“Oot pettänyt oman yhteiskuntaluokkas”, kähisi Mahno tyrannille

Lähetettyään panssarit murskaamaan työläiskapinan tyranni valmistautui nukkumaan tunnonvaivoja tuntematta. Alkoholin ja herkkuruokien turvottama sikapossu istuutui alasti sänkynsä laidalla litkien putelista tavanomaista useiden desilitrojen “yömyssyä”. Klunk Klunk!

Alkoholi innoitti tylsistyneen mielen syvällisiin “ajatuksiin”. Mitä siitäkin seuraisi, jos kaiken maailman työläistolloille annettaisiin valtaa! Sen sijaan on oikein, että muita vittumaisemmalla työläisellä on mahdollisuus nousta maansa diktaattoriksi!

Toden totta! Tyranni ja sortaja oli muinoin itsekin ollut työläinen. Tosin kaverin “poliittinen ura” oli alkanut luokkapetturuudella. Köyhien työläisten ja talonpoikien kapinaa murskattaessa tämä veijari oli ollut mukana propagandistina valehtelemassa asevelvollisille. Valehtelu ei ollut helppoa; Monet yksiköt, jopa kokonainen jalkaväkidivisioona ratsuväen prikaatilla vahvistettuna oli loikannut köyhien puolelle. Nämä asevelvolliset olivat huomanneet taistelleensa rikkaiden puolella köyhiä vastaan

Tyranni muisteli nuoruuttaan ja tunsi sairaalloista vihaa niitä ihmisiä kohtaan, jotka olivat syntyneet köyhiksi kuten hän itse. Saatanan rupusakki! Todellinen Viisaus asuu Oikeauskoisten kirjoittamissa kirjoissa, ei joku saatanan työläinen ymmärrä mistään mitään… krooh puuh…

Tyranni vajosi uneen kuorsaten ja piereskellen. Mutta uni oli levotonta. Äkkiä tämä äärioikeistolainen sika havahtui. Hänen sänkynsä oli piirittänyt rähjäisistä sekoboltseista koostuva jengi hampaisiin asti aseissa. “Missä perkeleessä henkivartijat ovat?” Äkkiä tyranni huomasi porukan johtajan. “Perkele,” hän manasi itsekseen, “tästä ei selvitä hengissä”. Johtaja oli vihaisen ja vittumaisen näköinen kääpiö. Univormupukuisen, pitkätukkaisen hirmun vyöllä roikkui synkkä sapeli ja julmettu Ukkomauser. Tämä työväenluokan sotaisa edustaja tuijotti tyrannia tummat, palavat silmät rävähtämättöminä .

Hrustsev tiesi heti, että kaveri oli Mahno – mies, josta puhuessaan itse Leninkin hiljensi äänensä varovaiseksi kuiskaukseksi; Mies joka sai divisioonat ja prikaatit loikkaamaan puolelleen pystyi varmasti pöllimään vaikka koko puna-armeijan. Sekoboltsi johti armeijaansa ratsun selässä valtava sapeli kädessään. “Mitä siitäkin tulisi, jos minun täytyisi ite ajaa panssarivaunulla kapinoivaan Budapestiin? , säikähti tyranni. Siinähän voisi vaikka haavoittua tai kuolla!

Palavasilmainen pieni pirulainen avasi suunsa ja sanoi käheällä votkan polttamalla äänellä: “Mun pitäis päästää sut vapaaksi, että sä saisit mennä kertomaan sille saatanan lakimiehelle, jotta se tulis tänne koittaan sapelien kanssa tätä saatanan luokkasotaa. Perkeleen suunsoittaja koko mies. Mutta sä see vittumainen jätkä oot, kun oot pettänyt oman yhteiskuntaluokkas.”

Mahnon käteen ilmestyi vanhan ajan Ukkomauser. Rähjäiset sekoboltsit vetivät hihitellen omat aseensa esiin. Pistoolit laukesivat ja syytivät luoteja.

Hrustsev heräsi. Hän huomasi kusseensa sänkyyn. Ei hätää, joskus oli tullut muutakin. Hrustsev tärisi pelosta ja pystyi nukkumaan vasta käteen vedettyään. Tämän jokailtaiseen harrastuksensa aikana hän ajatteli aina perseitä. “Naisen kauneus ei ole kasvoissa vaan perseessä!” pohdiskeli Hrustsev.

Ari Vakkilainen