Vastarinta Euroopan sulkemista vastaan alkoi jo silloin kuin ei vielä ollut mitään EU:ta, vain heikko EEC muutaman maan raskaan teollisuuden yhteistyöelimenä. Ranskan paperittomat, “Sans Papiers” on ollut Euroopan-laajuisen laittomien siirtolaisten liikkeen selkeä edelläkävijä.

Vuonna 1968 Ranska aloitti siirtolaisuuden kontrollointiyritykset, oleskelulupien myöntämisaste laski muutamassa vuodessa 70 prosentista kymmenen prosentin tienoille useimpien kansalaisuuksien kohdalla. Reaktio seurasi välittömästi, siirtolaisten panos toukokuun 1968 kansannousuun oli huomattava. He osallistuivat lakkoliikehdintään ja valtausaktioihin hiljattain lähiöihin nousseiden slummien asumisolosuhteiden parantamiseksi. Kostoksi valtio aloitti ensimmäistä kertaa laajamittaiset karkotukset, joita vastaan esimerkiksi Renaultin työntekijät hyökkäsivät väkivaltaisesti kesäkuussa 1968. Ensimmäiset solidaarisuusryhmät perustettiin.

Vastarinnan, voittojen ja vastahyökkäyksien ketju

Lokakuussa 1971 järjestettiin poliittisten aktivistien karkotuksia vastaan ensimmäiset yksinomaan siirtolaisten järjestämät suurmielenosoitukset sitten vuoden 1961 algerialaismielenosoitusten (joiden yhteydessä poliisit teurastivat lähemmäs 300 ihmistä) ja intellektuellit kuten Sartre, Foucault ja Deleuze ottivat siirtolaisten asian omakseen. Lukuisten valtausten ja nälkälakkojen jälkeen 35 000 ihmistä laillistettiin vuonna 1973. 1970-luvun loppupuolelle mennessä toisen sukupolven laittomat hylkäsivät usein ensimmäisen sukupolven instituutioiden puitteissa tapahtuvan vastarinnan, ja perustivat omat autonomiset liikkeensä, esim. Rock Poliisia Vastaan 1979-1982. Seuraavan kerran valtio oli pakotettu laajamittaiseen laillistamiseen 1980-luvun alussa, jolloin yli 100 000 kauan maassa ollutta saavutti oleskeluluvan. Reformit jäivät kuitenkin puolitiehen, 1986 oikeisto palasi valtaan, karkotukset yleistyivät ja poliisin tapettua Malik Oussekinen mielenosoituksessa uusi protestiaalto järisytti maata. Vasemmiston paluu 1988 ei johtanut enää uusiin reformeihin.

Kansallis-linnoituksesta linnoitus Eurooppaan

1980-luvun alussa silloisen EEC:n ydinryhmä, Benelux-maat, Ranska ja Länsi-Saksa aloittivat keskenään yhdentymistä eteenpäin vievien sopimusten suunnittelun kyllästyneinä hitaampien maiden tahtiin. Vuonna 1990 suunnitelma tulevasta Schengen-sopimuksesta oli valmis, ja maat allekirjoittivat sen. Tarkoitus oli luoda Eurooppaan passivapaa alue. “Vapaa liikkuminen” oli kuitenkin hyvin suhteellista, sisäisen liikkumisen helpottamisen vastapainoksi ulkorajaa oli tarkoitus tiukentaa, erityisesti Schengen Information Systemiin SIS:n oli tarkoitus kerätä sormenjälkiä kaikista Eurooppaan joskus yrittäneistä siirtolaisista. Entiset imperialistimaat, nykyiset rikkaat teollisuusmaat ymmärsivät että köyhien eristäminen pelkästään kansallisella asteella ei enää riittäisi eliitin etuoikeuksien säilyttämiseen. Vastuuta suurvaltapolitiikan ansiosta entisissä siirtomaissa käytyjä sotia paenneiden auttamisesta pyritään välttämään niin paljon kuin mahdollista. Viime vuosina länsimaiden aiheuttama globaali ympäristökriisi ja rakennesopeutusohjelmat ovat aiheuttaneet uusia pakolaisvirtoja, jotka pyritään myös sulkemaan rajojen ulkopuolelle.

Euroopan laajuinen harmonisaatio

Amsterdamin sopimuksen ratifointi Tampereen erityisessä EU-huippukokouksessa lokakuussa 1999 aloitti uuden aikakauden EU:n pakolaispolitiikan harmonisoimisessa. Päätöksenteon siirtyminen kansallistasolta ylöspäin teki sellaiset yksipuoliset päätökset kuten satojen tuhansien laittomien siirtolaisten laillistaminen Italiassa helmikuussa 1999 mahdottomaksi. Harmonisointi tullaan varmasti tekemään tiukimman kriteerin mukaan, mikä tietää merkittäviä muutoksia – esimerkiksi Ranskassa noin 50% Tamilipakolaisista saa turvapaikan siinä missä Itävallassa 1%. Ennen Amsterdamin sopimusta Saksasta Englantiin laittomasti tulleita Algerialaisia ja Tamileita ei saanut palauttaa, koska Saksa karkotti Tamileita ja Algerialaisia. Saksaa ei Englannissa luettu turvallisten valtioiden listaan! Samaten valvontamekanismit ovat tähän asti kehittyneet eri vauhtia eri maissa, esimerkiksi Italiassa ei vielä vuosi sitten ollut käytössä sormenjälkirekisteriä. Ranskan puheenjohtajuus syksyllä 2000 oli myös nopeaa vaihetta Eurooppalinnoituksen rakentamisessa. Rangaistukset laittoman siirtolaisen rajan yli kuljettaneelle ehdotettiin harmonisoitavaksi koko unionin alueella. Ei ole mitään merkitystä onko paperittoman matkustajan aikomus olla hakea turvapaikkaa vai ei – kaikkia laittomia siirtolaisia auttaneita on rankaistava vähintään puolen vuoden vankeudella, ja kuljetusvälineet ja passi voidaan takavarikoida. Lisärangaistuksia seuraa jos auttaja kuuluu “rikollisjärjestöön” joulukuun 1998 EU:n määritelmän perusteella, joka on niin lavea että sitä voidaan soveltaa melkein mihin tahansa EU-politiikkaa kritisoivaan kansalaisjärjestöön.

Viimeisin uudistusehdotus on Englannin viime vuonna ehdottama YK:n vuoden 1951 Geneven pakolaiskonvention uudelleenarviointi, toisin sanoen kappaleiksi repiminen. Miltei kaikkien maailman valtioiden ratifioima sopimus, joka esimerkiksi kieltää maahan laittomasti tulleiden pakolaisten rankaisemisen hakemuksen käsittelyn yhteydessä onkin jo vuosikausia ollut pelkkä tyhjä kirjain. Göteborgin huippukokouksessa on tarkoitus tehdä Yhdysvaltojen kanssa yhteinen julistus, joka loisi suuntaviivat uuden vuosituhannen poissulkemispolitiikalle.

10 miljoonaa kiloa liharahtia

Vuonna 1999 EU:sta karkotettiin 170 000 ihmistä, karkotusten johtaja on Englanti (27%) ja Saksa kakkosena. Suomesta karkotettiin 5400. Rajoilta suoraan käännytetyt eivät ole luvussa mukana. Suuri osa karkotuksista tehdään lentokoneella ja monet poliisisaattueessa – Eurooppalinnoitus tulee siis mielettömän kalliiksi. Niinpä valtiot etsivät uusia keinoja, kuten charter-lentoja ja Välimerellä rahtilaivoja, jotka matkustaisivat päinvastaiseen suuntaan kuin orjalaivat aikoinaan. Karkotukset ovat toisaalta suurta bisnestä lentoyhtiöille, toisaalta riski julkisuuskuvalle ja lentoturvallisuudelle, onhan karkotusten yhteydessä viime vuosina kuollut toista kymmentä siirtolaista, viimeksi Khaled Abuzafaria Sveitsissä 18. toukokuuta tänä vuonna. Useat lentoyhtiöt ovatkin jo luopuneet karkotuksista, ja 20. kesäkuuta on tarkoitus tehdä sekä virtuaalinen sit-in Lufthansan webbisivuille että aktioita useissa Lufthansan toimipisteissä.

Samaan aikaan EU:n väestö vanhenee, ja erityisesti huipputeknologian työntekijöitä tarvitaan kipeästi. Ranskan sisäministeri Jean-Pierre Chevenement on arvioinut että Eurooppa tarvitsee 75 miljoonaa siirtolaista väestövajetta täyttämään seuraavan 50 vuoden aikana. Yhdysvalloissa suunta on muuttunut radikaalisti, monet osavaltiot ovat alkaneet myöntämään ajokortteja laittomille siirtolaisille, mikä takaa lähestulkoon kansalaisen mahdollisuudet ajokortin ollessa maassa yleisin henkilötodistus. Myös johtava ammattiliitto AFL-CIO on ymmärtänyt että siirtolaisten tuki on sen elinehto, vain solidaarinen ja kansainvälinen työväenliike voi selvitä. Eurooppa jatkaa kuitenkin yhä järjetöntä kampanjaansa maailman enemmistöä vastaan.

Antti Rautiainen

Lähteet:
http://www.noborder.org (missä mm. Without papers in Europe-kirja)
http://www.deportation-class.com
http://www.statewatch.org

Kirjoitus on julkaistu Kapinatyöläinen #29 (2/01) -lehdessä.

Advertisements