Vapaaottelu on viimeisen kymmenen vuoden aikana ylittänyt katsojamäärissä ammattilaisnyrkkeilyn USA:n maksutelevisiossa ja noussut yhdeksi maailman seuratuimmista kamppailulajeista. Vegasilainen vapaaotteluorganisaatio UFC (Ultimate Fighting Championship) on käytännössä yhtä kuin ammattivapaaottelu. Se pystyy monopolimaisella asemallaan hallitsemaan ottelijoiden työehtoja ja palkkoja. Viime vuosina keskustelu vapaaottelijoiden palkoista, työehdoista ja järjestäytymisestä on käynyt kuumana. UFC pyrkii ehkäisemään kaikenlaista järjestäytymistä muun muassa tiukoilla salassapitovelvollisuuksilla ottelijoiden sopimuksissa. Tällä hetkellä vapaaottelijoilla ei ole minkäänlaista kollektiivista neuvotteluasemaa, mutta joukko entisiä vapaaottelijoita on haastanut UFC:n ryhmäkanteeseen monopoliaseman väärinkäytöstä. Valmistelut ottelijoiden liitosta tai yhdistyksestä ovat käynnissä.

Kymmenien miljoonien voitot omistajille – parin tuhannen palkkiot ottelijoille

UFC on yksityinen yritys, joten sen ei tarvitse USA:n lakien mukaan julkaista kirjanpitoaan tai sopimuksiaan. Tämän takia sen enempää ottelijoilla kuin vapaaottelufaneillakaan ei ole tarkkaa tietoa UFC:n liikevaihdosta tai ottelijoiden saamista palkkioista. Vapaaottelumedia Bloody Elbow arvioi luottoluokitusyhtiö Standard & Poor’sin tietoihin perustuen, että UFC:n vuoden 2015 liikevaihto olisi jo yli 650 miljoonaa dollaria ja vapaa kassavirta yli 100 miljoonaa dollaria, josta osinkoina omistajille olisi jaettu yli 50 miljoonaa dollaria. Viimeisen kymmenen vuoden aikana UFC:n liikevaihto on yli kymmenkertaistunut, mikä kertoo lajin kasvuvauhdista. UFC:n julkisuuskuvaa muovaa ennen kaikkea liikemies Dana White, joka omistaa 10% UFC:stä. UFC:n pääomistajat ovat kasinobisneksellä rikastuneet Frank ja Lorenzo Fertitta, jotka omistavat noin 80% UFC:stä. Abudhabilainen sijoitusyhtiö January Capital omistaa niin ikään 10%.

Merkittävä kysymys vapaaottelijoiden kannalta on, kuinka suuri osuus liikevaihdosta käytetään ottelijoiden palkkioihin ja työehtojen parannuksiin kuten vakuutuksiin, sairaanhoitokuluihin ja matkakorvauksiin. Siinä missä muissa suurissa ammattiurheiluliigoissa USA:ssa urheilijat ansaitsevat noin 40–50% liikevaihdosta (esim. NFL, NBA, NHL), on UFC:ssa vastaava lukema arviolta vain noin 10–17 %. UFC:n puolustus on ollut johdonmukaisesti kiistää syytökset huonoista työehdoista ja korostaa, että tunnetuimmat UFC-ottelijat ovat miljonäärejä. Suurin osa yli 500:sta UFC:n palkkalistoilla olevasta ottelijasta ovat kaikkea muuta kuin miljonäärejä.

UFC:ssa aloittelevat ottelijat tienaavat otteluissa vain muutamia tuhansia. Kokeneemmatkin kehäketut pääsevät ilman voitto- ja ottelijabonuksia ilmeisesti vain keskivertopalkansaajan tilille veren vuodatuksesta kehässä. Ottelijoiden palkkiot on sidottu ennen kaikkea voitto- ja ottelubonuksiin. Maksutelevision osingoista pääsevät neuvottelemaan todennäköisesti vain tunnetuimmat urheilijat, joiden kasvoilla otteluiltoja myydään. Keskiverto UFC-ottelija ottelee noin 3 kertaa vuodessa. Suurin osa ei koskaan saa jatkosopimusta ensimmäisen kahden tai kolmen ottelun jälkeen, mikäli ei voita otteluitaan. Lisäksi, kun ottaa huomioon lajin loukkaantumisriskit ja  huippu-uran lyhyen keston, niin ottelijoiden asema ei näytä vahvalta.

UFC:n ottelijasopimukset ovat salassa pidettäviä, joten tarkat ottelupalkkiot ja työehdot eivät ole julkisia. Yksi harvoista poikkeuksista on mestaruustason ottelija Eddie Alvarezin sopimus, joka julkistettiin oikeudenkäynnissä, jossa UFC ja vapaaotteluorganisaatio Bellator kävivät kiistaa Alvarezin sopimuksesta. Sopimukseen on kirjattu muun muassa, että UFC:llä on oikeus ”ottelijan identiteettiin ja sen hyödyntämiseen” lähes kaikissa kuviteltavissa tilanteissa videopeleistä oheistuotteisiin. Ottelijan velvollisuus on otella kolme lisäottelua, mikäli on mestari, vaikka sopimus loppuisikin sitä ennen. Lisäksi sopimukseen on merkitty pykälä, joka antaa UFC:lle etuoikeuden solmia jatkosopimus ottelijan kanssa samalla rahasummalla mitä toinen vapaaotteluorganisaatio tarjoaisi, ja UFC:n yksinoikeus perua sopimus milloin tahansa esimerkiksi hävityn ottelun jälkeen.

Vuoden 2015 aikana UFC on entisestään keskittänyt valtaansa ja kiristänyt ottelijoiden palkkioita, kun se solmi Reebokin kanssa monen vuoden sponsorisopimuksen, joka kieltää ottelijoilta mainospaikkojen myymisen kaikissa UFC:n tapahtumissa. Ottelijat eivät siis saa enää myydä mainospaikkoja shortseistaan tai banderolleista, joita näkyi aiemmin kaikissa otteluilloissa. Lisäksi UFC:n sopimukset todennäköisesti kieltävät yksiselitteisesti mainostamasta yrityksiä, jotka kilpailevat UFC:n virallisten sponsorien kanssa samoista markkinoista. Täten esimerkiksi alkoholi-, energiajuoma- ja nyt myös urheiluvaatefirmat ovat mitä ilmeisimmin kiellettyjen listalla. Tunnetuimmat ottelijat voivat sopia Reebokin kanssa lisäksi omia sopimuksiaan, mutta standardisopimuksella esimerkiksi yhdeksän UFC-ottelua otellut urheilija saa Reebokilta vain 5000 dollaria sponsorirahaa ottelusta. Erityisesti Reebok-sopimus on nostanut katkeruutta ottelijoiden keskuudessa, sillä se on laskenut huomattavasti ottelupalkkioita ja vähentänyt ottelijoiden hallintaa omasta urastaan.

Maksutelevisio ja matchmaking

Viime vuosiin asti UFC:n merkittävimpänä tulonlähteenä toimivat USA:n maksutelevisiossa myydyt yksittäiset tapahtumat. Pitkäkestoiset tv-sopimukset esimerkiksi mediayhtiö FOX:n kanssa ovat muuttaneet tilannetta sikäli, että UFC ei ole enää yhtä riippuvainen yksittäisistä tapahtumista kuin ennen. Isot katsojamäärät ovat kuitenkin UFC:n tuloksen kulmakivi. UFC on käytännössä ottelutapahtumien promoottori, rankinglistojen tekijä ja otteluparien muodostaja. UFC käyttää tätä hyväkseen valikoimalla ottelut ennen kaikkea myyntiä silmällä pitäen, ei urheilullisten meriittien perusteella. UFC on myös tunnettu siitä, että se rankaisee ottelijoita, jotka julkisesti asettuvat organisaatiota vastaan esimerkiksi valittamalla palkastaan tai pyrkivät solmimaan sopimuksia muiden vapaaotteluorganisaatioiden kanssa. Vuosien varrella UFC on myös painostanut ottelijoita allekirjoittamaan julkilausumia, jossa ottelijat kiittävät UFC:tä hyvästä kohtelusta ja kiistävät UFC:lla olevan monopoliasema vapaaottelussa.

Vuoden 2014 lopussa joukko entisiä UFC:n ottelijoita kuten Cung Le ja Jon Fitch nostivat ryhmäkanteen UFC:tä vastaan vedoten siihen, että organisaatio on aktiivisesti ostanut pois markkinoilta kaikki kilpailijansa (Strikeforce, Pride, WEC) ja siten saavuttanut monopolimaisen aseman. Tämä estää urheilijoita kilpailuttamasta sopimuksiaan. Vaikka ryhmäkanne ei itsessään muuttaisi mitään, niin se mahdollistaa UFC:n tilinpäätösten ja sopimusten tarkastelun, mikä taas mahdollistanee jonkinlaisen ottelijaliiton tai yhdistyksen perustamisen. Liitto voisi ajaa ottelijoiden asemaa kollektiivisesti. Jos ryhmäkanne etenee oikeuteen asti, niin oikeuden lopullista päätöstä saataneen odottaa vuoteen 2018 asti.

Keskeiset kysymykset vapaaottelijoiden järjestäytymisen kannalta ovat, luokitellaanko ottelijat työntekijöiksi vai urakoitsijoiksi, ja miten liittoon saataisiin tarpeeksi paljon ottelijoita mukaan. Työntekijöillä on esimerkiksi oikeus lakkoiluun ja kollektiiviseen sopimiseen, kun taas urakoitsijat voivat lähinnä perustaa yhdistyksen, joka ajaa lobbaamisella lakimuutoksia ja pyrkii neuvotteluilla parantamaan urheilijoiden sopimuksia. Hyvä esimerkki yksilölajien ammattilaisyhdistyksestä on tenniksen ATP (Association of Tennis Professionals), joka perustettiin vuonna 1972 ajamaan urheilijoiden asemaa. ATP loi automatisoidun rankingjärjestelmän tennikseen ja nosti ottelijoiden palkkioita huomattavasti. Monet USA:n ammattiurheilijoiden yhdistykset ovat auttamassa vapaaottelijoita oman yhdistyksen perustamisessa. Esimerkiksi UFC:n kanssa huonoissa väleissä oleva vapaaottelija Wanderlei Silva ja muita entisiä ja nykyisiä ottelijoita ovat käyneet useasti tapaamassa amerikkalaisen jalkapallon pelaajayhdistystä NFLPA:ta.

Se, miten liittoon tai yhdistykseen saataisiin tarpeeksi jäseniä, on kuitenkin kysymysmerkki. UFC on kieltäytynyt tekemästä sopimuksia niin sanottujen tallien eli treenisalien kanssa, mikä vaikeuttaa ottelijoiden kollektiivista sopimista. UFC:n pyrkiessä saavuttamaan entistä isompaa markkina-asemaa eri puolilla maailmaa tulee yhä isompi määrä ottelijoista maailman joka kolkalta. Ottelijoiden yhtenäisyyttä on vaikea saavuttaa lajissa, jossa ottelijat kilpailevat toisiaan vastaan näkyvyydestä, sopivista ottelupareista ja sopimuksista. Näitä UFC hallitsee mielivaltaisesti.

Kirjoitus on julkaistu alunperin Kapinatyöläinen #47 (1/16) -lehdessä.

Advertisements