Väite “mellakoivaa joukkoa ei kuuntele kukaan” on kuultu lukemattomia kertoja, viimeksi marraskuisessa työttömien suurmielenosoituksessa. Todellisuus on jälleen kerran osoittautunut päinvastaiseksi. Ranskassa ovat lyhyen ajan sisällä mellakoineet pitkiä sarjoja niin maanviljelijät, Air Francen työntekijät, kalastajat kuin opiskelijatkin.

Kolme ensin mainittua ryhmää ovat omalta osaltaan saaneet vielä jokin aika sitten niin itsevarman porvarihallituksen täysin polvilleen ja opiskelijoiden vaatimuksiin on jo osittain suostuttu, vaikka taistelu on vielä kesken. Syy hallituksen taipuisuuteen ei ole tyhmyys, vaan historiasta oppiminen. Vuonna 1968 silloisen porvarihallituksen alkuperäinen taipumattomuus takoi kaikki mahdolliset väestöryhmät, jotka olivat aiemmin suhtautuneet toisiinsa epäluuloisesti, yhtenäiseksi hallitsevan luokan vastaiseksi rintamaksi. Opiskelijat, opettajat, teollisuustyöläiset, lukiolaiset, toimihenkilöt, virkamiehet, kirkonmiehet, ammattijalkapalloilijat, prostitoidut ja suuri osa maanviljelijöistä olivat kaikki äkkiä hallitusta vastaan ja anarkististen ajatusten ja uudistusten puolesta. Maailmanhistorian suurin yleislakko ja kaikille yhteiskunnan alueille levinneet itsehallinnolliset kokeilut vaatimuksineen niiden tyyppisistä uudistuksista veivät koko maan anarkistisen vallankumouksen partaalle. Se ei ihan äkkiä unohdu sen enempää suoraan joukkotoimintaan ryhtyneiltä kuin niiltä, joihin vaatimukset kohdistetaan.

Suomen maanviljelijät järjestivät Ranskasta saatujen omakohtaisten kokemusten innoittamina helmikuun lopulla Suomessakin hieman ulkoparlamentaarista painostusta. EU-lipun alaslasku ja poltto kyttien kanssa käydyn painiottelun jälkeen ja EU-lähetystön ikkunoiden pommittaminen kananmunilla ja lumipalloilla ovat ihan kelvollinen alku. Ja onhan kadun sulkeminen lumella ainakin strategisesti järkevää, koska näin vaikeutuu kyttien mahdollisten apuvoimien paikalle pääsy.

Moni sanoo tietysti, että hänellä olisi paljon enemmän mellakoinnin aihetta kuin maajusseilla. Aivan, mikään hallitsevaan luokkaan kuulumaton ryhmä ei saisi mennä siihen ansaan, että kuvittelisi toisten samassa asemassa olevien ryhmien olevan tulonjakovastustajiaan. Pariisin toukokuu 1968 osoitti nimenomaan, etteivät eturistiriidat ole todellisia, vaan poliittisen ja taloudellisen eliitin hajoita ja hallitse -taktiikkaa. Kaikkien ryhmien ikiomatkin vaatimukset otettiin itsestäänselvästi mukaan yhteiseen rintamaan. Ja kaikki myös saivat vaatimuksiaan läpi. Suurten joukkojen toiminta tuottaa suurten joukkojen voittoja.

Painostettaessa hallitsevaa luokkaa mellakoimalla on hyvin tärkeää, että raivo kohdistuu tosiaan hallitsevaan luokan, ei missään vaiheessa tavallisten ihmisten omaisuuteen. Toisen työväenluokkaan kuuluvan elämän tahallinen vaikeuttaminen on paitsi moraalisesti väärin, myös oman edun vastaista. Sekä marraskuun murrostorstai että maanviljelijöiden lipunpolttotempaus osoittavat asenteiden suoraa joukkotoimintaa kohtaan muuttuneen selvästi 80-luvusta. Elintarviketyöläisten työtaistelussa näkyi jo rivityöläisten päätäntävallan lisääntyminen ammattiliitossa, mikä on sekin osoitus samasta ilmiöstä. Jokainen varmasti ymmärtää, ettei tällaisessa tilanteessa kannata pilata avautuvia mahdollisuuksia hankkimalla turhia vihollisia, sillä työnantajat pyrkivät kaikin keinoin hajottamaan työläisten rivejä (vrt. elintarvikealan työtaistelu, jossa eniten haittaa sivullisille ei suinkaan aiheuttanut lakko, vaan työnantajanliiton julistama työsulku. Tiedotusvälineissä syytettiin makkaran ja oluen loppumisesta vain lakkoa). Kytätkin on vihollinen ainoastaan ryhtyessään yhteistyöhön hallitsevan luokan kanssa ja vastahankaan kansan kanssa.

Mellakointi ei tietenkään ole ainoa eikä edes tärkein suoran toiminnan muoto. Lakot lukemattomissa eri muodoissaan, boikotit, sabotaasit (työtehon tahallinen lasku), talonvaltaukset yms. ovat hyvin tärkeää toimintaa, samoin kuin kaikki muutkin suoran toiminnan muodot, kunhan ne vain ovat laajapohjaista joukkotoimintaa. Mutta mellakoivia kyllä kuunnellaan, joten kaikki joukolla antamaan kyytiä hallitsevalle luokalle!!!

P.S. Ranskan viimeaikaiset opiskelijamellakat johtuivat hallituksen lakiesityksestä, jossa nuorisotyöttömyyttä olisi poistettu alentamalla alle 26-vuotiaiden nuorten palkkoja 80 prosenttiin alojen minimipalkasta. Meidän oma hallituksemme puuhasi jokin aika sitten vastaavaa lakia, mutta ainoa äläkkä nousi siitä, kun ammattiliitot eivät olleet hallituksen kanssa samaa mieltä! Suomen nuoret olisivat nielleet tämän alennusmyynnin mukisematta, vai kuinka?

Kirjoitus on julkaistu Kapinatyöläinen #15 (1/94) -lehdessä.

Advertisements