Tuo uusi vasemmistopuolue sitten perustettiin huhtikuun lopussa kusettamaan luokkamme ihmisiä. Ennen perustamista liittoa kaavailleet keskiluokan intellektuellit ja ammattipoliitikot kilvan puhuivat “uudesta radikaalit vasemmistovoimat kokoavasta liitosta”. Tuollaista liittoa ei perustettu.

Uusi poliittinen puolue

Kulttuuritalolla ja myöhemmin Jäähallilla perustettiin jälleen uusi puolue. Siellä perustettiin järjestö, jolla on palkatut johtajat, puoluetoimikunnat ym. pikkupiirit, jossa päätäntä tapahtuu.

Mikään ei viittaa siihen, että Vasemmistoliitosta olisi mitään iloa työväenluokalle. Me tarvitsemme radikaalin liikkeen, joka on järjestäytynyt aluekohtaisesti asuinyhteisöissämme ja työpaikoilla. Me emme tarvitse vaalikoneistoja, kansankusettajia parlamenttiin…

Ei puheenjohtajaa

Anarkistit ehdottivat (vale)vasemmistoliiton perustavassa kokouksessa, ettei puheenjohtajaa valittaisi lainkaan. Kokouksen sihteeri viittasi kintaallaan. Ehdotusta ei haluttu kuulla. Menikö paskat housuun? Valta aidossa työväenliikkeessä on suoraan rivijäsenillä, ei turhilla palkallisilla johtohenkilöillä.

Toisena kokouspäivänä valittiin puheenjohtajaksi Claes Andersson, varakas keskiluokkainen intellektuelli. Mies sattuu olemaan psykiatri, sellaisena ehkä hyväkin, mutta poliitikkona samanlainen paskanpuhuja kuin muutkin.

Toiseksi puheenjohtajaksi valittiin Wärtsilän telakoiden luottamusmies Kari Uotila. Uotila yritti esiintyä vakuuttavana haalariduunarina, mies on kuitenkin kaksinaamainen pelle. Kun telakkasotku oli pahimmillaan ja työntekijät valmiita koviin otteisiin, rauhoitti Uotila tilanteen, ettei pomojen tarvitse pelätä.

Kolmanneksi kilvassa pääsi pyrkyrilehmä Kandolin, joka ensitöikseen esitti kovan palkkavaatimuksen. Ahne pyrkyri ja loinen, kuten kaikki ammattipoliitikot.

Ei kiitos Vasemmistoliitolle! Meidän täytyy järjestäytyä ja taistella, mutta ilman loisia, poliitikkoja ja niiden liikkeitä!

Artikkeli on julkaistu Kapinatyöläinen #6 (2/90) -lehdessä.

Advertisements