Periaatteessa joka kerta, kun fasistit tai äärioikeistolaiset järjestävät mielenosoituksia Tukholman kaduilla, on paikalla ihmisiä, usein anarkistipiireistä, jotka yrittävät pysäyttää tai hajottaa nämä mielenosoitukset. Ja joka kerta kun näin tapahtuu, se aiheuttaa yhtä paljon väittelyä. Aiomme tässä esittää oman näkemyksemme keräämällä tavallisimmat väitteet fasistimielenosoitusten pysäyttämistä vastaan ja osoittaa näiden väitteiden kestämättömyyden.
DEMOKRATIA-PERUSTE
‘Kaikilla on oikeus mielenosoituksiin ja mielipiteidensä esittämiseen. Tässä maassa on sananvapaus.’
Tämä peruste olettaa, että mielenosoituksessa vain esitetään sanoma – piste.
Tällaisen rajoittuneen näkemyksen mielenosoituksista voi omata vain henkilö, joka ei periaatteessa koskaan itse ota niihin osaa. Sen sijaan tukholmalaispoliisi, jolla on suuri kokemus mielenosoituksista, on käsittänyt paremmin. Sen tähden he ovat joukolla paikalla, kun jossain on anarkistien mielenosoitus. He tietävät, että muuten kulkueen varrella tapahtuisi valtavasti huippuhauskaa toimintaa. Silloin me emme vain vaatisi yhteiskunnan resurssien uudelleenjakoa, vaan myös käytännössä toteuttaisimme sen. Toisaalta: jos me vain toisimme mielipiteemme esille, eivät poliisit välittäisi. On kysymys siitä, että mielenosoitus on paitsi paikka esittää näkemyksiämme, myös itsenäinen, vapautettu alue. Tämän lisäksi esitämme samalla joukkovoimaamme. Siinä mielenosoituksemme eroavat sossujen vappumarsseista.
Samanlaista näkemystä täytyy soveltaa fasistien mielenosoituksiin – vetämättä muita yhtäläisyyksiä anarkisti- ja fasistimielenosoitusten välillä. Fasistimielenosoitus on fasistien miehittämä alue. Liikkuva vihollismaa, joka esittelee yhteistä voimaa. Viimeinen, mutta ei pienin asia on, että fasistimielenosoitus on todellinen fyysinen uhka lähellä oleville ihmisille. Eikä ole mitään syytä luottaa siihen ‘suojeluun’, minkä poliisi antaa.
Fasistien mielenosoituksia ei voi eristää heidän muusta toiminnastaan. Ei voida sanoa, että fasistien mielenosoitukset olisivat yksi asia ja kokonaan toinen asia olisi heidän yleisesti uhkaava käytöksensä parin oluen jälkeen, heidän säännölliset hyökkäyksensä siirtolaisia ja muita ‘poikkeavia’ vastaan, heidän järjestämänsä pakolaiskeskusten tuhopoltot, jne.
Tavallisesti olemme yksin tai vain parin kolmen hengen ryhmässä, kun törmäämme fasisteihin. Kuka uskaltaa sekaantua, kun joukko rasisteja pahoinpitelee siirtolaista maanalaisessa? Kuka ei kierrä, kun näkee fasistista pohjasakkaa seisoskelemassa jossain? Usein on myös päinvastoin -kun meitä on paljon, emme juuri näe vilaustakaan fasisteista tai avoimista rasistisista hyökkäyksistä. Niinä päivinä, kun fasistit pitävät avoimesti mielenosoituksia, meillä on harvinainen tilaisuus yhteisesti tehdä vastarintaa. Jos sanotaan, että silloin emme saisi pysäyttää tai hajottaa heidän mielenosoituksiaan, on kuin hakkaisimme itseltämme oikean käden irti! Kieltäisimme itseltämme mahdollisuuden yhteiseen vastarintaan ja antaisimme fasisteille mahdollisuuden valita yhteenoton ajan ja paikan.
KOSTO-PERUSTE
‘Jos me käymme heidän mielenosoitustensa kimppuun, he käyvät meidän mielenosoitustemme kimppuun’.
Tämä peruste pohjautuu pelkoon yhteenotosta fasistien kanssa. Ja se on pelko, jota ei voi sivuuttaa. On päinvastoin tärkeää keskustella pelosta, jota tunnetaan fasisteja kohtaan. Tukholmassa pelkäävät monet enemmän skinejä kuin mellakkapoliisia. Usein ei riitä vain vakuuttaa itselleen, että ne eivät ole niin vaarallisia, miltä näyttävät.
Peruste ajankohtaistaa myös tarpeen keskustella fasisminvastaisista käytännön keinoista. Nykytilanteessa ei esimerkiksi ehkä ole viisasta julistaa ‘sotaa’ fasisteja vastaan; jos me poltamme heidän kokouspaikkansa, joudumme varmaan itse pian etsimään uusia tiloja.
Mutta edellyttäen, että olemme lukumääräisempiä ja voimakkaampia kuin fasistit – ja sitä me olemme Tukholmassa – putoaa perusteelta pohja. Ensinnäkin: vaikka olemme yrittäneet pysäyttää miltei jokaisen heidän mielenosoituksensa viime vuosien aikana, mukaan lukien 30. marraskuuta, eivät he ole koskaan yrittäneet pysäyttää mitään meidän mielenosoitustamme (paitsi puolinainen yritys rasismin vastaisessa mielenosoituksessa Vanhassa Kaupungissa marraskuussa -89). Toiseksi: luultavasti juuri siksi, että fasistit ovat joutuneet perääntymään joka kerta esiintyessään julkisesti, tai että ihmiset ovat osoittaneet halunsa vastustaa heitä, he ovat olleet heikkoja Tukholmassa 80-luvulla. 30. marraskuuta 1987 esimerkiksi toteutettiin hyvin onnistunut vastamielenosoitus ja fasistimielenosoitus hajotettiin. Se oli varmasti myös osasyynä siihen, että Sverigepartiet, eräs järjestäjistä, hajosi hieman sen jälkeen. Kolmanneksi: jos emme valitse mahdollisuutta vastarintaan, tulevat he tekemään sen. Fasistiset iskujoukot eivät ole tunnettuja samanlaisesta suvaitsevaisuudesta, kuin toiset ryhmät porvarillisessa demokratiassa. Täällä Ruotsissa voi avoimesti sosialistina elää rauhanomaista rinnakkaiseloa valtion ja kapitalismin kanssa – tietenkin edellyttäen, ettei aktiivisesti valitse käytännön vastarintaa. Mutta siellä missä fasistit ovat vahvoilla, riittää pelkkä olemassaolo. Kysy siltä vasemmistokollektiivilta, joka yritti vetää täysin laillista vaihtoehtotoimintaa Frankfurt am Oderissa, Saksan ja Puolan rajalla. Ensin heidät pakotettiin lopettamaan ‘vaihtoehtoiset’ toimintansa, sitten heidät pakotettiin myös viime syksynä jättämään kaupunki, kun heidän huoneistoihinsa heitettiin kiviä ja joissakin tapauksissa myös molotovin cocktaileja. Poliisi oli ‘voimaton’.
Älkää käsittäkö meitä väärin, me emme ole maalaamassa pirua seinälle: me emme usko, että selvästi voimistuva fasismi olisi realistinen uhka tämän päivän Ruotsissa. Haluamme vain sanoa, että on tyhmää ottaa riskiä, ja että on parempi, että me valitsemme yhteenoton mahdollisuuden, kuin että he tekevät sen. Antifasistiset ja antirasistiset kamppailut eivät voi koskaan pitää lomaa. Sillä jos niin tapahtuu, saamme pian, niin kuin sosialistit, katua sitä – yhdessä siirtolaisten ja homoseksuaalien kanssa. Rasismi on jo muutenkin riittävän levinnyt yhteiskunnassamme, joten älkäämme salliko rasistien vieläpä marssia kaduillamme! Hyökkäys on paras puolustus.
Brand nr.4/91