Vielä vuosisadan alkupuolella anarkismi oli kuuluisa aate – huomattavasti marxilaisuutta kuuluisampi. Toisen Maailmansodan aikana Natsi-Saksa järjesti propaganda-näyttelyn nimeltä ‘Anarkismin ja bolshevismin rikokset”. Anarkismi rinnastettiin siis merkitykseltään bolshevismiin aikana, jolloin bolshevikeilla oli jättimäinen Puna-armeija täydessä vauhdissa, mutta siitä viis!

Kun liittoutuneiden joukot saapuivat vapauttamaan Pariisia natsien vallasta, koki moni pariisilainen järkytyksen. Ensimmäinen Pariisiin sisälle tunkeutunut hyökkäyskärki koostui anarkistitunnuksin ja Espanjan Tasavallan värein koristelluista panssarivaunuista, joita ajoivat Iberian Anarkistifederaation militantit jäsenet.

Kenraali Leclerc oli komentanut Muukalaislegioonan nykyiseen Tshadiin sijoitettua yksikköä. Jonkun piti pelastaa Ranskan kunnia amerikkalaisten Sherman-panssarivaunujen avulla. Muukalaislegioonan yksiköstä laajennettu Vapaan Ranskan Toinen Panssaridivisioona koostui monenlaisista ihmisistä. Algeriasta oli mukaan tarttunut porukka, joka oli verenhimoisempaa ja fanaattisempaa kuin Ranskan monien siirtomaiden eri asukit.

Leclercin mielestä kanakit, vietnamilaiset, arabit ja mustat sekä ranskalaiset rikolliset olivat hyvää sotilasainesta – mutta amerikkalainen Sherman-panssarivaunu oli todellinen kuolonloukku natsien Tiikereitä ja Panttereita vastaan. Ainoa teoreettisesti mahdollinen taistelutapa kun oli ajaa savupanosten suojassa saksalaisen vaunun viereen ja ampua etupanssaria ohuempaan kylkipanssariin.

Espanjalaiset anarkistit osoittautuivat tarpeeksi hulluiksi Leclercin tarkoituksiin. Tykinruoaksi rekrytoidut anarkistit saivat Normandian maihinnousun jälkeen ottaa mittaa SS-valiodivisioonasta Das Reich – joka oli juuri urheillut polttamalla puukirkollisen naisia, lapsia ja vanhuksia. Anarkistien kuolema panssaritaistelussa oli sankarillinen, mutta natsien surkea ja häpeällinen – natsit taistelivat väärän asian puolesta!

Leclerc antoi anarkistien käyttää omia tunnuksiaan. Muukalaislegioonan käytännöllisen tavan mukaan uskonnot ja rituaalit pitää sallia. Niin kauan kuin kuolee käskystä!

Pariisiin ajaneista neljästä panssarikärjestä yksi koostui anarkisteista. Myöhemmin tämä asia on “unohtunut”. Anarkistien piti itse asiassa pölliä kalusto ja ajaa Espanjaan jatkamaan sisällissotaa, mutta kukaan ei lopuksi keksinyt mitä kautta Shermanit ajettaisiin Pyreneitten vuorijonon yli.

Toisen Maailmansodan jälkeen maailma uskoi, että Neuvostoliitolla on ainakin panssareita ja lentokoneita, vaikka maa muuten olisikin nälänhädän partaalla. Maailma miellettiin kahden suurvallan taisteluksi – molemmilla tosin oli yhteinen vihollinen, joka pyrittiin vaikenemaan kuoliaaksi. Jos esimerkiksi joku kuuluisa henkilö sattui olemaan anarkisti, tuli tavaksi unohtaa tämä sivuseikka elämänkertatiedoista.

Sekä länsimaat että Neuvostoliitto julistivat virallisesti tietosanakirjoissa ja historian kansantajuisissa propagandateoksissa, että anarkismin keksivät jotkut ihmiset 1800-luvulla ja että sillä oli jo “joissakin maissa” kannatusta myös työväenliikkeen piirissä.

Anarkistien oman käsityksen mukaan anarkismin aate on ihmiselle niin luonnollinen, että se on aina olemassa myös kaikkein synkimmän taantumuksellisen sisimmässä. Anarkismi nimenä nimenomaan tarkoittaa niitä, jotka työväenliikkeen ensimmäisessä suuressa skismassa olivat Ensimmäisen Internationaalin enemmistö. Suomessa Kansainvälistä lauletaan vääristellyin sanoin. Kertosäkeen loppu “huomispäivänä kansat on veljet keskenään” kuuluu alunperin “L’internationale sera le genre humain” – ts. anarkosyndikalistinen intemationaali tulee laajenemaan ja käsittämään koko ihmiskunnan. Laajenemisen pysäytti Marx, joka ei ollut mikään johtaja, vaan nimenomaan Saksan asioitten kirjeenvaihtaja.

Työväenliikkeen alkuperäinen muoto oli anarkismi. Valitettavasti jopa Daniel Guerinin kirja “Anarkismi” sotkee tämän. Ranskalaisille ominaisella piilonationalismilla Guerin unohtaa jatkuvasti kertoa puhuvansa anarkismista Ranskassa.

Sosialismi oli sama asia kuin anarkismi suurimmalle osalle ihmiskuntaa, nimenomaan esimerkiksi Kiinassa ja latinalaisissa maissa. Sellaiset kuuluisuudet kuten Salvador Allende ja Mao Zedong lukivat anarkismia ja kuulivat vasta myöhemmin, että valtiososialismia ylipäänsä on olemassa. Nuori Mao Zedong kirjottaa esseessä “länsimaiden huomattavimmista filosofeista”, joita olivat “Kropotkin, Tolstoi, Nietzsche ja Max Stirner’.

Anarkistit ehtivät Kiinassa tehdä useita vallankumouksia, joista kukaan länsimainen historian professori ei ilmeisesti ole vaivautunut tekemään tohtorinväitöskirjaa – ja silloin myös populaariteosten tekijät eivät löydä mitään lähteitä!

Anarkistien laajin kannatus löytyi Argentiinasta. Esim. tangot olivat alunperin anarkosyndikalistisia työväenlauluja. Hakuteoksissa sanotaan tangosta vain epämääräisesti, että “alunperin tangojen sanat käsittelivät yhteiskunnallisia epäkohtia”. Anarkismista ei puhuta mitään.

Anarkismin vanhat tukialueet, Kiina, slaavilaiset ja latinalaiset maat, joutuivat äärioikeistolaisen tyrannian leikkikaluiksi, ja työväenliikkeen toiminta estyi näissä maissa Ranskaa ja Italiaa lukuun ottamatta käytännöllisesti katsoen kokonaan. Nyt anarkismi on taas liikkeellä vanhoilla tukialueillaan. Telkkarissakin nähdään venäläisiä anarkisteja pääkallolippuineen – Kiina ja Kuuba ovat tosin vielä äärioikeistolaisia maita.

Mitä merkillisimmät tyypit ovat olleet aikoinaan anarkisteja tai kannattaneet anarkismia. Vuonna 1889 syntyi kolme poikaa, joista jokainen oli pieni, laiha ja omisti myöhemmin viikset. Puoliksi juutalainen tullivirkamies hakkasi poikaansa hirvennahkaruoskalla ja pojasta tuli isona juutalaisia vihaava natsi. Kaksi köyhää orpopoikaa innostui murrosiässä anarkismista, jota kannatettiin paljon Lontoon East Endin juutalaisten ja Ukrainan maalaisten parissa. Hitler ja Mahno julistivat oppejaan verellä ja raudalla, mutta moniko tietää, että sanan säilää käyttävä Chaplin joutui osin salaamaan aatteensa – anarkismin!

Chaplin joutui syytetyksi kommunismista – verinen loukkaus Neuvostoliittoa inhoavaa anarkistia kohtaan. Chaplin puolustautui sanomalla, että tiettyjä kannanottoja julkistaessaan hän oli ollut ilmeisesti liberaali. Chaplin ei uskaltanut sanoa olevansa anarkisti, mutta ei myöskään viitsinyt täysin valehdella olevansa nimenomaan länsimaalainen liberaali.

Chaplinin elämä oli usein vittumaista. Aikoinaan esimerkiksi vaimo haki avioeroa henkisen julmuuden takia. Chaplin oli pyytänyt imemään kyrpäänsä sillä perusteella, että “kaikki tekevät niin”. Oikeudenkäyntiä seuratessa ketään ei kiinnostanut, että Nicaragua-nimisessä paikassa USA:n sotavoimat kokeilivat lentoasetta pommittamalla muutaman siviilikylän paskaksi. Maassa oli herättänyt pahennusta Sandino-niminen kaveri, joka ihaili Mahnoa ja halusi samanlaiseksi. Mahnon armeijassa tosin oli kymmeniätuhansia miehiä ja naisia, ja Sandinolla vain parikymmentä, mutta Sandinon “armeijan” jokainen mies oli kenraali, eversti tai majuri!

Oman lukunsa muodostavat tyypit, jotka eivät varsinaisesti ole olleet anarkisteja, vaan vapaudenhenkisen sosialismin kannattajia. Vuosisadan kovimmaksi filosofiksi haukuttu Bertrand Russel sanoi olevansa aatteellisesti anarkismin ja kiltasosialismin välimaastossa, mutta “lähempänä anarkismia kuin mitä kukaan kiltasosialisti suostuisi hyväksymään”. Russel oli löytänyt anarkismista pahan puutteen! Valtiota tarvitaan yhteen tarkoitukseen, nimittäin valvomaan alkoholin käyttöä! Muutenhan ihmiset juopottelevat ihan liikaa!

Russel itse pisti joka päivä parran alle piiloon kolmen vartin lekan viskiä. Hemmon kirjat ovat hauskaa ajanvietelukemista – niiden sisällön takia ne ovat mustalla listalla Suomen korkeakouluissa. Russelin suomennetuissa muistelmissa on paljon yhteyksistä anarkisteihin. Filosofi sekoili Kiinaan 1920, ja sai kirjeen, jossa kiinalaisanarkistit väittivät “Kiinan opiskelijoitten suuren enemmistön” olevan anarkisteja. Pian filosofi kävi Japanissa ja kaveerasi japanilaisen anarkistipariskunnan, syndikalistijohtaja Sakae Osugin ja tämän vaimon kanssa. Näillä oli pieni lapsi. Myöhemmin kuulemma kaikki kolme kuristettiin poliisin toimesta, ja “japanilaiset koululapset pantiin kirjoittamaan aineissa näiden poliisien ylistystä”. Totalitaarisen valtion tehokasta koulujärjestelmää!

Poliisit olivat olleet niin eteviä, että olivat tekeytyneet pikkulapsen ystäviksi – ja näin kakara ei ehtinyt pelätä ennen kuristamisen aloittamista! Tosi ammattitaitoa!

Yleensä intellektuellit kannattavat autoritäärisfasistisia oppeja, kuten natsismia ja marxismia. Poikkeus on nykymaailman kuuluisin kielitieteilijä Noam Chomsky, joka nimenomaan sanoo olevansa anarkosyndikalisti (kaveri haluaa korostaa eroa liberaalianarkisteihin). Hemmolta on suomeksikin käännetty kuvaus Yhteiskunnallisesta Vallankumouksesta Espanjassa (kirjassa Tiedon ja vapauden ongelmia). Siitä huolimatta Ahmavaara-niminen älykkö on kerran toisensa jälkeen pakkomielteenomaisesti kirjoittanut lehtiin omaa vakaumustaan siitä, että Helsingin Sanomat on “vasemmistolainen” ja Chomsky “stalinisti”.

Yleensä yliopistoihminen on autoritäärinen ja fasistinen. Georg Henrik von Wrightin mielestä Mahno kannattajineen ja Kronstadtin kapinalliset olivat “löyhkääviä hirviöitä haisevista kuiluista”. Syykin on yksinkertainen. Mainitut sivistymättömät ihmiset eivät tienneet mitään historian tärkeistä opetuksista, kuten “Vitelluksen tanssit”. Näiden tanssien “pitäisi pistää miettimään”.

Historia olisi muuttunut, jos Mahno olisi tiennyt Vitelluksen Tansseista! Mutta kun on lusikalla annettu, niin voiko kauhalla vaatia!

Taiteilijat ovat intellektuelleja useammin tunteneet vetoa anarkismiin. Kun intellektuelli saa rahansa kehumalla olemassa olevaa yhteiskuntaa, on taiteilijoilla usein edessä se, että ihmiset haluavat negatiivisista asioista kertovaa taidetta – kuten kunnon tappamista! Tällöin veto anarkismiin syntyy kuin itsestään.

Moniko tietää, että Sergio Leone tunnustautui anarkistiksi. Leonen filmi Maahan kyrvänimijä (Duck, You Sucker!) esitettiin televisiossa nimellä “Maahan, senkin hölmö”. Elokuvassa päähenkilön anarkismi on ovelasti salattu korostamalla, että on ennen anarkistiksi kääntymistä ollut IRA:ssa. Yhdessä takaumassa sitten näkyy Rudolf Rockerin näköinen mies agiteeraamassa kädessään sen aikainen anarkistilehti Freedom.

Sergio Leonen elokuvissa on selviä viittauksia anarkismiin, nimenomaan kaveri korostaa marxilaisten valevasemmistolaisten kiusalla sitä tosiasiaa, että rikas mies on riippuvainen pyssynheiluttajista. Tahallinen parodisuus korostaa rahan ja väkivallan osuutta kapitalistisessa yhteiskunnassa ja tuo latinalaisen tunteellisesti ilmi aseettomien työläismiesten, naisten ja lasten avuttomuuden pyssymiesten julmassa maailmassa.

Historian menestynein jännityskirjailija Ken Follet ei ole anarkisti, vaikka kirja “Mies Pietarista” saattaisi luoda sellaisen vaikutelman. Anarkoterroristin tarina myy Suomessakin käsittämättömiä määriä. Ilmeisesti kokoomusta äänestävät ihmiset tykkäävät jännätä anarkistin puolesta – kirjaa lukiessa.

Viime vuosisadan lopulla ja tämän vuosisadan alussa monet kuvataiteilijat olivat julkianarkisteja. Kuvanveistäjä Rodin halusi “Ajattelijan” malliksi maailman älykkäimmän ajattelijan – eli siis Kropotkinin. Alunperin ajattelijan piti olla kyrpä kourassa, mutta Rodinin ystävät puhuivat kaverin ympäri sovinnaisempaan suuntaan. Ajattelijassa kehonrakentajaksi kuvattu Kropotkin suunnittelee maailmanvallankumousta.

Nuori Lontoossa opiskellut intialainen lakimies piti Kropotkinia Krishnaan, Buddhaan ja Kristukseen verrattavissa olevana Vishnun reinkarnaationa – ja onko tästä mitään typerässä Gandhi-elokuvassa!

Mahatma Gandhi nimenomaan sanoi olevansa anarkisti. Gandhin mukaan väkivalta tietysti on väärin – mutta vielä suurempi vääryys on “pelkuruus”. Gandhin mukaan väkivaltaa ei tarvita, koska anarkosyndikalistit ovat Vishnun innoittamina kertoneet maailmalle yleislakon tehon! Väkivalta voi tietysti tulla kysymykseen kun pysäytetään henkilö, joka “juoksee amokia”, mutta “kehittynyt joogi pystyy lannistamaan tällaisenkin ihmisen ilman väkivaltaa”!

Selvää on, että anarkistit eivät yleensä näytä ollen kovin kehittyneitä joogeja. Tämä lienee pääsyy siihen, että amokjuoksua juoksevat sortajat on pyritty pysäyttämään voimakeinoin, mutta osasyy on varmasti se, että tuskin kukaan on kuullut “Vitelluksen Tansseista”!

Tangoa ja muita kansanomaisempia tansseja suosineet anarkist ovat tietysti käyttäneet sekä yksityisten anarkistien suorittamia amokjuoksijoiden pysäyttämisyrityksiä että armeijoita asioidensa ajamiseen. Silti myös lemmekkäämpien päämäärien puolesta on tehty rauhanomaista valistustyötä. Vuonna 1900 Emma Goldman osallistui Pariisissa kahteen huippusalaiseen ja kiellettyyn konferenssiin. Anarkistikonferenssiin ja Ehkäisyvälinekonferenssiin. Anarkistien päämäärä oli, että tavalliset työväenluokan ihmiset saisivat tarpeeksi halvalla kondomeja ja pessaareja nussimistarkoituksiin ilman erityistä lääkärin reseptiä!

Tämä taistelu voitettiin, joten on turha kitistä hävityistä vallankumoussodista. Tangokaan ei ole enää Argentiinassa kielletty poliittisesti ja seksuaalisesti vaarallisena! Nyt tarvitaan enää lopullinen maailmanvallankumous, mutta se jos jokin tapahtuu lähes itsestään! Anarkismikaan ei enää ole olematon aate, vaan sitä aletaan ilmeisesti taas piakkoin joka tiedotusvälineessä mustamaalata yhdistämällä se terrorismiin.

Ari Vakkilainen

Kirjoitus on julkaistu Kapinatyöläinen #18 (1/95) -lehdessä.

Advertisements