Useimmille ihmisille, joiden maailmanpoliittinen muisti ulottuu ainakin vuoden 1980 alkupuolelle, on Puolan Solidaarisuus-ammattiliitto yhtä kuin Lech Walesa. Mutta mikä todella on ja oli Solidaarisuus ja mikä sen ja Lech Walesan välinen suhde?

Vuoteen 1980 mennessä oli Puolan taloudellinen tilanne käynyt kestämättömäksi. Jo vuonna 1970 oli ollut laajoja, miliisin verisesti tukahduttamia lakkoja ja mielenosoituksia ja työväenluokan avoin tyytymättömyys järjestäytymisyrityksineen oli jatkunut koko vuosikymmenen. Kesäkuussa 1980 puhkesi jälleen spontaaneja lakkoja ja mielenosoituksia ympäri maata. Elokuussa ryhtyi Gdanskin Lenin-telakoilla 17 000 työläistä solidaarisuuslakkoon juuri ennen eläkeikää mielipiteidensä vuoksi erotetun nostokurjenkuljettajan, Anna Walentynowiczin puolesta. Lakkolaiset asettivat lakkokomitean, jonka johtajaksi muodostui entinen sähköasentaja Lech Walesa, vuoden 1970 lakkokomiteoiden veteraani, joka oli vuonna 1976 erotettu Lenin-telakoilta mielipiteidensä vuoksi. Muiden gdanskilaisten tehtaiden työläiset tulivat pyytämään, että lakkokomitea ryhtyisi ajamaan heidänkin vaatimuksiaan. Lakkokomitea suostui, ja edusti kaikkiaan 370 rannikon yritystä.

Lakot levisivät kaikkialle maahan ja etenivät Gdanskin lakoista riippumattomina. Hallitus suostui lopulta Puolan Yhtyneen työvenpuolueen johtavan roolin tunnustamista vastaan kaikkiin Gdanskin lakkolaisten 21 vaatimukseen (mm. palkankorotus, useat työolosuhteita koskevat parannukset, oikeus perustaa riippumattomia ammattiliittoja, vapaa lakko-oikeus, lupaus poliittisten vankien vapauttamisesta, sensuurin väljentäminen, oma ammattiyhdistyslehti, kirkonmenojen radiointioikeus ja muistomerkin pystyttäminen vuoden 1970 kaatuneille). Hallitus teki vastaavanlaisia sopimuksia myös muualla maassa.

Kaikkiaan 250 lakkokomiteoiden pohjalta syntynyttä ammattiliittoa järjestäytyi 18.9.1980 riippumattomaksi ammattiliitoksi, jonka nimeksi tuli Solidaarisuus (Solidarnosc). Järjestäytyminen tapahtui syndikalistiseen tyyliin paikkakunnittain, ei keskusjohtoisemmin teollisuuden aloittain. Solidaarisuuden muodostaneet työläiset tuskin tiesivät mitään anarkismista tai syndikalismista, mutta eivät myöskään parlamentaristisista demokratiamääritelmistä. Solidaarisuuden järjestörakenteesta tuli vaistomaisesti hyvin pitkälle suoraan demokratiaan ja mahdollisimman suureen paikallistason päätäntävaltaan perustuva. Kaikki perustui tehdaskomissioihin, jokainen ylempi rakenne toimi vain alempien yhteistyöelimenä. Kaikkein ylin rakenne oli Valtakunnallinen Koordinaatiokomissio (KKP), jonka puheenjohtajaksi valittiin Lech Walesa. Solidaarisuuden jäsenmäärä kasvoi pian 10 miljoonaan.

Puolan hallitus yritti jatkuvasti tehdä tyhjiksi sitoumuksiaan, ja Solidaarisuus sai lakkaamatta tapella, jotta saisi sen pitämään edes osan lupauksistaan. Opiskelijat ja yksityiset pienviljelijät (joiden hallussa oli 75% viljelysmaasta) saivat istuma- ja miehityslakoilla läpi omien solidaarisuussektioidensa vaatimukset. Keväällä 1981 puhkesi jatkuvasti lakkoja ympäri maata. Bielsko Bialassa ja Jelenia Gorassa julistettiin lakkolaisten voittoon päättyneet alueelliset yleislakot, hallituksen liiallista ärsyttämistä pelkäävän KKP:n vastustuksesta huolimatta. KKP ja erityisesti alusta saakka demokratialle vihamielinen Walesa valittelivat jatkuvasti rivijäsenten liiallista radikaalisuutta, ja pyrkivät kaikin keinoin rajoittamaan Solidaarisuuden sisäistä demokratiaa.

Maaliskuussa sattui välikohtaus, jossa miliisi pahoinpiteli raa’asti Maaseudun Solidaarisuuteen kuuluvia pienviljelijöitä. Tämä raivostutti koko Solidaarisuus-liikkeen ja sai sen valmistautumaan yleislakkoon, jonka aikana työläiset miehittäisivät työpaikkansa. Walesa kävi yksinään lähimpien neuvonantajiensa avustamana neuvotteluja hallituksen kanssa, ja peruutti yleislakon täysin omin luvin hallituksen luvattua tutkia miliisin väkivaltaisuudet ja tunnustaa Maasadun Solidaarisuuden. Monet paikallisten elinten edustajat KKP:ssä esittivät raivoissaan eroanomuksensa.

Samaan aikaan alkoivat rivijäsenten keskuudessa levitä ajatukset työväen itsehallinnosta, eli tuotantolaitosten työntekijöistä hoitamassa itse suoran demokratian kautta koko tuotantoa (anarkosyndikalismin perusajatus! ). Solidaarisuus oli aito joukkoliike, joten sen piiristä löytyi mitä erilaisimpia mielipiteitä. Työväen itsehallinnolla oli kuitenkin hyvin laaja kannatus jäsenistön piirissä. Maaliskuun lopussa syntyi spontaanisti ruohonjuuritasolla “Verkosto”, itsehallintoon pyrkivien tehtaiden verkosto, ja heinäluussa se yhdisti jo yli 3000 yritystä, joukossa kaikki Puolan suurimmat (myös Lenin-telakka). Se määritteli tavoitteensa ytimekkäästi: “Tuotantovalineiden yhteiskunnallisen omistuksen ei pitäisi olla valtion omistusta, vaan nimensä mukaisesti yhteiskunnan omistusta”. KKP hyväksyi viimein äärimmäisen vastahakoisesti työväen itsehallinnon strategiansa kärjeksi.

Solidaarisuuden ensimmämen valtakunnallinen kongressi pidettiin syys-lokakuussa 1981. Walesaa syytettiin katkerasti diktaattorimaisista otteista. Hän puolustautui sanomalla, että neljän vuoden sisällä tulisi varmasti vallitsemaan demokratia, mutta nykyisessä tilanteessa he tarvitsisivat vahvan keskusjohdon taistelussa valtion väkivaltakoneistoa vastaan, “minun diktatuurini”, Walesa totesi. Lopputulos oli, että ammattiliitolle luotiin keskitetympi rakenne parlamentteineen ja hallituksineen. Hallituksen puheen johtajaksi tuli Walesa.

Kongressissa laadittiin myös Solidaarisuuden ohjelma, jota on kuvattu “demokraattisesti laadituksi, jos mikään koskaan”. Se antaakin erittäin totuudenmukaisen kuvan Solidaarisuus-liikkeestä kokonaisuutena. Ohjelmassa tavoiteltiin yhteiskuntaa, jossa tuotantolaitoksissa vallitsisi työväen itsehallinto, maata johtaisi poliittisesti liberaali parlamentarismi (jolla olisi oikeus verottaa tuotantolaitoksia), sosiaaliturva olisi äärimmäisen hyvä ja koulutuksessa sekä kulttuurissa vallitsisivat kristilliset arvot (eivät välttämättä taantumukselliset, Puolan tilanne uhmasi tässäkin länsimaisia ennakkokäsityksiä). Varmasti ainutlaatuinen sekoitus anarkismia, liberalismia ja kristillistä konservatismia.

Syksyn kuluessa yhteentörmäys valtakoneiston kanssa kärjistyi. Hallitus kieltäytyi toteuttamasta “unohtamiaan” lupauksia ja torjui kaikki Solidaarisuuden kompromissiehdotukset. Paine yleislakkoon kasvoi jälleen. Solidaarisuuden nationalistiset piirit vaativat vapaita vaaleja (jotta Puolasta tulisi taas aidosti itsenäinen valtio), työväen itsehallinnon kannattajat radikalisoituivat täysiksi tai melkein täysiksi anarkisteiksi, vaatien “työläisneuvostojen demokratiaa” ja ajaen “aktiivista lakkoa”, jossa työläiset jatkaisivat työntekoa, mutta tekisivät kaiken niin kuin itse parhaaksi katsoisivat (eli, mikäli kyseessä olisi yleislakko, tekisivät anarkosyndikalistisen vallankumouksen! ). Ns. pragmatistit uskoivat edelleen neuvotteluratkaisuun hallituksen kanssa.

Keskiyöllä 13.12.1981 kenraali Jaruzelski julisti maahan sotatilan ja internoi kaikki tunnetut Solidaarisuus-aktivistit. Solidaarisuus joutui siirtymään maanalaiseen toimistaan, mutta elpyi keväällä 1987 ja laillistettiin uudelleen 20.4.1989. Se voitti ensimmäiset (lähes) vapaat vaalit kesäkuussa 1989. Lech Walesa valittiin presidentiksi 9.12.1990.

17solidaarisuus2

Walesa ja valta

Walesan itserakkaus ja vallanhimo on suhteessa hänen käsissään olevaan valtaan. Hän ei häpeä pitää esikuvanaan Puolan diktaattoriksi vuonna 1926 vallankaappauksella noussutta Josef Pilsudskia. Solidaarisuuden parlamenttiryhmän ensimmäisessä kokouksessa Walesa ryhtyi määräilemään koko ryhmän järjestyksestä ja johdosta, vaikkei ollut edes sen jäsen (“bolshevikkimenetelmiä”, totesi parlamenttiryhmä). Walesa korvasi vaalien alla perustetun, ruohonjuuridemokratiaan perustuvan Kansalaiskomitean puheenjohtajan omalla miehellään ja erotti komitean sihteerin. Sihteerin huomauttaessa kohteliaasti, että Kansalaiskomitea oli hänet valinnut ja vain se voisi hänet erottaa, Walesa totesi: “Tunne itsesi erotetuksi”. Ollessaan vielä Solidaarisuuden puheenjohtaja, Walesa puhui jatkuvasti “minun Solidaarisuudestani”. Presidentinvaalikampanjansa aikana hän uhkasi useita kertoja luopua ehdokkuudesta, jos ei saisi tahtoaan läpi jossakin tietyssä asiassa, kärsi joka kerta tappion ja julisti jälkeenpäin jatkavansa ehdokkaana “Puolan edun vuoksi”. Hän sanoi mm. “Minä pelastaisin puolet Puolasta, jos minulla olisi valta siihen”.

Walesa perustelee itsevaltaisia otteitaan edelleen näin: “Pystyisitkö sinä johtamaan myrskyyn joutunutta laivaa täysin demokraattisesti?”. Minne hän sitten haluaa laivan johtaa? Walesan ideologiaa voinee parhaiten kuvata “katolismiksi”, pyrkimykseksi juurruttaa paavin laki Puolaan. Vaalikampanjansa aikana hän lupasi eliminoida Puolasta lopullisesti homoseksuaalit ja narkomaanit sekä lopettaa villit lakot tarvittaessa voimatoimin. Presidenttinä ollessaan hän on runnonut väkisin läpi maailman tiukimpiin kuuluvan aborttilain, vaikka parlamentin enemmistö ja tutkimusten mukaan 70% kansasta kannattaa lieventämistä. Talouspolitiikassa Walesa on aina painostanut kulloistakin hallitusta potkimaan työväenluokkaa entistäkin enemmän. Tämä myös näkyy. Puolassa on tällä hetkellä n. 3,5 miljoonaa työtöntä, eikä yli puolella heistä ole oikeutta työttömyysavustuksiin. Eräs tämän vuoden alussa tehty mielipidetiedustelu kertoi että 36% puolalaisista olisi jopa valmis palaamaan “kommunismiin”. Erään toukokuisen kyselyn mukaan 52% uskoo, että Jaruzelski olisi ollut parempi presidentti kuin Walesa ja vain 24% uskoo Walesan paremmuuteen. Eräs kesäkuussa tehty mielipidemittaus kertoo, että vain 5% valitsisi ensi vuoden presidentinvaaleissa Walesan uudestaan presidentiksi.

Kun Newssveek-lehti kysyi viimeksi mainitun kyselyn vuoksi Walesalta heinäkuun 11. päivätyssä numerossaan, uskooko hän tulevansa uudelleen valituksi hän vastasi nain: “Olen tehnyt enemmän kuin kukaan muu vähentääkseni Puolan velkaa ja hankkiakseni avustuksia sen uudistuksiin. Minun tarvitsee vain luetella mitä olen saavuttanut ja mitä olen pyrkinyt saavuttamaan. On täysin mahdollisuuksien ulkopuolella, että voisin hävitä, koska kukaan ei voi esittää yhtä hyvää ansiolistaa, eikä kellään ole yhtä paljon todisteita oikeassa olemisestaan. Voitte nähdä, kuinka itserakas olen” . Samaisessa haastattelussa Walesa syyttää entisten kommunistien vaalivoitosta “lännen valvonnan puutetta” Itä-Euroopassa. Hän myös elää minäkuvansa mukaisesti. Kun ylellinen presidentinlinna ei hänelle kelvannut, hän muutti loisteliaasti entisöityyn 1600-luvun palatsiin.

Advertisements