisesta ja radikalisoimisesta sekä kehitettävä nykyisen tehottomuuden tilalle todella vaikuttavia menetelmiä. Suora toiminta, suora demokratia!

Artikkeli on julkaistu Kapinatyöläinen #4 (4/89) -lehdessä.