Nyt kun Auschwitzista on kulunut 50 vuotta on fasismi jälleen nousussa. Maailmanlaajuisen laman syntipukeiksi nostetaan ulkomaalaisia, “rodullinen puhtaus” nousee jälleen esiin, samoin vaatimukset “vahvasta johtajasta” ja “poikkeavien” eliminoinnista. Työväenliikkeen heikkous tilanteessa jossa ihmisten tyytymättömyys nousee, tekee äärioikeistosta todellisen uhan.

Fasismista puhutaan usein edelleen “marginaalisena” ja vedotaan siihen ettei fasistisilla ryhmillä ole mitään mahdollisuutta saada kansan enemmistöä taakseen. Tällöin suljetaan silmät siltä ettei fasistien tarvitsekaan saada kansan enemmistöä taakseen. Eivät Mussolini ja Hitler nousseet valtaan kansan, vaan hallitsevan luokan tuella. Sen tuen he olivat saaneet pystyttyään todistamaan että heidän terrorijärjestönsä olivat tehokkaita työväenluokan vastarinnan tukahduttamisessa.

Fasismin kaksoisluonteeseen kuuluu niin Suomessa kuin muuallakin toisaalta pyrkimys esiintyä lainkuuliaisena ja “normaalina” kannatuksen hankkimiseksi, toisaalta väkivalta vähemmistöjä ja vasemmistoa kohtaan. Väkivalta ei ole mikään fasismin sivujuonne vaan sen ydin. Fasismi on organisoitua vihaa ja väkivaltaa. Sen “aate” on lähinnä yllytystä kansanmurhaan ja sotiin. Ei ole yhtäkään fasistiryhmää jonka julkisivun takaa ei löytyisi pahoinpitelyjä ja jopa murhia. Suomessa niin Kansallisen Radikaalipuolueen, Kansallisen Kulttuuririntaman, Arjalais-Germaanisen Veljeskunnan, Kansallisdemokraattisen puolueen kuin Suomen Kansanrintaman jäsenten ja johtomiesten tililtä löytyy jo ilman tarkempia tutkimuksia joukko väkivaltarikoksia alaikäisen raiskauksesta pahoinpitelyiden kautta pommiattentaattiin ja bussikaappaukseen.

Fasismi pyrkii myös usein propagandistisesti esiintymään hallitsevan luokan vastaisena, työväenluokan puolustajana, nappaamalla vasemmistolta joitain kapitalismin ja poliitikkojen vastaisia tunnuksia. Todellisuudessa kansallis”sosialismi” on kuitenkin nimenomaan suuryritysten paras ystävä. Hitlerin valtakausi oli Saksan suuryrityksille kulta-aikaa, eivät ne turhaan olleet rahoittaneet natsien valtaannousua. Fasismi pyrkii aina tuhoamaan ammattiyhdistykset ja muut työläisten mahdollisuudet taistella oikeuksistaan. Suomalaisen fasismin kulta-ajalla 30-luvulla Lapuan liikkeen miesten eräs päätoimintamuotoja olikin rikkurivärväyksen järjestäminen ja väkivaltainen lakonmurtaminen. Fasistien pääsaarna “kansallinen etu” tarkoittaa täsmälleen sama kuin nykyhallituksenkin “kansallinen etu”, siis porvariston etua, jonka puolesta kaikkien täytyy kärsiä ja alistua.

VASTARINTA

Liberaalit ja keskiluokkaiset vasemmistolaiset tuntuvat pitävän fasismin vastaista toimintaa tarpeettomana kunnes ovat matkalla keskitysleirille. Silloin kun he päättävät tehdä asialle jotain heidän toimintamuotonsa ovat usein symbolisia, voivottelua ja kauhistelua. Pahimmillaan he pelaavat hiipivän fasismin pussiin vaatimalla poliisilta tiukempia otteita, ymmärtämättä ettei poliisilla ja armeijalla ole sinänsä mitään fasismia vastaan, oikeastaan päinvastoin.

Toimiva fasisminvastainen liike onkin ympäri maailmaa syntynyt paljolti anarkistien, autonomien, siirtolaisten ja vähemmistöjen keskinäisen yhteistyön ja solidaarisuuden pohjalta. Näitä ryhmiä on paljolti yhdistänyt se että he ovat natsiterrorin kohteita, heidän on ollut pakko järjestäytyä itsepuolustukseen. Kun fasisminvastainen liike on järjestäytynyt, se on usein kyennyt lopettamaan äärioikeiston väkivallan, ajamaan nämä kaduilta salaisiin kokouspaikkoihin ja pysäyttämään fasistisen nuorisokulttuurin leviämisen. Näin on estetty fasistisen joukkoliikkeen synty ja natsismi on jäänyt muutaman mieleltään häiriintyneen fanaatikon hourailuksi.

Luonnollisesti fasisminvastainen liike on pyrkinyt myös vaikuttamaan tavallisen työväenluokan asenteisiin valistuksen ja tiedotuksen avulla. Toisaalta tässäkin työssä on antifasistien näkökulma eronnut tavanomaisesta liberaalista fasismi-kritiikistä, jossa fasismi on “demokraattista” yhteiskuntaa uhkaava vaara. Jos ihmisiä yritetään saada fasismia vastaan perustelemalla nyky-yhteiskuntamme oikeudenmukaisuutta, ollaan hakoteillä. Suurin osa ihmisistä on täysin perillä siitä ettei länsimainen parlamentarismi ole todellista kansanvaltaa. Jos ihmiset ovat tyytymättömiä ja siksi taipuvaisia kannattamaan jopa fasismia, on heille esitettävä vaihtoehto. Fasismin vastakohta ei ole nykyinen järjestelmä, vaan työväenluokan itsehallinto.