Esperanto on maailman puhutuin keinotekoinen kieli. Sillä on 130-vuotisen historiansa aikana ollut miljoonia puhujia ympäri maailman, ja anarkistit ovat olleet alusta asti olleet mukana esperanto-liikkeessä.

Vuoden 1887 heinäkuussa puolalainen silmälääkäri L.L. Zamenhof julkaisi salanimellä Tohtori Esperanto kymmenen vuoden aikana kehittelemänsä kielen, internacia lingvon, ensimmäisen kielioppikirjan. Kirjanen oli kirjoitettu venäjäksi, ja käännökset puolaksi, ranskaksi ja saksaksi ilmestyivät samana vuonna. Luomalla helposti opittavan yleisen
kansainvälisen apukielen, joka ei olisi kenenkään äidinkieli vaan kaikki puhujat olisivat tasaveroisia, Zamenhof halusi edistää kansainvälistä yhteisymmärrystä ja maailmanrauhaa. Hänen kielellään esperanto tarkoittaa toiveikaista, ja pseudo-nyymi vakiintui uuden kielen nimeksi.

Esperanto on tarkoituksellisesti kieli-opiltaan yksinkertainen ja mahdollisimman säännöllinen. Siinä on vain 16 kieli-oppisääntöä ja kielioppi on lähes poikkeukseton. Kieli on hyvin agglutinatiivinen, kuten muun muassa suomi ja turkki. Agglutinatiiviset eli agglutinoivat kielet ovat kielitieteessä sellaisten kielien luokka, joissa sanan vartaloon liittyy (useita) päätteitä ja muita affikseja (toim. huom.).

Etu- ja jälkiliitteiden käytöllä jokaisesta juurisanasta voi johtaa kymmeniä uusia sanoja. Sen juurisanasto pohjautuu suurimmaksi osaksi latinaan ja sen jälkeläiskieliin, sekä germaanisiin kieliin. Jokainen kirjain vastaa yhtä äännettä ja kieltä lausutaan samoin kuin kirjoitetaan. Puhuttuna esperanto kuulostaa hiukan espanjan ja venäjän sekoitukselta. On tärkeää ymmärtää, että vaikka esperanton kielioppi on yksinkertainen ja säännöllinen, ei se ole kielenä muita kieliä ”huonompi” tai vähemmän ilmaisuvoimainen. Esperanto elää ja kehittyy käytössä, aivan kuten kaikki muutkin kielet.

Esperanto ja anarkismi

Anarkistit ovat olleet alusta asti innokkaasti mukana esperantoliikkeessä. Ensimmäinen tunnettu anarkistinen esperantojärjestö perustettiin vuonna 1905 Tukholmaan ja vähän myöhemmin muun muassa Bulgariaan ja Kiinaan. Anarkistit ja anarkosyndikalistit olivat enemmistö esperantoa puhuvista työläisistä. He perustivat useita järjestöjä, jotka yhdistyivät vuonna 1914 Liberiga Stelo -järjestöksi (Vapauttava tähti), joka käänsi ja julkaisi useita anarkistisia kirjoja.

Neuvostoliitossa perustettiin Kansainvälisen kielen tieteellinen anarkistinen kirjasto ISAB, joka käänsi ja julkaisi muun muassa Kropotkinia. Vuonna 1921 Prahassa kokoontui joukko työläisiä viidestätoista maasta. He perustivat Maailman antinationalistisen liiton SAT:n (Sennacieca Asocio Tutmonda). SAT:n toiminta oli huipussaan 1930-luvun alussa, tuolloin sillä oli yli 6500 jäsentä 42 maassa. SAT toimii yhä tänä päivänä esperantokulttuuria edistävänä antinationalististen vasemmistolaisten ja anarkistien järjestönä.

Esperanto oli erityisen suosittu Saksan työväenliikkeessä, Saksan työläisten esperantojärjestössä oli vuonna 1932 neljätuhatta jäsentä. Työläisesperantistit pitivät tehtävänään mahdollistaa esperanton käyttö kansainvälisellä tasolla järjestöjensä tarpeisiin. Työläisten olympialaisissa esperantolla oli tärkeä tehtävä viestintävälineenä eri kieliä puhuvien ryhmien välillä. Esperantoa onkin nimitetty työläisten latinaksi.
Vuonna 1925 Berliinin anarkosyndikalistien esperantistien ryhmä kertoi Kansainvälisen työväenliitto IWA:n kongresissa, että Saksan IWA-osastossa esperanto oli ”juurtunut niin syvälle, että on perustettu esperantistien maailmanjärjestö, joka toimii libertaaris-antiautoritäärisella pohjalla”. Tämä on luultavasti viittaus 1920-luvulla perustettuun TLES:ään (valtiottomien esperantistien maailmanliitto), joka perustettiin vastauksena SAT:ssa kasvaneeseen kommunistien valtaan. TLES sulautui sittemmin SAT:iin. Eurooppalaiset anarkistit kävivät ahkeraa esperantonkielistä kirjeenvaihtoa kiinalaisten ja japanilaisten anarkistien kanssa.

Myös Kiinassa ja Japanissa toimitettiin joitakin esperantonkielisiä anarkisti-julkaisuja, esimerkiksi nuorena kuollut Shifu, joka oli keskeinen hahmo 1900-luvun alun kiinalaisessa anarkistiliikkeessä, toimitti ensimmäistä kiinassa ilmestynyttä anarkistilehteä, kaksikielistä La Voĉo de l’ Popoloa (Kansan ääni), jota ilmestyi kahdeksan vuoden ajan 1921 saakka. Japanissa julkaistiin parin vuoden ajan La anarkiisto -lehteä, mutta sen toimittajat tuomittiin vankeuteen vuonna 1931 osana yleistä vasemmiston vastaista repressiota. Esperantisteja oli mukana taistelemassa Espanjan sisällissodassa kansainvälisissä prikaateissa. Espanjassa toimitettiin sisällissodan aikana Popola Fronto -lehteä, ja CNT lähetti radio-ohjelmia esperantoksi.

Repressio

Esperanton historiaan on kuulunut häirinnän ja halveksunnan lisäksi myös suoranaista vainoa. Monet valtiot ovat pitäneet esperantoa suorastaan vaarallisena. Jo vuonna 1885 Venäjän keisarikunnan sensuuri viivästytti esperanton ensimmäisen oppikirjan julkaisua kahdella vuodella. Vuonna 1895 kristillis-anarkistisen Leo Tolstoin kirjoitus Järki vai usko julkaistiin venäläisessä La Esperantisto -lehdessä, mikä suututti tsaarin viranomaiset. Kirjoituksen katsottiin lietsovan kansalaistottelemattomuutta ja se johti esperanton väliaikaiseen kieltoon keisarikunnassa. Vuonna 1922 esperanton opetus kiellettiin ranskalaisissa kouluissa ja vuonna 1936 se kiellettiin kokonaan Portugalissa ja Saksassa jossa esperantoa pidettiin juutalaisen salaliiton kielenä ja puhujia tuomittiin keskitysleireille, joissa tapettiin myös kaikki Zamenhofin neljä lasta. Espanjassa Franco teloitutti esperantisteja ja myös Japanissa anarkistisia esperantonpuhujia tuomittiin kuolemaan.

1930-luvun puolivälissä Neuvostoliitto kielsi SAT:n julkaisujen tuomisen maahan. Stalinistisen tukahdutuksen lisääntyessä Neuvostoliiton vahvan esperantoliikkeen toimintaan kohdistui yhä suurempia rajoituksia. Stalin vainosi esperantisteja ”porvarillisen kosmopoliittisuuden” ja epäisänmaallisuuden vuoksi. Vuonna 1937 30 000 esperantistia lähetettiin vankileireille ja kaksi tuhatta teloitettiin. Vielä toisen maailmansodan jälkeenkin esperantokiellot saatettiin voimaan Itä-Saksassa, Unkarissa ja Tšekkoslovakiassa.

Esperanto nykyään

1960-luvulta lähtien esperantoliike on taas pystynyt toimimaan vapaasti. Nykyisistä puhujamääristä on vaikea saada tarkkaa tietoa, mutta arviot vaihtelevat 50 000 ja kahden miljoonan välillä. Esperanton puhujia löytyy ainakin 120 maasta. SAT on yhä olemassa ja sen sisällä toimii antiautoritäärinen siipi Liberecana Frakcio. Isompia ja pienempiä tapahtumia järjestetään päivittäin ympäri maailmaa.

Heinäkuussa 2019 Lahdessa järjestettiin 104. esperanton maailmankongressi, johon otti osaa noin tuhat henkeä 57 eri maasta. Esperantonkielinen julkaisutoiminta on aktiivista ja esimerkiksi Pariisissa toimiva anarkistinen Radio Libertaire lähettää säännöllisesti ohjelmaa esperantoksi.

Esperantoa voi opiskella nykyään hyvin helposti internetin kautta. Osoitteesta lernu.net löytyy kattava esperanton peruskurssi useilla kielillä, myösv suomeksi. Myös Duolingosta löytyy esperantokurssi.

Pigra Liberecano