Toisinaan äänestämättä jättämisen lisääntymistä kauhistellaan “demokratian kriisinä” ja ns. vasemmistolaisetkin ovat huolestuneita ihmisten “passivoitumisesta”. Miksi ihmiset eivät halua käydä äänestämässä? Yleisin vastaus on etteivät he luota poliitikkoihin, eivät usko kenenkään heistä ajavan etujaan. Merkitseekö tämä passivoitumista tai “demokratian kriisiä”?

Jos ihminen ei halua antaa asioidensa hoitoa poliitikoille ja heidän rakentamalleen näennäisdemokratialle, sehän merkitsee että ihmiset haluavat todellista demokratiaa, kansanvaltaa, oikeutta päättää itseään koskevista asioista. Tähän viittaa sekin että joidenkin tutkimusten mukaan äänestämättömät osallistuvat erilaiseen kansalaistoimintaan äänestäviä aktiivisemmin.

Huolestuminen äänestysprosentin laskemisesta kertookin siitä kuinka vasemmistopuolueet ovat hylänneet kaiken todellisen pyrkimyksen yhteiskunnan muuttamiseen. Sen sijaan tärkeimmäksi on tullut pienen “edistyksellisen” johtajajoukon asemien turvaaminen nykyisen järjestyksen puitteissa.

“Vallankumouksellinen” parlamentarismi

Parlamentarismiin osallistumista on vasemmiston piirissä perusteltu monin erin tavoin. Radikaalein perustelu tunnustaa nykyisen järjestelmän harvainvaltaisuuden ja mahdottomuuden muuttaa systeemiä sisältä päin. Vaalikusetukseen osallistumista perustellaan kuitenkin mahdollisuudella päästä esittelemään näkemyksiään. On vaikea käsittää eikö vastaavaa huomiota voisi saada myös aktiivisella ulkoparlamentaarisella kampanjoinnilla jolloin voisi myös uskottavasti hyökätä nykyistä hallintojärjestelmää vastaan. On varsin epäilyttävää osallistua porvarilliseen hallintojärjestelmään vain marginaalisen julkisuusedun tähden. Joka tapauksessa edustuksellinen politikointi luo liikkeeseen pysyvän arvojärjestyksen. On muutamia ehdokkaita, edustajia ja johtajia joiden tukeminen on rivijäsenten tärkein tehtävä. Tätä voi toki esiintyä ilman parlamentarismiakin, itse asiassa se on usein syy päätökseen osallistua vaaleihin.

“Valtiovallan valtaaminen”

Seuraava perustelu joka parlamentaariselle toiminnalle keksittiin oli ajatus valtiovallan valtaamisesta, vasemmistoenemmistön kautta toteutettavasta sosialismista. Johtajien tukeminen ja vaalikannatus tulivat yhä tärkeämmiksi. Tärkeintä onkin yrittää saada ääniä, olla kaikille mieliksi ja siksi radikaalimmat ajatukset saavat jäädä taka-alalle.

Vasemmistoenemmistöisiä parlamentteja ja niihin tukeutuvia vasemmistohallituksia on ollut monessa maassa pitkäänkin vallassa, mutta yhdessäkään maassa ei kapitalismia ole kaadettu äänestämällä. Parlamentaariset vasemmistohallitukset ovat lähinnä onnistuneet jakamaan lähipiirilleen virkapaikkoja ja kansalle joitain rauhoittavia armonpaloja vakauttaen siten vallitsevaa järjestelmää.

Hallitsevan luokan valta ei perustu sen vaalikannatukseen. Se nojautuu taloudelliseen valtaan, tiedotusvälineisiin, virkakoneistoon, poliisiin ja armeijaan. Poliittisen vallan saaneet vasemmistolaiset voivat joko sulautua hallitsevaan luokkaan tai hyökätä sitä vastaan, jolloin valtiokoneisto ja kapitalistit tekevät siitä selvän kuten Allenden hallinnosta Chilessä 1973. Usein tietysti käytetään hienostuneempiakin keinoja sabotoida vasemmistohallintoa, yleensä CIA:n tuella.

Länsieurooppalaisessa järjestelmässä näitä keinoja ei juuri ole tarvinnut käyttää koska vasemmistopuolueiden johto on jo kiinteästi sulautunut hallitsevaan luokkaan.

Porvarillinen reformismi “vasemmistolaisuutena”

Nykyisin “vasemmiston” keskuudessa parlamentarismista puhutaan luontevasti “asioihin vaikuttamisena”, kehotetaan ihmisiä äänestämään sosiaaliturvan säilyttämiseksi ja haaveillaan hallitukseen pääsystä. Tällainen puolustuksellisuus on työväenluokan kannalta toivotonta. Vasemmistopuolueet eivät kykene tarjoamaan vastusta hyvinvointivaltion romutukselle, demarit ovat itse asiassa olleet siihen osallisina, eikä niiden ohjelma ole enää kuin “vähän lisää kaikille”. “Asioihin vaikuttaminen” on itse asiassa yleensä käännettävissä hyväpalkkaisten virkojen saamiseksi “omille” miehille (yleensä nimenomaan miehille). On itse asiassa harhauttavaa kutsua moista hyvin toimeentulevien ihmisten puuhastelua vasemmistolaisuudeksi, kyse on perinteisestä porvarillisesta reformismista!

“Reaalisosialismi”

Silloin kun vasemmistopoliitikot ovat päässeet valtaan muilla kuin parlamentaarisilla menetelmillä, he ovat onnistuneet tekemään melko hirvittävää jälkeä. Vaikka lukuisat ns. reaalisosialismin maissa tapahtuneet vääryydet sivuuttaisikin epäolennaisina, tämän “sosialismin” todellinen olemus on paljastunut “proletariaatin diktatuurin” yhteenotoissa työväenluokan kanssa mm. Ukrainassa 1917-21, Kronstadtissa 1921, Itä-Saksassa 1953, Puolassa ja Unkarissa 1956, Uralilla 1962, Pekingissä 1989 Jne…

Kysymys on lopultakin ollut samasta ajattelutavasta kuin parlamentaarisessa toiminnassa. Ihmisten etujen, tavoitteiden ja ihanteiden toimeenpaneminen on annettu pienen joukon tehtäväksi. Tämä on nopeasti johtanut uuden alistavan ja riistävän yläluokan syntyyn.

Irti porvareista!

Mikä sitten on vaihtoehto parlamentarismin, stalinismin ja yleisen valtiokeskeisyyden takia umpikujaan ajautuneelle työväenliikkeelle? Jos tavoitteena on vallan saaminen työväenluokalle ja sitä kautta vapaan ja tasa-arvoisen yhteiskunnan rakentaminen, niin yksinkertaisimmin ja parhaiten se saavutetaan siten että me, työväenluokka otamme vallan itsellemme. Todellinen sosialismi jossa valta on kansalla ja tuotanto työläisten hallinnassa voidaan rakentaa vain siten että ihmiset ottavat hallintaansa työpaikkojen ja asuinalueiden hallinnon ja järjestävät sitten tarvittavan yhteistoiminnan laajemmalla tasolla. Edustajien on oltava jatkuvasti vaihdettavissa ja sidottuja valitsijoiden mielipiteisiin. Lopullinen päätösvalta on oltava aina niillä joita päätökset koskettavat. Näin voidaan estää uuden hallitsevan luokan synty.

Anarkismi

Tämä on sitä mihin anarkistinen ja vallankumouksellinen syndikalistinen liike pyrkivät. Kun hylätään illuusio siitä että sosialismiin päästään luovuttamalla valta jollekin “etujoukolle”, näyttäytyvät sosialistisen, vallankumouksellisen liikkeen tehtävät uudella tavalla. Olennaista on työväenluokan oma järjestäytyminen, edustajista riippumaton joukkotoiminta, luokkatietoisuuden kehittäminen ja vapaan, itsehallinnollisen sosialismin idean levittäminen. Vaaleihin osallistuminen merkitsisi toisaalta liikkeen sisäistä korruptoitumista ja toisaalta uskottavuuden menetystä. Ei voida samanaikaisesti vaatia valtaa kansalle ja omalle puolueelle.

Ainut tapa jolla vasemmisto voi nousta uudelleen on valtiovallasta riippumattoman, suoraan demokratiaan ja suoraan toimintaan perustuvan työväenliikkeen rakentaminen.

IRTI PORVAREISTA!
IRTI “EDUSTAJISTA” JA JOHTAJISTA!
KOHTI VAPAUTTA JA SOSIALISMIA!

Artikkeli on julkaistu Kapinatyöläinen #14a (2/93) -lehdessä.

Advertisements