Ainoa keino jolla maailma vapautetaan on se että tämän maan nuoriso toimii, noudattaen jokaista hiljaista vaatimusta inhimillisen elämän puolesta. Ja sen on toimittava siten, että vallanpitäjäsiat käsittävät, että kun ihmisten kimppuun käydään rasistisesti ja fasistisesti, nuoriso tempaisee vallanpitäjiä turpaan ja panee heidän verensä hyytymään.

– Bobby Seale, “Sanoista tekoihin”

Mustien pantterien nimi on tullut viimeaikoina esiin mm. ryhmän entisen jäsenen Mumia Abu-Jamalin tapauksessa. Ryhmä oli kolmisenkymmentä vuotta sitten tärkeä osa Amerikan mustan köyhälistön vapaustaistelua ja tarjosi mustille aktiivisen vaihtoehdon vieraantumisen tai järjestelmään sopeutumisen sijasta.

60-luvun puoliväliin mennessä mustan USA:n vapautusliike alkoi olla kriisissä. Väkivallattomat protestimarssit tukahdutettiin fasistisesti kiväärinperillä ja sotilassaappaiden potkuilla. Malcolm X ammuttiin. Martin Luther King ja muut olivat aktiivisesti esillä julkisuudessa, mutta samanaikaisesti mustan köyhälistön kurjuus lisääntyi entisestään. Mustien johtajat olivat etuoikeutetun yhteiskunnallisen asemansa vuoksi vieraantuneita proletariaatista.

USA:n mustat alkoivat katkeroitua ja menettää uskonsa maan korruptoituneeseen hallitukseen ja oikeuslaitokseen, joka turvasi vain valkoisen miehen etuja. Katkeroituminen purkautui väkivaltana. Mielenosoitukset alkoivat pikkuhiljaa muuttua mellakoiksi. Detroit paloi ja “Burn, baby, burn!”-biisi oli kaikkien huulilla.

Aseita ja Pieni punainen kirja

Ensimmäisen ja merkittävimmän militantin vallankumouksellisen mustien oikeusjärjestön perustivat Huey P. Newton ja Bob Seale lokakuussa 1966. He olivat molemmat peräisin työväenluokkaisista oloista, kumouksellisia suoraan slummeista. He olivat entisiä SNCC: (Students Non-violent Coordinating Committee) jäseniä. SNCC oli lähinnä opiskelijapiirien ihmisoikeusjärjestö, joka oli ollut oleellinen osa väkivallatonta vastarintaliikettä.

Newton ja Seale halusivat perustaa organisoidun, aseellisen ryhmän, joka kykenisi suojelemaan mustia veljiä ja sisaria rasistipoliisien väkivallalta. Passiivinen vastarinta katsottiin riittämättömäksi.

Kun Black Panther Party perustettiin, laadittiin myös puolueen kymmenen kohdan ohjelma, jossa vaadittiin mustille täysiä kansalaisoikeuksia: vaadittiin mustien vankien vapauttamista, mustia valamiehistöjä mustia syytettyjä vastaan käytäviin oikeudenkäynteihin, vapautusta asepalveluksesta, maata, vapautta jne. Puolue omaksui libertaarimarxilaisen ideologian, ja päinvastoin kuin SNCC se vastusti myös mustaa porvaristoa.

Keskuskomitean ollessa koossa alettiin järjestäytyä toimintaan. Aluksi oli tietenkin hankittava aseita. Rahat siihen pantterit saivat myymällä vasemmistolaisille opiskelijoille Maon “pientä punaista kirjaa” San Franciscon kampuksilla. Järjestö alkoi olla koossa.

Ghettopuolue

Päinvastoin kuin useat muut, työväenluokasta täysin vieraantuneet mustanvallan ryhmät, Pantterit olivat koko historiansa ajan lähellä kansaa. Puolueen kansansuosio perustui siihen, että se harjoitti parlamentaarisen toiminnan sijasta konkreettista suoraa toimintaa kansan parissa siellä, missä jenkkiapartheid ja sikojen väkivalta oli räikeintä, eli suurkaupunkien mustissa ghetoissa. Pantterit tarjosivat ghetoissa ilmaista ruokaa, ilmaisia vaatteita ja ilmaisia terveyspalveluita köyhälistölle.

Pantterien suora toiminta poliisiväkivaltaa vastaan näytti tepsivän. Mustat militantit joutuivat usein selkkauksiin poliisin kanssa käyttäessään univormua ja kantaessaan aseitaan julkisilla paikoilla. Joutuessaan selkkaukseen tavallisen mustan kadunmiehen kanssa siat ampuivat sen kummemmin empimättä, mutta kun kyseessä olivat pantterit, joutuivat he perääntymään. Taistelun luonne oli muuttunut. Enää musta työväenluokka ei suostunut nöyristelemään rasistisen väkivallan edessä, vaan nousi rohkeasti taistelemaan. Enää ei pyydetty eikä vaadittu oikeuksia, vaan ne aiottiin ottaa vaikka väkisin.

Valkoiset radikaalit osoittivat runsaasti solidaarisuuttaan panttereille. Mustat pantterit saivat rinnalleen anarkistisen, lähinnä valkoisista militanteista koostuvan Valkoiset pantterit-ryhmän, joka yritti vuonna 1968 päästä Berkeleyn kunnanvaltuustoon mustien tovereiden kanssa.

Siat iskevät takaisin

Vallanpitäjät tukahduttivat 60-luvun radikalismin joko väkivaltaisesti rautanyrkillä tai kaupallistamalla ja muuten sopeuttamalla järjestelmään. Mustat pantterit ovat näkyvä esimerkki ensin mainitusta tavasta.

Jo vuonna 1968 Kalifornian kuvernööri Ronald Reagan, patavanhoillinen vasemmistofobiasta kärsivät lahtari, syyllinen radikaalien opiskelijoiden ampumiseen Kent Staten yliopistolla 1970, Eldridge Cleaverin terminologiassa “Aku Ankka”, esti pantteri Eldridge Cleaveria pitämästä luentoja Kalifornian yliopistoissa. Reaganin lausunto kuului: “Jos Eldridge Cleaver pääsee opettamaan lapsiamme, he voivat jonakin yönä tulla ja viiltää kurkkumme auki.”

Myöhemmin Eldridge Ceaver heitettiin vankilaan, kuten myös Bobby Seale ja Huey P. Newton. Seurasi sarja pantterijohtajien ja rivijäsenien pidätyksiä milloin minkäkin tekosyyn nojalla. Usein pantterit lavastettiin syyllisiksi väkivaltarikoksiin. Pidätysten yhteydessä ammuttiin kolmisenkymmentä pantteria. Eräänkin Fred Hamptonin rasistikytät ampuivat sänkyynsä.

Tukahduttaminen oli tehokasta: vuonna 1969 vain yksi puolueen keskuskomiteanjäsen oli vapaalla jalalla; vuonna 1970 vankilassa istui 500 pantteria.

Suoran toiminnan perintö

Monet edelleen poliittisesti aktiiviset entiset mustat pantterit ovat vuosien varrella päätyneet anarkisteiksi. Tunnetuin heistä on Lorenzo Kom’boa Ervin, “Anarchism and the Black Revolution” -kirjan kirjoittaja. Hän toimii tätä nykyä National Federation of Black Community Partisans -järjestössä (MOVE), joka on valtion harjoittamaa sortoa, rasismia, poliisin raakuutta ja kapitalistista imperialismia vastaan toimiva antiautoritaarinen ruohonjuuritason järjestö. MOVE on Ervinin mukaan ohjelmaltaan ja toimintatavoiltaan puhtaan anarkistinen, vaikkei tarvitsekaan olla anarkisti toimiakseen siinä.

20pantterit2Mumia Abu-Jamal on kuulunut MOVE:n aktivisteihin jo 80-luvun alusta lähtien (mikä oli yhtenä erittäin painavana syynä poliisin häneen kohdistamaan vainoon).

Ashanti Omowali-nimisestä entisestä Mustien pantterien aktivistista tuli Ervinin tavoin pitkällisen prosessin jälkeen anarkisti. Hän perusti vuonna 1994 yhdessä joidenkin muiden entisten mustien pantterien kanssa Black Panther Collectiven, jonka jäsenistö koostuu pääasiassa nuorista (sekä veljistä että sisarista). Järjestö harjoittaa MOVE:n tavoin ruohonjuuritason toimintaa ja noudattaa toiminnassaan ja järjestäytymismuodoissaan tiukasti anarkismin periaatteita. Omowali puhuu kiihkeästi johtajaperiaatetta ja seksismiä vastaan, välttääkseen 60-luvun Mustien pantterien virheitä, mutta käyttääkseen kuitenkin hyväkseen liikkeen kaikkia vahvoja puolia.

Pantterien suora toiminta voisi tarjota runsaasti esimerkkejä nykypäivänkin radikaaleille. Tehokas organisaatio sekä rohkea, aktiivinen ja kansanläheinen suora toiminta toisivat väriä niin anarkistien kuin muidenkin toimintaan. Pantterien muisto ei kehota meitä väkivallan ihannointiin, vaan suoraan toimintaan ja taisteluun kapitalistis-rasistisen yhteiskunnan instituutioita vastaan, jotka edelleen odottavat kaatamistaan.

Timo Holopainen

Kirjoitus on julkaistu Kapinatyöläinen #20 (1/96) -lehdessä.