Anarkoterroristit yrittivät oikeudenkäynnin aikana kerran toisensa jälkeen julistaa olevansa anarkisteja. Oikeus päätti kuitenkin heidän oleva serbialaisia nationalisteja – ja näin päästiin aloittamaan Ensimmäinen Maailmansota. Valhe opitaan myös Suomen kouluissa.

Anarkismi tuli Jugoslaviaan 1800-luvun lopussa. Aatteen toivat maahan tietysti ihmiset, jotka olivat työskennelleet tai opiskelleet ulkomailla.

Ensimmäinen serbialainen sosialisti oli vapaudenhenkisen sosialismin kannattaja Zivodin Zujovic (1838-1870), joka oli opiskellut lakia ja taloustiedettä Münchenissä.

Huhtikuussa 1871 anarkistien innokkain pommiasiantuntija Johann Most saapui Lubljanaan ja kaveerasi paikallisen Työläisliiton kanssa. Liiton puhemies Matija Kunc kannatti Mostin aatteita koko sydämestään.

Bakuninin juopotellessa Sveitsissä oli mukana myös eteläslaavilaisia opiskelijoita ja vallankumouksellisia. Heinäkuussa 1872 oli Zurichissä serbialaisten sosialistien kongressi, jossa nähtiin myös Bakuninin ruma, lihava ja viinalle tuoksuva hahmo. Täällä laadittiin Serbian Sosialistipuolueen ohjelma yksityiskohtia myöten.

1875 Bosnia ja Herzegovina kapinoivat. Mukana kansallismielisessä kapinassa oli sekä paikallisia että ulkopuolisia anarkisteja. Malatesta yritti kaksi kertaa päästä Bosnia-Herzegovinaan.

Kun Itävalta-Unkarin sosialisteja vainottiin Zagrebissa, Celovecissä ja Grazissa, oli uhreina myös kroatialaisia ja slovenialaisia anarkisteja.

Vainot pitivät anarkismin yksityisten mustapartaisten miesten pomminheiton oloisena eli mitään joukkoliikettä ei päässyt syntymään

Turkkilaisten vallan alla oleva Makedonia sai jalon aatteen vapaudesta Sveitsissä ja Bulgariassa opiskelleiden ihmisten myötä. Kaksi anarkistilehteä levisi salaa sinne Genevestä vuodesta 1897 lähtien. Ensimmäinen makedonialainen sosialisti Vasil Glavinov (1869-1929) kannatti sosialismin oikeaa alkuperäistä väärentämätöntä aatetta eikä valtiososialistista petkutusta. Kaverina oli nationalistien johtaja Goche Delchnev (1872-1903), joka taas kaveerasi johtavien bulgarialaisten anarkistien kanssa.

Makedonian nationalistien riveissä oli myös monia anarkisteja, kuten Petar Manzukov (1879-1966), joka julkaisi 1898 Anarkismin Aapisen. Selvää oli, että sekä nationalisteilla että anarkisteilla oli yhteisiä piirteitä – monella oli musta parta, ja pommien heittoa ei juuri kovin paljon paheksuttu. Jokainen joka on Kansainvälisen Työväenliiton kokouksissa tavannut bulgarialaisia anarkisteja voi vakuuttaa, että balkanilaiset poliittiset aktivistit eivät edes ukkoiässä tule kovin rationaalisiksi tai viileän harkitseviksi.

Makedonian anarkisteilla oli pommiporukka nimeltä Gemidzija Salonikissa. Tiedossa on, että osa ammuttiin ja osa vain vangittiin – kuvittele mitä turkkilaiset poliisit tekevät vangituille. Musta parta ja rokonarpinen ulkomuoto oli yleensä pelastus eräästä turkkilaisen poliisin suosimasta tavasta kiduttaa poliittisia aktivisteja luonnonmenetelmällä.

Salonikissa perustettu Balkanin anarkistiliitto oli nimeltään Punainen Veljeys.

Bogdan Zerajic (1886-1910) johti puljua nimeltä Nuori Bosnia. Johtaja itse yritti ampua Bosnian kuvernöörin, kenraali Varesain. Henki ei lähtenyt ja anarkisti ampui itsensä viimeisellä luodilla. Poliisi poltti ruumiin, jotta hautaa ei olisi voitu palvoa, mutta pisti anarkistin pään poliisiasemalle spriihin purkkiin.

1912 Luka Jukic yritti mosauttaa kuvernööri Cuvajin Zagrebissa ja epäonnistui.

1914 Nuori Bosnia viimein onnistui – ja siitäkös vasta syntyi metakka. Kohde oli ainakin tarpeeksi huomiota herättävä.

Bosnia-Herzegovinan mustapartaiset pommeja heittävät fanaatikot pistivät kovan kovaa vastaan ja mosauttivat Itävalta-Unkarin kruununperillisen, koska eräs mummeli oli tuomittu vankeuteen risujen keräämisestä mainitun kruunupään metsästä ja koska mainittu mies kieltäytyi armahtamasta mummoa koska risut kuuluvat hänelle!

Kaikki anarkismi Jugoslaviassa ei ollut pomminheittoa, vaan mukaan mahtuu myös vakavia yrityksiä luoda anarkosyndikalistinen ammattiyhdistysliike.

Serbiassa anarkosyndikalismi oli syntynyt Unkarista saaduista vaikutteista. Serbiassa anarkosyndikalistit toimivat käsittämättömän pitkään Sosiaalidemokraattisen Puolueen sisällä. Anarkosyndikalistit onnistuivat muodostamaan Serbiassa useita pieniä riippumattomia ammattiliittoja.

Ensimmäisen Maailmansodan jälkeen anarkismi hiipui Jugoslaviassa. Jotkut jugoslavialaiset anarkistit matkustivat taistelemaan Espanjan sisällissodassa. Diktatuuri ja vainot heikensivät anarkismia ja ns. kommunismi sai ainakin jonkinlaista tukea Neuvostoliitosta. Tyrannia vain ilmeni eri muodossa, mutta koska sosialismi sinänsä oli tullut Jugoslaviaan vapaudenhenkisessä muodossa, se ei ikinä turmeltunut niin täydelliseksi oikeistolaisuudeksi kuin niissä maissa, joissa malli oli saatu saksalaisesta valtiososialismista.

Artikkeli on julkaistu Kapinatyöläinen #12 (2/92) -lehdessä.