Musta Kallio -tapahtuman yhteydessä järjestettiin 10.8.2016 ensimmäinen ”Kallion anarkistista historiaa -kävelykierros”. Suuren suosion vuoksi tällaisia kierroksia tullaan tulevaisuudessa varmasti järjestämään lisää. Kapinatyöläinen esittelee kierrokseen sisältyneistä tusinasta osoitteesta viisi.

Siltasaarenkatu 4–8 vuonna 1907.

A.B. Sarlin ja Kustannusliike Tarmo

(Siltasaarenkatu 4­–8, silloiset rakennukset purettu)

Kirjalijanimeä Asa Jalas käyttänyt agronomi, toimittaja, kirjailija, huonekalutehtailija, kustantaja ja työläisaktivisti Alfred Bernhard Sarlin (1860–1919) siirtyi 1900-luvun alussa teosofiasta anarkismiin ja ateismiin. Sarlin asui osoitteessa Siltasaarenkatu 8 vuosina 1902–1912. Osoitteeseen Siltasaarenkatu 6 hän perusti bambuputkihuonekalutehtaan (myöhemmin Korihuonekalutehdas). Sarlin myös pyöritti vuosina 1908–1919 Kustannusliike Tarmoa, joka toimi osoitteessa Siltasaarenkatu 4. Kyseinen kustantamo julkaisi monien muiden teosten ohella Sarlinin poliittisena manifestina toimineen 9-osaisen kirjasarjan Keinottelu maailman herrana ja Pjotr Kropotkin -suomennoksen Hirmuvalta Venäjällä 1905–1909.

Kustannustoiminta johti moniin takavarikkoihin ja sensuurioikeudenkäynteihin, liittyen tsaarinvallan arvosteluun ja jumalanpilkkaan. Vuonna 1909 julkaistu Kropotkinin Hirmuvalta Venäjällä 1905–1909 toi Sarlinille syytteen majesteettirikoksesta. Monta vuotta kestäneen oikeusprosessin päätteeksi senaatti tuomitsi hänet vuonna 1913 seitsemäksi kuukaudeksi vankeuteen. Diabetekseen vetoamiseen perustuneen valituskierroksen jälkeen Sarlin istui tuomiosta 142 päivää vuosina 1914–15 Helsingin lääninvankilassa. Vuonna 1916 Sarlin sai Turun hovioikeudelta kuuden kuukauden vankeustuomion jumalanpilkasta, Keinottelu maailman herrana -kirjasarjaan liittyen. Tätä tuomiota hän ei kuitenkaan joutunut istumaan, koska valitusprosessin ollessa vielä kesken toi Venäjällä maalikuussa 1917 tapahtunut ”helmikuun vallankumous” armahduksen valtiollisista ja uskonnollisista rikoksista tuomituille. Sarlin julkaisi vankilakokemuksistaan Keinottelu maailman herrana -kirjasarjan 9. osan Ihmiskidutus 20:llä vuosisadalla: vankilat. Hän julkaisi helmikuun vallankumouksen jälkeen myös uuden painoksen Kropotkinin teoksesta Hirmuvalta Venäjällä 1905–1909.

Yhdyspankin Hakaniemen konttorin ryöstö 1906

(Hämeenkatu 2, nykyinen Siltasaarenkatu 18)

Vuosina 1905–1907 tapahtui Suomessa monia maanalaisen vallankumoustoiminnan rahoittamiseksi tehtyjä ryöstöjä. Eräs tällainen ryöstö toteutettiin 4.9.1906 Yhdyspankin Hakaniemen konttorissa, joka lakkautettiin pian sen jälkeen. Saalis oli melko vaatimattomat 9600 markkaa. Mukana oli ilmeisesti mm. farmaseutti Karl Gustaf Konrad Nyman (1882–1937), joka tunnetaan tsaarinvaltaa palvelleiden santarmien ja poliisien murhia ja murhayrityksiä Helsingissä toteuttaneen ”Verikoirat”-ryhmän johtohahmona. Nyman auttoi aiemmin samana vuonna Venäjän valtionpankin Helsingin konttorin ryöstäneitä latvialaisia bolshevikkejä. Myös punakaartin erotettua päällikköä Kaarlo Luotoa (1875–1947), pidetään osallisena Hakaniemen konttorin ryöstöön. Lisäksi siihen on liitetty mm. ”Unkarin poikana” tunnettu salaperäinen Venäjältä Suomeen tullut vallankumouksellinen, jonka tuntuu Suomessa olleen tekemisissä enemmän suomalaisten kuin venäläisten kanssa.

Nyman oli vuosina 1903–1905 Tukholmassa asuessaan luonut tiiviit suhteet Hinke Bergegrenin ryhmän ruotsalaisiin anarkisteihin. Viisi suomalaista työläisaktivistia, joukossa Luoto ja Nyman, lähti pian Hakaniemen ryöstön jälkeen Tukholmaan, missä heidät pidätettiin eräästä asunnossa yhdessä useiden ruotsalaisten anarkistien kanssa. Asunnosta löytyi mm. käsiaseita, viisi kiloa dynamiittia sekä useita valmiita ja keskeneräisiä pommeja. Nyman tunnusti kuulustelussa heidän suunnitelleen erään tukholmalaisen pankin ryöstämistä varojen hankkimiseksi venäläisille vallankumouksellisille. Suomalaiset luovutettiin Suomeen, missä heitä syytettiin oikeudessa monista vallankumoustoimintaan liittyvistä rikoksista. Suurin osa syytteistä kaatui ja Yhdyspankin Hakaniemen konttorin ryöstöstä sai tuomion lopulta vain nuori räätälityöntekijä ja työläisaktivisti Vilho Kari. Nyman tuomittiin kolmeksi vuodeksi ja viideksi kuukaudeksi vankeuteen osallisuudesta Hämeenlinnassa 1905 tehtyyn dynamiittivarkauteen. Vapauduttuaan hän luopui poliittisesta toiminnasta ja muutti Kanadaan apteekkariksi. Kaarlo Luoto erotettiin sosialidemokraattisesta puolueesta ja hänen suhteensa suomalaisen työväenliikkeen päävirtauksiin jatkui kroonisesti riitaisana. ”Unkarin poika” häipyi Suomesta 1907, eikä hänen myöhemmistä vaiheistaan ole mitään tietoa.

Eläintarhan huvila 14 Viaporin kapinassa

(Eläintarhantie 14)

Eläintarhan huvila-alue syntyi 1860–1890-luvuilla Eläintarhantien varteen. Huvilapalstalla numero 14 sijaitsi 1900-luvun alussa useita huviloita, jotka on ”Villa Blomia” lukuun ottamatta sittemmin purettu pois rautatien laajennusten tieltä. Eräs näistä nyttemmin puretuista huviloista näytteli tärkeää osaa Viaporin (nyk. Suomenlinnan) venäläisen varusväen kapinassa 30.7.–2.8.1906. Vuoden 1905 Suurlakon yhteydessä perustettu Helsingin punakaarti asettui tukemaan kapinaa ja avusti sitä mm. räjäyttämällä rautatiekiskoja, lähettämällä Viaporiin vapaaehtoisia kapinallisten avuksi, auttamalla kapinallisia pakenemaan Viaporista ja Katajanokan kasarmilta ja yrittämällä saada aikaan uutta suurlakkoa.

Helsingin punakaartin johtaja, tsaarin armeijasta eronnut kapteeni Johan Kock perusti erääseen huvilapalstan numero 14 huviloista kapinan aikana päämajan ja loi punakaartilaisista vartioketjun, joka ulottui Linnanmäeltä (silloiselta Vesilinnanmäeltä) nykyisin Kallioksi (silloin Sörnäisiksi) mielletyn alueen keskeisille paikoille. Syynä paikan valintaan oli se, että kyseisellä palstalla sijainnut pieni punainen huvila oli anarkisti Jean Boldtin (1865–1920) käytössä. Hovioikeuden auskultantti ja Helsingin työväenyhdistyksen aktiivi Jean Boldt oli kasvissyöjä, eläinkokeiden vastustaja ja rauhanaktivisti, joka oli vuonna 1898 mukana perustamassa nykyisen Rauhanliiton edeltäjää, Finlands Fredförbundia. Hän kehittyi Viaporin kapinaan mennessä tolstoilaisesta anarkopasifistista aseellista vallankumousta kannattavaksi anarkososialistiksi ja kuului kapinan aikana Kockin lähipiiriin.

Huvilan 14 ympäristöstä lähetettiin 1.8. Viaporiin kapinallisten avuksi 150–200 punakaartilaista. Taisteluiden raivotessa Viaporissa nähtiin seuraavana päivänä Hakaniemen torilla punakaartilaisten ja näitä tukeneiden Katajanokan kasarmilta paenneiden venäläisten matruusien yhteenotto ylioppilaiden suojeluskaartin kanssa.Yhteenotossa kuoli kuusi suojeluskaartilaista, yksi poliisi ja kaksi punakaartilaista. Viaporin kapina kukistui lopullisesti saman päivän aikana. Kapinaan nousseita sotilaita kuoli sadoittain taisteluissa, teloituksissa ja vankeudessa. Suomalaisia lienee kuollut Viaporissa joitakin kymmeniä, minkä jälkeen ne henkiin jääneet, jotka eivät olleet onnistuneet pakenemaan, luovutettiin suomalaiselle oikeuslaitokselle. Kaikkiaan 77 punakaartilaista tuomittiin eripituisiin vankeusrangaistuksiin. Kapinan jälkeen Kock pakeni suomalaisten aktivistien avustamana Amerikkaan. Samoin teki myös mm. sittemmin Yhdysvalloissa syndikalistisen IWW-ammattiliiton aktiivina tunnetuksi tullut Leo Laukki.

Kill City

(Wallininkatu 4, nykyisen Kuntatalon alueella)

Toisen linjan ja Wallininkadun kulmaan rakennettiin 1897 Raajarikkoisten auttamisyhdistyksen ylläpitämä raajarikkoisten työkoulu, joka muutti 1952 Ruskeasuolle. Sittemmin puutalokorttelissa toimi mm. Pelastusarmeijan asuntola sekä Teemu ja Taavi Kassilan Ananda Marga -joogayhteisö. Ympärillä riehui kiihtyvällä vauhdilla Etu-Kallion vanhojen puutalojen purkamisvimma, jonka tuloksena talo oli 1970-luvun lopussa purkutuomion alaisena tyhjillään, alueen viimeisenä yhtenäisenä puutalokorttelina. Siitä tuli vuoden 1978 alussa punk-vaikuttaja Ralf Örnin aloitteesta Suomen ensimmäinen punk-valtaus. Paikka oli silloin kuvien mukaan varsin rähjäisessä kunnossa. Mika Saastamoisen aikalaiskuvauksen mukaan ”seinät oli päällystetty jätesäkeillä, lava kasattu jostain jätepuusta, sähkötkin oli kiikun kaakun”. Pääsali täyttyi jo 50 ihmisestä. Kill Cityn kantavana voimana oli kuitenkin koko ajan tietoinen pyrkimys omaehtoisen vaihtoehtokulttuurikeskuksen rakentamiseen. Taloon rakennettiin äänitysstudio ja mm. osa Metropolis-kolmoislevystä on äänitetty livetaltiointina Kill Cityssä. Talossa vaikuttivat aktiivisesti mm. sellaiset muusikot kuin Maukka Perusjätkä, Pelle Miljoona, Tumppi Varonen, Andy McCoy ja Mike Monroe. Viimeinen keikka järjestettiin talossa 26.8.1979. Viikkoa aiemmin Kill Cityn väkeä oli osallistunut Lepakon valtaukseen. Kill Cityä alettiin purkaa Kuntatalon tieltä muutamaa viikkoa viimeisen keikan jälkeen. Tapio Suomisen elokuvaan Täältä tullaan elämä (1980) on taltioitu Kill Citystä Pelle Miljoonan keikkaa ja talon purkamista.

Arvid Järnefeltin puhe Kallion kirkossa 1917

(Itäinen papinkatu 2)

Suomen tunnetuin tolstoilaisen anarkismin edustaja, kirjailija Arvid Järnefelt (1861–1937) saapui 20.5.1917 suuren kannattajajoukon kanssa Kallion kirkkoon, etukäteen ilmoitettuna aikomuksenaan pitää puhe papin saarnan jälkeen. Urkuri yritti estää puheen jatkamalla soittoa, suntion ladellessa taululle virsinumeroita, joiden kaikkien läpisoittamiseen olisi mennyt pari tuntia. Saarnatuoliin käveli räätäli Malinen pitämään esittelypuhetta. Koska urut soivat edelleen ja tie urkuparvelle oli suljettu, tekivät Järnefeltin kannattajat pyramidin ja räätäli Kotiranta kiipesi urkuparvelle, vetäen urkurin pois urkujen äärestä. Järnefelt pääsi nyt pitämään puheensa täpötäydelle kirkkosalille, jonka kuunteli hiljaisena. Vielä tässä vaiheessa yritti joku kirkonmies sabotoida puhetta juoksemalla kirkkosaliin sivuovesta ja huutamalla ”tuli on irti”. Yritys kuitenkin epäonnistui, eikä väkijoukko uskonut häntä. Järnefelt puhui suhteellisen lyhyesti, esittäen että kirkot pitäisi avata kansalle puhetilaisuuksia varten. Puheen jälkeen yleisö huusi eläköön-huutoja ja poistui kirkosta. Kallion kirkko oli kolmas helsinkiläinen kirkko lyhyen ajan sisällä, jossa Järnefelt oli kannattajiensa tuella pitänyt puheen. Aiemmin samassa kuussa hän oli puhunut tolstoilaisista aatteistaan ja ajatuksestaan kirkkojen avaamisesta kansalle kahdessa muussa helsinikiläiskirkossa, Nikolainkirkossa (nyk. Tuomiokirkko) ja Johanneksenkirkossa.

Mika Sakki