Vuoden 2016 kevätpuolella ilmestyi peräti kolme äärioikeistoa käsittelevää tietokirjaa: sotien välisen ajan suomalaista fasismia valottava Suomalaiset fasistit – mustan sarastuksen airuet (WSOY), Suomen vastarintaliikkeen perustajan Henrik Holapan muistelmateos natsiurastaan Minä perustin uusnatsijärjestön (Into), sekä eurooppalaista äärioikeistoa kartoittava Euroopan radikaali oikeisto (Into).

euroopan_radikaali_oikeisto-400x600Jouko Jokisalon kirjoittama Euroopan radikaali oikeisto on näistä kolmesta tutkimuskohteeltaan laajin. Kirjan tavoitteena on eurooppalaisen radikaalin oikeiston historiaa ja nykykehitystä ymmärtämällä selvittää, “mitkä ovat [äärioikeiston] kannatuksen yhteiskunnalliset ehdot ja kuinka ne heijastuvat sen ideologiaan ja politiikkaan.” Toinen päämäärä on tutkia, “mistä taloudellisista, yhteiskunnallisista ja poliittisista taustatekijöistä ja radikaalin oikeiston ominaispiirteistä johtuu, että laajat väestöpiirit ovat olleet niin alttiita antamaan sille tukensa.”

Vastauksen löytäminen näihin kysymyksiin edellyttää Jokisalon mukaan äärioikeistolaisen kentän monimuotoisuuden tarkkaa erittelyä. Typistämällä eri liikkeet homogeeniseksi “äärioikeistomössöksi, jää huomioimatta, että ne kumpuavat erilaisista historiallisista olosuhteista ja että niiden ideologis-poliittiset painotukset ja näkemykset eroavat yhtäläisyyksistä huolimatta olennaisesti toisistaan.” Miten muuten voisimme ymmärtää esimerkiksi Suomen vastarintaliikkeen hyökkäyksen pridemarssille samaan aikaan kun Finnish Defence League ja Perussuomalaiset puhuivat pro-lgbt-kielellä pyhässä sodassaan muslimeita vastaan? Jokisalon aatehistoriallinen analyysi tarjoaa selkeitä vastauksia äärioikeiston näennäistä ristiriitaisuutta koskeviin kysymyksiin, ja esittää eri ryhmien toiminnan johdonmukaisena poliittisena projektina.

Kirjassa äärioikeistoa pyritään hahmottamaan jakamalla se kolmen pääsuuntaukseen: uusfasismiin ja -natsismiin, radikaaliin oikeistoon, ja populistiseen oikeistoon. Neljäs keskeinen käsite on “uusi  oikeisto”, mutta uuden oikeiston ideologian pohjalle luodut ryhmät mahtuvat sujuvasti yo. kolmikantaisen jaottelun alle – usein radikaalin oikeiston kategoriaan. Jaottelu ei ole absoluuttinen, vaan sen on ennemminkin tarkoitus auttaa ymmärtämään oikeistoradikaalia liikehdintää. Puolueet ja ryhmät saattavat myös liukua ajan mittaan kategoriasta toiseen.

Uusfasismilla Jokisalo viittaa ryhmiin ja puolueisiin, joiden historialliset juuret ulottuvat maailmansotien välisen ajan fasistisiin ryhmittymiin tai joiden ideologia muistuttaa pääpiirteissään “klassista fasismia”: rotuopit, luonnolliset hierarkiat, militarismi, kiihkokansallismielisyys, vahva johtajaperiaate, antisemitismi ja (biologinen) rasismi, antiparlamentarismi, sekä parlamentarismin ja oppositiovoimien väkivaltainen tukahduttaminen. Oikeistoradikalismilla viitataan ryhmiin, jotka ovat omaksuneet oikeusvaltion ja parlamentarismin pelisäännöt, vaikka niiden ihanteet ja ideologiset lähtökohdat kumpuavat fasismin perinteestä. Oikeistopopulismilla ei sen sijaan ole historiallisia siteitä natsismiin tai fasismiin, vaan ne ovat pääosin sopeutuneita kapitalistiseen oikeusvaltiojärjestelmään. Niiden lähtökohtina on ennen kaikkea islam- ja maahanmuuttovastaisuus sekä EU- ja globalisaatiokielteisyys.

Ansiokkaan aatehistoriallisen osuuden jälkeen Jokisalo siirtyy päivänpolttavaan kysymykseen: luovatko nykyajan yhteiskunnalliset olosuhteet edellytykset, joissa äärioikeistolainen ideologia voi kehittyä joukkoliikkeeksi? Erityisen mielenkiintoiseksi analyysin tekee Jokisalon ekologinen näkökulma, joka on usein taka-alalla fasismitutkimuksessa. Jokisalo esittää aiheellisen kysymyksen: “avaako [ekologinen kriisi ja taistelu niukkenevista luonnonvaroista] oikeistoradikalismille ja -populismille tien valtaan, jolla on määrä turvata ekodiktatuurin ja globaalin apartheidpolitiikan avulla länsimaiden asukkaille fossiilisiin polttoaineisiin perustuva elämäntapa.“ Jos emme pysty tarjoamaan kapitalismille – ja etenkin niille laajoille ihmisjoukoille, jotka kuulevat jo sen kuolinkorinan – vapaudenhenkistä vaihtoehtoa, tämä uhkakuva voi hyvinkin nopeasti muuttua todellisuudeksi.

Euroopan radikaali oikeisto on tärkeä tulokas suomalaiseen äärioikeistoa analysoivaan kirjallisuuteen. Jokisalon tuntemus antifasistisen tutkimuksen pääkielestä saksasta avaa aiemmin huonosti tunnetut lähdeaineistot ja keskustelut suomea puhuvalle yleisölle. Aatehistoriallinen analyysi ja oikeistoradikaalin liikehdinnän moninaisuuden erittely puolestaan tarjoavat tärkeitä työkaluja antifasistiseen työhön, jota tarvitaan kirjan maalaamien uhkakuvien estämiseksi.

Jouko Jokisalo, 2016. Euroopan radikaali oikeisto. Helsinki, Into, 262 s.

Tapani Rasi

Kirjoitus on julkaistu Kapinatyöläinen #48 (2/16) -lehdessä.

Advertisements