Länsi-Saksassa ympäristöjärjestö Greenpeace toimii yhteistyössä hallituksen kanssa tarjoten työpaikkoja niille asevelvollisille, jotka haluavat välttää valtion sotilaspalveluksen. Tämä on eräs ihailtava puoli Greenpeacen toiminnassa, ottaen huomioon etteivät edes “alokkaat” joudu työskentelemään orjapalkalla ja heille tarjotaan inhimilliset työolosuhteet. Luonnollisesti heillä, kuten kalkilla työntekijöillä, on oltava myös oikeus liittyä ammattiliittoon.

Näin ihanteellinen ei tilanne kuitenkaan käytännössä useinkaan ole. Ja tällöin on luonnollista, että työntekijät ryhtyvät puolustamaan oikeuksiaan.

Näin tapahtui Atlantin tuolla puolen, Seattlessa, kun Greenpeacen työntekijät aloittivat työtaistelun vastalauseena johdon tuotantotavoitteiden kohottamistoimille ja näiden valvontasuunnitelmille. Työtaistelun/lakon onnistumisen tueksi seitsemän kahdestatoista lakkoon ryhtyneestä (yhteensä Seattlen toimistossa työskenteli 24 henkeä) päätti liittyä IWW:hen. Kuultuaan tästä Washingtonissa ja Bostonissa tukikohtaansa pitävä GP:n johto erotti välittömästi kolme IWW:hen liittynyttä ja muutti muiden työsuhteen määrä-aikaiseksi.

Tästä syystä työpaikkansa säilyttäneet lähettivät solidaarisuuspyyntöjä muissa kaupungeissa tyäskenteleville GP:n työntekijöille. Tämä oli liikaa johdolle ja se antoi potkut kaikille lakkoon ryhtyneille sekä palkkasi heidän tilalleen rikkureita(!). IWW vastasi GP:n johtajien toimiin organisoimalla Seattlen toimiston eteen monihenkisen lakkovartion. Lisäksi ympäri maata järjestettiin laajoja tukimielenosoituksia.

YMPÄRISTÖJÄRJESTÖSTÄ LIIKEYRITYKSEKSI

Epäilemätta taktiikka, johon tämä arvostettu suoran toiminnan ympäristöjärjestö turvautui, järkytti sen ystäviä ja tukijoita. Tämä osoittaa selvästi myös sen, että Greenpeacen johtoryhmä on todella omaksunut kapitalistisen tehokkuusideologian ja päättänyt muuttaa GP:n (itselleen) voittoa tuottavaksi liikeyritykseksi.

Mutta kuinka kauan johto luulee säilyttävänsä yhteiskuntaradikaalien tuen ja sympatian puolellaan, mikäli se jatkaa tällä linjalla ? Yhteiskunnallista radikaalisuutta ei pystytä turvaamaan jos tuotannolliset suhteet ovat epäjärjestyksessä. Mitään mullistavaa ei luonnon hyväksi tehdä ilman työtätekevän luokan tukea ja totaalisen utopistinen tällainen toive on silloin, kun oman järjestön työntekijöitä potkitaan surutta “pihalle”, vieläpä mielivaltaisin perustein.

Tällä kertaa GP:n työntekijät olivat onnekkaita löytäessään radikaalin monialan ammattiliiton, joka otti heidän tilanteensa vakavasti. Myöskään IWW:lle tämän kaltainen solidaarisuustoiminta toi yksinomaan positiivista julkisuutta ja on selvää, että sen suosio tulee kasvamaan tästedeskin voimakkaasti.

Artikkeli on julkaistu Kapinatyöläinen #3 (3/89) -lehdessä.