Muutoksen aikakautta, myönteisempää tulevaisuutta luotaavien artikkeleiden sarjassa annamme tällä kertaa puheenvuoron kanadalaiselle suoran toisinnan aktivistille, Ann Hansenille. Artikkeli on julkaistu aikaisemmin “Writings of the Vancouver Five” -lehtisessä.

Naisliikkeen enemmistö on keskittynyt vaatimaan samaa palkkaa samasta työstä, kunnollisia päiväkoteja, kovempia rangaistuksia raiskaajille sekä erityisesti valtiolta enemmän tukea naisten ryhmille.

Tällaisten vaatimusten toteuttaminen ei kuitenkaan edellytä miesvaltaisen (patriarkaalisen) yhteiskunnan tuhoamista. Kaiken lisäksi edellä mainitun kaltaiset vaatimukset saatetaan miehisten valtaapitävien tietoisuuteen hallituksen hyväksymiä keinoja käyttämällä, kuten painostamalla ministereitä tai esittämällä erilaisia anomuksia, vetoomuksia jne.

Eräiden naisten mielestä naisen vapautuminen on mahdollista jopa kapitalistisessa yhteiskunnassa Mutta näin ei asian laita todellakaan ole! On tosin mahdollista saada aikaan joitain hyvin pieniä uudistuksia, mikäli naiset ovat poliittisesti aktiivisia ja toisinaan valmiita hyväksymään sen mitä miehet heille antavat. Mutta tällainen toiminta on vain rikoskumppanuutta meitä riistävien kanssa.

VALLANKUMOUS VAI NÄENNÄINEN TASA-ARVO

Joidenkin radikaalifeministien mielestä uudistukset ovat lyhyen aikavälin etappeja, jotka ovat vallankumouksellisen liikkeen ensimmäinen tavoite tuhotessamme patriarkaalista yhteiskuntaa. Liian usein ponnistelut välittömien uudistusten puolesta kuitenkin hämärtävät naisliikkeenkin vallankumoukselliset päämäärät. Tämä latistaa taistelun hyödyttömiksi keskusteluiksi viranomaisten kanssa, kirjekampanjoiksi ja anomuslistoiksi. Jos naisen tavoitteena on vain uudistaa lakeja, hän voi unohtaa unelmansa todellisesta muutoksesta.

Uudistuksilla on usein taipumus vain vahvintua nykyistä järjestelmää, sillä ristiriidat joudutaan ratkaisemaan hallitsevan luokan ehdoilla. Kohdistuivatpa uudistukset sitten poliittiseen tai taloudelliseen hyväksikäyttöön, vapauteen tai demokratiaan on niiden seurauksena vain näennäisesti myönteistä kehitystä.

Tälläinen kapitalistisen, epädemokraattisen järjestelmän “pehmittäminen” antaa naisille mm. tilaa perinteisesti miesten hallitsemilla aloilla. Lainsäädännön muutoksilla luodaan illuusio, että naiset olisivat suojattuja useimmilta väkivaltaisen seksismin muodoilta kuten esimerkiksi raiskauksilta. Tosiasiallisesti tämä vain vaikeuttaa niiden naisten elämää, jotka pahimmin joutuvat kokemaan köyhyyttä, väkivaltaa ja jatkuvaa alemmuuden tunnetta.

Keskiluokkaiset, hyvin toimeentulevat naiset hyötyvät tavallisimmin eniten naisliikkeen aikaansaannoksista. Tästä syystä he väittävät köyhien jäävän uudistuksista paitsi oman laiskuutensa ja saamattomuutensa vuoksi. Edellä mainitut seikat huomioon ottaen voidaan perustellusti väittää, etta nykyinen naisliike on keskiluokan etujen ajaja.

MITÄ OLISI TEHTÄVÄ?

Sen sijaan, että naiset vaatisivat samaa palkkaa samasta työstä – vaatimus joka heijastaa vallitsevan kapitalistisen järjestelmän hyväksymistä, naisten tulisi kehittää vaihtoehtoja, jotka ovat tasapainossa vallankumouksellisten päämäärien ja luonnon kanssa.

Naisen, joka todella haluaa vapautua kahleistaan, tulisi tehdä totaalinen välirikko nykyisen järjestelmän kanssa; perustettava poliittisia ja vallitsevan kulttuurin muuttamiseen pyrkiviä toimintaryhmiä. Rukoilemisen ja anomisen sijaan meidän olisi kehitettävä taistelukeinoja, joita hallitus ei pysty kontrolloimaan. Valtaukset, saarrot, laaja tiedonlevitys sekä muut suoran toiminnan muodot tuottavat varmasti haluttuja tuloksia.

Luopukaamme siis ruusunpunaisista laseistamme ja unohtakaamme keskiluokkaiset sadut siitä, että yhteiskuntamme on kaikin puolin ihanteellinen ja vailla ristiriitoja Ne ovat vain todellisuudesta vieraantuneiden huijareiden valheita.

MEIDÄN ON LOPULTAKIN NOSTETTAVA NYRKKIMME KAIKKEA SORTOA VASTAAN. EI VARMASTIKAAN OLE TÄRKEÄMPÄÄ PÄÄMÄÄRÄÄ KUIN ESTÄÄ MAAPALLON HÄVITYS JA NYKYIHMISEN ELÄMÄN KURJUUS JA TARKOITUKSETTOMUUS.

Ann Hansen

Artikkeli on julkaistu Kapinatyöläinen #5 (1/90) -lehdessä.

Advertisements