Anarkismi on aina seissyt laajalla ja ajoittain sangen häilyvälläkin poliittisella jalustalla. Tähän on olemassa vankkoja perusteluja; kaaviot luovat dogmeja ja vesittävät kapinoinnin luovan hengen. Samaan tapaan, ja päätyen samoihin ongelmiin, ovat anarkistit hylänneet monissa muissa vasemmistolaisissa ryhmissä esiintyvät tottelevaisuuteen perustuvat johtajamallit. Jälleen perustelut ovat vankat; auktoriteettiin perustuva johtajuus on väistämättä hierarkkista.
Tästä näyttäisi seuraavan se, että koska anarkistit ovat väistelleet kaikkea paikalleen jämähtänyttä ja staattista, pystyisivät he myös välttelemään symbolien ja ikonien käyttämistä. Vaikka tämä saattaa selittää sen, miksi anarkistien symbolien alkuperät ovat usein hämärän peitossa, on kuitenkin tosiasia, että anarkistit ovat käyttäneet symboliikkaa laajalti kapinoidessaan valtiota ja pääomaa vastaan. Ympyröityjä A-kirjaimia on maalailtu seiniin ja sillanalusiin kaikkialla maailmassa; punkkarit koristelevat symbolilla takkinsa sekä muut tarkoitukseen sopivat paikat. Punamustia ja mustia lippuja alkoi nousta esiin Venäjällä ja Itä-Euroopassa sosialistisen valtion romahdettua ja ne jatkavat liehumistaan useimmissa maailman kolkissa.
Ironista kyllä, yksi alkuperäisitä anarkismin symboleista oli punainen lippu. Anarkismin juuret ovat laajemmissa sosialistisissa sekä työväenluokkaisissa liikkeissä, mikä viittaa yhteiseen symboliikkaan. Kuitenkin, valtavirta-sosialismin kehityttyä 1800-luvulla joko reformistiseksi sosiaalidemokratiaksi tai vallankumouksellisten marxistien valtiososialismiksi, alkoivat anarkistit kehittää omia vastarinnan symbolejaan, aloittaen mustasta lipusta. Viimeaikoina on nähty ekoanarkismin mustavihreän lipun sekä muiden suosittujen symbolien, kuten IWW:n inspiroiman villikissan, mustan ruusun sekä ironistisen pienen mustan pommin, esiinnousuja. Tämä artikkeli, joka perustuu Jason Wehlingin vuonna 1995 kirjoittamaan esseeseen “Anarchism and the History of the Black Flag”, kertoo lyhyesti kaikkein tunnetuimman symbolin – mustan lipun – historian.
Anarkistien mustan lipun käyttämisestä on olemassa lukuisia merkintöjä. Niistä kuuluisin on Nestor Mahnon partisaanien käyttämä lippu Venäjän vallankumouksen aikana. Mustan lipun alla taistellut Mahnon armeija piti Ukrainan vapaana keskitetystä vallasta yli kahden vuoden ajan. Lippuun oli kirjailtu tekstit: “Vapaus tai kuolema” sekä “Maat talonpojille, tehtaat työläisille”[1] . Emiliano Zapata, meksikolainen vallankumoustaistelija, käytti mustaa lippua johon oli kirjailtu Guadelupen neitsyt, pääkallo & reisiluut -symboli sekä teksti “Maa ja vapaus”.
Japanilaiset anarkistit perustivat vuonna 1925 Mustan Nuorisoliiton ja vuonna 1945 uudelleen syntyneen anarkistiliiton lehti sai nimen Kurohata (Musta Lippu)[2]. Hieman lähempänä nykyhetkeä mustia (ja punaisia) lippuja ovat kantaneet pariisilaiset opiskelijat vuoden 1968 yleislakon aikana, kuten tekivät myös amerikkalaiset opiskelijat Democratic Societyn kansallisen tapaamisen aikana samana vuonna. Nykyisin mustan lipun voi nähdä liehuvan menemällä lähes mihin tahansa hieman suurempaan mielenosoitukseen.
Varhaisin merkintä mustan lipun käyttämisestä liittyy Louis Micheliin sekä vuoden 1871-aikaiseen Pariisin Kommuuniin. Michel kantoi lippua 9.3.1883 pidetyssä 500 hengen kokoisessa työttömien mielenosoituksessa[3]. Paul Avrich on raportoinut, että lippu oli esillä myös seuraavana vuonna Chicagossa 27.11 pidetyssä anarkistien mielenosoituksessa. August Spies, yksi Haymarketin kuuluisista marttyyreista, pisti merkille, että “kyseessä oli ensimmäinen kerta kun musta lippu oli liehunut Amerikan maaperällä”[4]. Hieman surullisempi merkintä liittyy Peter Kropotkinin Moskovassa 13.2.1921 pidettyihin hautajaisiin. Kilometrejä pitkässä hautajaismarssissa kannettiin isoja mustia banderolleja joissa luki “siellä missä on auktoriteetteja, ei ole vapautta”[5]. Mustan lipun ensiesiintyminen Venäjällä tapahtui Chernoe Zhania (musta lippu/banderolli) -liikkeen syntymisen aikoihin vuonna 1905. Kuitenkin kaksi viikkoa Kropotkinin hautajaisten jälkeen syttyi Kronstadtin kapina ja anarkismi pyyhittiin pois Neuvostoliiton maaperältä lopullisesti.
Tämä oli selkeästi se aikakausi, jonka aikana anarkistit ottivat mustan lipun ensi kertaa käyttöönsä. Punaisen lipun käyttäminen ei kuitenkaan loppunut saman tien. Voimme lukea Kropotkinin vuosien 1880-1882 aikana kirjoittamasta Words of the Rebel:istä “vallankumouksen punaista lippua kantavista anarkistiryhmistä”. Woodcock huomauttaa, että “musta lippu ei ollut maailmanlaajuisesti kaikkien anarkistien hyväksymä niihin aikoihin.”
Monet, kuten Kropotkin, mielsivät itsensä yhä sosialisteiksi ja pitivät myös punaista lippua “omanaan”[6]. Etääntyminen punaisesta lipusta kohti mustaa täytyy sijoittaa historialliseen asiayhteyteen. Sosialistinen liike oli muutoksen kourissa 1870-luvun lopussa sekä 1880-luvun alkuvuosina. Marxilainen sosiaalidemokratia oli sosialistisen liikkeen vallitsevin suuntaus libertariaanisen sosialismin suosion laskiessa monilla alueilla. Punainen lippu alkoi yhdistyä ihmisten mielissä autoritääriseen, staattiseen ja yhä reformistisempaan sosialistiseen liikkeeseen. Anarkistien halutessa erottautua muista sosialisteista, mustan lipun ottaminen käyttöön tuntui erittäin järkevältä ratkaisulta.
Mustan lipun käyttöönottoon johtaneet yhteydet ovat huomattavasti helpommin selvitetyt, kuin se miksi lipun väri on musta. Chicago Alarm selitti, että musta lippu on “nälän, kurjuuden ja kuoleman pelokas symboli”[7].
Bookchin esittää mustan lipun olevan “työläisten kurjuuden symboli sekä heidän vihansa ja katkeruutensa ilmaus”[8] . Hän on myös kirjannut ylös tapahtuman jossa ranskalaiset silkinkutojat aiheuttivat aseellisen selkkauksen vaatiessaan kauppiailta parempia sopimuksia. Silkinkutojat onnistuivat punaisia ja mustia lippuja kantaen saamaan koko kaupungin haltuunsa hetkellisesti, tehden tapauksesta merkittävän vallankumouksellisten symbolien historiassa[9]. Kropotkin ilmoittaa, että lipun käyttäminen jatkui Ranskan työväenluokan nousun aikana kun Pariisin työläiset kohottivat ‘leivän ja työn’ mustan lipun kesäkuussa 1848[10]. Mustan lipun käyttäminen anarkistien keskuudessa on siis ilmaus heidän juuristaan sekä toiminnasta kansainvälisessä työläisten liikkeessä.
Anarkistien symbolit ovat peräisin todellisista työväenluokan käytännöistä. Esimerkiksi Proudhon esitti, että yhteistyötä keskenään tekeviä “työväenyhdistyksiä” oli “syntynyt Pariisiin ja Lyoniin spontaanisti ilman pääomaa tai tukea … todisteet siitä, yksimielisyys, luoton ja työväen organisointi, löytyvät nykyisestä käytännöstä, vallankumouksellisesta käytännöstä”. Hän piti ajatuksiaan työväenluokan omatoimisuuden ilmauksena[11]. Todellakin, K Steven Vincentin mukaan vallitsi “huomattavia yhtäläisyyksiä Prouhdonin yhdistyksellisen ideaalin sekä Lyonin mutualistien ohjelman välillä” ja että näiden kahden ajatuksissa oli selkeitä yhtäläisyyksiä. On myös todennäköistä, että Proudhon kykeni artikuloimaan positiivisen ohjelmansa paljon selkeämmin Lyonin silkkityöläisten esimerkin ansiosta. Proudhonin pitkälle kehittämä sosialistinen ideaali “oli, tiettyyn pisteeseen saakka, huomattu kyseisen kaltaisten työläisten joukossa”[12]. Anarkistien poliittinen päämäärä oli työväenluokan kamppailujen sekä yhteiskunnallisten suuntausten julkituominen ja perinteisten työväenluokan symbolien käyttäminen sopi luonnollisesti näiden ajatusten ilmaisemiseen.
On olemassa myös muita mahdollisuuksia. Musta on erittäin voimakas väri tai pikemminkin antiväri. 1880-luku oli äärimmäisen anarkistisen toiminnan aikaa. Musta Internationaali koki “teon propagandan” käyttöön ottamisen anarkistisen toiminnan lähtökohtana. Mustasta tuli myös tämän ajanjakson nihilismin symboli. Tätä nihilismiä pahensi entisestään Ranskan vallitsevan luokan toimesta suoritettu Kommunardeihin kohdistettu massateurastus Pariisin kommuunin hajottua vuonna 1871. “Musta on surun väri (ainakin länsimaisissa kulttuureissa) ja se symboloi meidän suruamme kuolleitten tovereittemme puolesta, niiden, joiden elämän riisti sota, jota käytiin taistelutantereilla (valtioiden välillä) tai kaduilla ja lakkojonoissa”[13]. Ottaen huomioon sen, että 25000:sta kuolleesta melkoinen joukko oli anarkisteja, mustan lipun käyttäminen ei tunnu kovinkaan kaukaa haetulta.
Mustan käyttämiseen saattaa olla myös filosofinen syy – sehän nähdään usein ‘negaation’ merkkinä. Sellaisena se sopii mukavasti Bakuninin ajatukseen edistyksestä. Bakunin hyväksyi Hegelin dialektisen metodin, mutta painotti aina, että negatiivi oli toimeenpaneva voima sen sisällä. Hän määrittelee edistyksen lähtötilanteen negaatioksi, esimerkiksi Jumalassa ja Valtiossa hän argumentoi seuraavaa “Jokainen kehitysaskel ilmentää sen lähtöpisteen negaatiota”. Mikä olisi parempi symboli anarkistiselle liikkeelle kuin sellainen, joka on kaikkien muiden lippujen vastakohta ja joka merkitsee korkeampaan sosiaaliseen organisaatioon tähtäävää liikettä?
Myös mustan lipun ja merirosvojen välillä on yhteys (on olemassa vahvistamaton merkintä siitä, että Louise Michel johtaessaan naisten pataljoonaa Pariisin Kommuunin aikana olisi heiluttanut pääkallolla ja ristiluilla koristeltua lippua). Merirosvoja pidettiin kapinallisina, vapaina sieluina, sekä usein säälimättöminä tappajina. Monissa tapauksissa laivan kapteeni saattoi menettää asemansa pikaäänestyksellä, eikä tämä kapteeni aina ollut edes miespuolinen. Elämä merirosvolaivoilla oli todellakin huomattavasti demokraattisempaa kuin merivoimien ja kauppiaitten aluksilla. Merirosvojen musta lippu viestitti heidän uhreilleen “antautukaa tai kuolkaa!”.
Menrosvot eivät olleet kuuliaisia millekään laeille, lukuun ottamatta heidän omassa keskuudessaan improvisoiden laadittuja sääntöjä. Merirosvot eivät toki olleet tietoisesti anarkisteja, mutta tärkeintä on se millaisina heidät nähtiin. Heidän symbolinsa oli kapinallisuuden ja lain ulkopuolisuuden hengen ruumiillistuma. Vallitseva luokka vihasi heitä. Tämä on saattanut olla riittävä syy nälkää näkeville ja työttömille tarttua mustaan lippuun ja alkaa kapinoimaan. Mustan tai punaisen kankaan saaminen käsiinsä oli helppoa mellakassa, mutta monimutkaisen symbolin maalaaminen siihen vei aikaa. On todennäköisempää, että mellakassa liehutettu improvisoitu lippu oli vain yksivärinen.
Kootaksemme nämä ajatukset, siteeraamme Howard Ehrlichia hänen kirjastaan Reinventing Anarchy: “Miksi meidän lippumme on musta? Musta on negaation sävy. Musta lippu on kaikkien lippujen negaatio. Se on sellaisen kansallisuuden negaatio, joka pistää ihmiskunnan itseään vastaan ja kieltää ihmiskunnan yhtenäisyyden. Musta on vihan ja raivon mielentila kaikkia niitä hirveitä rikoksia ihmisyyttä vastaan, joita on tehty sille tai tälle valtiolle uskollisuuden nimissä. Se on vihaa ja raivoa niitä hallitusten teeskenteleviä, tekopyhiä ja halpamaisia temppuja vastaan, jotka loukkaavat ihmisten älykkyyttä…musta on myös surun väri; musta lippu joka pyyhkii pois kansakunnat myös suree niitten uhreja, niitä lukemattomia miljoonia, jotka ovat kuolleet sodissa, ulkoisissa tai sisäisissä, joidenkin veristen valtioiden kunnian ja tasapainon puolesta. Se suree niiden puolesta, joiden työstä varastetaan (verotetaan), jotta voitaisiin maksaa toisten ihmisten alistamisesta ja teurastamisesta. Se ei sure pelkästään ruumiin kuoleman vaan myös autoritäärisen ja hierarkkisen systeemin rampauttaman hengen puolesta; se suree miljoonien sammutettujen aivosolujen puolesta, joille ei koskaan annettu mahdollisuutta valaista maailmaa. Se on lohduttoman surun väri.
Mutta musta on myös kaunista. Se on päättäväisyyden, ratkaisun ja voimakkuuden väri, jonka kautta kaikki muut värit määrittyvät ja tulevat selkeämmiksi.
Musta ympäröi mystisesti kukkivaa, hedelmällistä ja jatkuvasti uusiutuvaa maaperää jossa syntyy aina uutta elämää ja joka lisääntyy pimeydessä. Maahan piilotettu siemen, siittiön eriskummallinen matka, alkion salainen kasvu kohdussa, kaikkia näitä mustuus ympäröi ja suojaa.
Joten musta on negaatio, viha, raivo, suru, kauneus, toivo, tällä maapallolla kehittyviä ihmismuotoja suojaava ja hoivaava voima. Musta tarkoittaa kaikkea tätä. Me kannamme sitä ylpeästi, pahoillamme siitä, että meidän täytyy, ja tähyillen eteenpäin siihen päivään, jona tällaista symbolia ei enää tarvita”[14].
Viitteet:
1. Peter Marshall, Demanding the impossible,s.475
2 Op. Cit.,s.525-6
3 George Woodcock, Anarchism,s251
4 Paul Avrich, The Haymarket Tragedy, s.144-145
5 Paul Avrich, The Anarchists in the Russian Revolution, p.26
6 Words of a Rebel, p.75, p.225
7 Paul Avrich, The Haymarket Tragedy
8 Op Cit.,s.57
9. The Third Revoludon, vol.2, s.157
10 Act for Yourself, p.100
11 No gods, No Masters, vol.1 ,pp.59-60
12 Piere-Joseph Proudhon and the Rise of French Republican Socialism.p.164
13 Chico,’letters’, Freedom, vol.48,No.12,s.10
14 Reinventing Anarchy,s.3 1-2
Kirjoitus on julkaistu Kapinatyöläinen #27 (1/00) -lehdessä.
Kapinatyöläinen 