Rojava-solidaarisuustoiminta sai alkunsa Kobanen kapinasta, piirityksestä ja kansanmurhan uhasta sekä sisällissodasta Syyrian pohjoisosissa. Turkissa Kurdiliike nousi samoihin aikoihin parlamenttiin ja maa luisui sisällisotaan. Tämä teksti on henkilökohtainen pyrkimys pohtia toimintamme menestymisiä ja epäonnistumisia Yhdessä Rojavan puolesta -ryhmän entisen jäsenen näkökulmasta. Teksti ei siis edusta koko ryhmää.

Inspiroivat kamppailut

Kaikki sai omalta kohdaltani alkunsa eräänä lokakuun päivänä vuonna 2014. Istuin Helsingin yliopiston kahvilassa lukemassa huolestuneena uutisia ISISin piirittämästä Kobanesta, kaupungista Syyrian ja Turkin rajalla. Kaksi ystävääni saapui kurdien järjestämästä solidaarisuusmielenosoituksesta. Keskustelimme pitkään fasististen ja autoritääristen uskonnollisten voimien globaalista noususta, sekä kurdien itsehallintoliikkeen urheasta vastarinnasta. Maailmanpolitiikkaa aktiivisesti seuraavina antikapitalisteina olimme ihmeissämme, miten olimme vasta muutamia kuukausia aiemmin saaneet tietää, että autonomisiksi julistautuneilla Pohjois-Syyrian alueilla on ollut vuodesta 2012 lähtien käynnissä valtion, kapitalismin ja patriarkaatin syrjäyttämistä ajava radikaali yhteiskunnallinen kokeilu. Päättelimme, että vallankumouksellisten liikkeiden välisessä kansainvälisessä vuoropuhelussa ja tiedonkulussa on jotain vialla – ainakin omissa piireissämme.

Keskustelu eteni nopeasti 1990- ja 2000-lukujen zapatistisolidaarisuusliikkeisiin. Näkemyksemme mukaan zapatistien kansannousu vuonna 1994 oli yksi keskeisiä tekijöitä kylmän sodan jälkeisen liberaalin hegemonian murtumassa. Tämä murtuma avasi kapinallisen ajanjakson ja maailmanlaajuisen liikehdinnän, joka myöhemmin nimettiin globalisaation vastaiseksi liikkeeksi. Spekuloimme, missä tilassa kamppailumme olisivat nyt, jos 1990-luvulla aktiiviset toverimme eivät olisi kuulleet zapatistien kapinasta, kuten nyt näytti olevan käymässä Rojavan kansannousun kohdalla. Silloin päätimme järjestäytyä, vaikkei meillä ollut selkeää visiota siitä, millaisen muodon toimintamme tulisi saamaan.

Yhdessä Rojavan puolesta

Ensi töiksemme käänsimme David Graeberin The Guardian -lehdessä julkaiseman solidaarisuuskutsun Miksi maailma ei piittaa Syyrian vallankumouksellisista kurdeista?, jonka julkaisimme anonyymisti takku.net-sivustolla. Koska emme itsekään tunteneet Rojavan tilannetta kuin pintapuolisesti, ajattelimme. että on paras aloittaa julkaisemalla käännöksiä englanninkielisistä teksteistä. Siten voisimme levittää tietoisuutta tilanteesta, oppia samalla itse aiheesta, ja voimistaa kurdikapinallisten ja Rojavaan lähteneiden kansainvälisten vapaaehtoisten omaa ääntä sen sijaan, että pyrkisimme Suomesta käsin analysoimaan kansannousua, johon meillä ei ollut omakohtaista kosketusta. Kääntäminen ja muu tiedotustyö ovatkin siitä lähtien olleet merkittävä osa toimintaa.

Samaan aikaan kun keskustelimme toiminnan aloittamisesta, kolme ihmistä ryhtyi nälkälakkoon Eurooppasalin edustalla Kampissa kohdistaakseen median huomion Kobanen piiritykseen ja kansanmurhan uhkaan. Oli selvää, että kiinnostuneita olisi enemmänkin, mutta ihmiset näyttivät olevan hajallaan ja tietämättömiä toisistaan. Siispä jo seuravalla viikolla järjestettiin kokous, johon kutsuttiin ihmisiä anarkistisista ja radikaalivasemmistolaisista piireistä sekä Palestiina-solidaarisuusliikkeestä. Tavoitteemme oli saattaa yhteen ihmiset, jotka jakoivat tarpeen järjestäytyä Helsingin apoistisen kurdiyhteisön ja antikapitalistisen miljöön yhdistäväksi solidaarisuuskollektiiviksi. Tätä kokousta voidaan pitää Yhdessä Rojavan puolesta -ryhmän (YRP) perustamiskokouksena, vaikkei sitä sillä nimellä kutsuttukaan ja ryhmän nimikin keksittiin myöhemmin.

YRP syntyi siis syksyllä 2014, kun Kobanen piiritys oli kuumimmillaan ja kansanmurhan uhan saattoi tuntea Suomessa asti. Tällöin myös Tampereella järjestettiin toistaiseksi ainoa tukimielenosoitus Kobanelle. Kurdit ja heidän tukijansa ovat järjestäneet Tamperetta aktiivisemmin mielenosoituksia Turussa. Loppusyksy 2014 oli hyvin hektistä aikaa ja mielenosoituksia oli Helsingissä parhaimmillaan viikoittain. Silloista toiminnan intensiteettiä kuvaa hyvin, että ryhmän nimikin keksittiin kiireessä väliaikaisena työnimenä, jottei tulevaa mielenosoitusta tarvitsisi järjestää yksityishenkilöiden nimillä. Aina kun Turkissa tai Syyriassa on tapahtunut jotain mullistavaa, solidaarisuustoiminta on käynyt ylikierroksilla, mutta hiljaisempina aikoina toiminta on saattanut hiipua jopa epäsäännöllisen kirjoitustyön tasolle.

Ensimmäinen Yhdessä Rojavan puolesta -nimellä järjestetty tapahtuma on 10.10.2014 järjestetty Mielenosoitus Kobanen ja kurdien tueksi! Pysäytetään ISIS! -mielenosoitus. Kolme viikkoa sen jälkeen Yhdessä Rojavan puolesta ja Suomen kurdien kulttuurikeskus järjestivät mielenosoituksen Kobanen puolesta osana ensimmäistä kansainvälistä Kobane-solidaarisuuspäivää 1.11.2014. Mielenosoitukseen osallistui yli tuhat ihmistä ja se on edelleen suurin Rojavan puolesta järjestetty tukitapahtuma Suomessa. Näistä mielenosoituksista eristettiin aiemmin kesällä ISIS:n vastaisiin mielenosoituksiin osallistunut muslimivastainen Finnish Defence League (FDL) eli niissä luotiin solidaarisuustoiminnalle selkeä antifasistinen konsensus, joka on siitä lähtien pysynyt voimassa. Marraskuun loppupuolella järjestimme myös dokumenttinäytöksen ja infoillan Uuden ylioppilastalon Kupolissa yhdessä Kairos-kollektiivin kanssa.

Kurdimilitiat YPG ja YPJ vapauttivat Kobanen ISIS:n saarrosta tammikuun lopussa 2015. Helsinkiin kutsumamme kurdiaktivisti Havin Güneser veti Eurooppasalin täyteen kuulijoita vain muutamaa viikkoa ennen viimeisiä taisteluja. Samana iltana järjestetyissä tukibileissä kerättiin rahaa Güneserin matkakuluihin ja tulevaan toimintaan. Güneserilta kuulimme huhtikuussa Hampurissa järjestettävästä Dissecting Capitalist Modernity – Building Democratic Confederalism -konferenssista. Monet lähtivätkin konferenssiin syventämään tietämystään kurdiliikkeen kamppailusta ja demokraattisesta konfederalismista sen taustalla. Tätä tietoa tuotiin sitten Suomeen ja levitettiin erilaisissa tapahtumissa, kuten vuoden 2015 Mustassa Pispalassa, ja aktivistien välisissä keskusteluissa.

Tammikuun ja syyskuun välinen aika vuonna 2015 oli YRP:lle hiljaista aikaa. Osittain siksi, että vakavimman uhan ja tukimielenosoitusten päätyttyä ryhmällä oli vaikeuksia määritellä toimintansa fokusta uudelleen. Osittain siksi, että intensiivisen kauden jälkeen aktivistit tarvitsivat fyysistä ja tunnetason palautumista. Vaikka kollektiivista toimintaa oli vähän, tuona aikana käännettiin muun muassa pari Rojavan vallankumousta ja solidaarisuutta käsittelevää laajempaa esseetä, jotka ovat tähän päivään asti toimineet kenties tärkeimpinä suomenkielisinä perehdytysmateriaaleina aihepiiriin. Uusi toiminnan kausi käynnistyi syksyllä 2015, kun Turkki miehitti laajoja alueita Bakurissa ja maa näytti luisuvan täysimittaiseen sisällissotaan.

Solidaarisuustoiminnan alkukauden päättymisenä pidän vuoden 2015 alkusyksyä kahdesta syystä. Ensinnäkin silloin olimme saavuttaneet ensimmäisen välittömän tavoitteemme, perustiedon levittämisen ja Rojavan vallankumouksen nostamisen Suomen alueella toimivien vallankumouksellisten asialistalle. Toisekseen alkusyksystä 2015 alkoi syntyä uusia ryhmiä ja liittolaisuuksia, eikä YRP ollut enää ainoa kanava demokraattisen kurdiliikkeen ja muiden suomalaisten vallankumouksellisten välillä. Erityisesti Rauhanpuolustajien Rojava-ryhmän (myöhemmin Kurdistan-ryhmä) perustaminen syyskuussa 2015 oli merkittävä askel solidaarisuusliikkeelle, mutta samoin olivat lukuisat uudet ystävyys- ja toveruussuhteet, jotka syntyivät muodollisten ryhmien ulkopuolella. YRP:n asema solidaarisuusliikkeessä oli siis syksyllä 2015 ratkaisevasti erilainen kuin sen perustamisen aikoihin – positiivisessa mielessä!

Missä onnistuimme?

Nähdäkseni saavutimme jo vuodessa kaksi kolmesta tavoitteesta, joita henkilökohtaisesti pidin solidaarisuustoiminnan välittöminä lyhyen ja keskipitkän aikavälin tavoitteina: tiedon levittämisen ja yhteyksien vakiinnuttamisen.

Kun antikapitalistien Rojava-solidaarisuustoiminta aloitettiin vuoden 2014 syksyllä, oli vaikea löytää toveria, jonka kanssa Rojavan vallankumouksen käänteistä voisi keskustella. Esimerkiksi takku.net-sivustolta löytyi ainoastaan yksi aihetta käsittelevä teksti: niukkasanaisesti kontekstualisoitu uutinen, jossa turkkilaisten anarkistien ilmoitettiin ylittäneen rajan Kobaneen. Nähdäkseni Yhdessä Rojavan puolesta -ryhmän tiedotustyön ansiosta tilanne muuttui huomattavasti alle vuodessa.

Ainakin anarkistipiireissä suurin osa tunsi jo vuonna 2015 perusasiat: miksi Rojavassa taistellaan ja miksi antikapitalistit ympäri maailmaa osoittavat sille solidaarisuutta. Viimeistään 15.9.2015 Toimitus.co -sivustolla julkaistun Vuoristojoen matkassa on monta mutkaa – Johdatus Rojavan vallankumoukseen -käännösesseen jälkeen välttämättömät perustiedot olivat saatavilla suomen kielellä.

Jo ensimmäisen vuoden aikana YRP:n välityksellä syntyi useita tärkeitä liittolaisuuksia demokraattisen kurdiliikkeen ja lukuisten antikapitalistien välillä, ja ne ovat jatkuneet tähän päivään asti. Tarkoitan liittolaisuudella toveruutta sanan varsinaisessa merkityksessä, joka on näkynyt vastavuoroisena ja tasa-arvoisena yhteistyönä yhtä lailla niin Rojava-solidaarisuudessa, Turkin diktatuurin vastustamisessa kuin feministisissä, antifasistisissa ja antikapitalistisissa kamppailuissa Helsingissä, Turussa ja Tampereella.

Missä epäonnistuimme?

Nähdäkseni kolmannessa tavoitteessa, jota itse pidin realistisena lyhyen aikavälin tavoitteena, emme onnistuneet ainakaan niin hyvin kuin olisimme voineet: autonomisten materiaalisen tuen kanavien ja kansainvälisten rakenteiden luomisessa.

Moniin muihin maihin verrattuna Suomessa ei ryhdytty määrätietoisesti ja kunnianhimoisesti rakentamaan autonomisia kanavia materiaaliselle tuelle vallankumouksellisten liikkeiden välille. Osittain tämä selittyy sillä, että olimme askeleen jäljessä esimerkiksi Ruotsin ja Saksan kehityksestä, joten pystyimme liian helposti turvautumaan muualla luotuihin rakenteisiin. Esimerkiksi rahaa lähetettiin eteenpäin ostamalla saksalaisten ja ruotsalaisten tovereiden valmistamia tukituotteita, jolloin he ovat huolehtineet rahan päätymisestä kohteisiin. Tukituotteiden oston rahoitimme myymällä niitä itse eteenpäin erilaisissa tapahtumissa. Nähdäkseni osittain omien rakenteiden ja yhteyksien puutteen takia suomalaisten vapaaehtoisten matkustaminen Turkkiin ja Syyriaan on jäänyt verrattain vähäiseksi. Toisaalta voi sanoa, että osittain Kurdistaniin matkustaneiden vähäisyyden takia näitä suoria yhteyksiä ei ole syntynyt.

Eurooppalaisten tovereiden vahvempi organisaatio ei kuitenkaan selitä asiaa kokonaan. Vaikka lähtökohtaisesti pidin – tai pidimme – tiedotustoimintaa ja kansainvälisten rakenteiden luomista tasa-arvoisina tavoitteina, joihin molempiin pitää panostaa, usein niukat resurssit ja käytännön syyt pakottivat priorisoimaan. Lähes aina akuutti tiedotus sekä Turkin ja Syyrian tapahtumiin reagoivat symboliset mielenosoitukset asetettiin materiaalisen tuen ja kansainvälisten rakenteiden pitkäjänteisen kehittämisen edelle. Toisaalta seesteisempinä kausina – jolloin olisimme voineet rauhassa asettaa tavoitteita ja toimia niiden eteen – priorisoimme helposti kokonaan muita kamppailuja ja menetimme kollektiivisen toiminnan fokuksen. Osittain muihin ryhmiin ja aihepiireihin keskittyminen on ollut tapa käsitellä intensiivisisten kausien koetuksia. Toisaalta solidaarisuustoiminnan pitäisi kyetä muotoilemaan positiivisia tavoitteita ja toimimaan proaktiivisesti kausina, jolloin ei ole akuuttia uhkaa päällä, ottaen samalla huomioon yksittäisten aktiivien rajat ja tarpeet. Jälkikäteen arvioituna tällaiset proaktiiviset projektit ja tavoitteet olisivat todennäköisesti tasapainottaneet toiminnan intensiteetin vaihtelua ja luoneet kestävämpää toimintaympäristöä.

On kuitenkin selvää, että esimerkiksi tiedotustoimintaa, strategisen keskustelun elävöittämistä ja kansainvälisen vallankumouksellisen infrastruktuurin rakentamista ei pitäisi arvioida mustavalkoisella onnistunut–epäonnistunut-akselilla, vaan jatkuvina prosesseina, joissa itsekritiikki on enemmän tai vähemmän koko ajan läsnä. Tämä artikkeli keskittyy ainoastaan solidaarisuustoiminnan alkuvaiheisiin, ja monilla osa-alueilla onkin tapahtunut huomattavaa kehitystä vuoden 2016 aikana. Toivottavasti tämä teksti kannustaa muitakin pysähtymään analysoimaan kamppailujemme kehitystä suhteessa niille asettamiimme tavoitteisiin ja jakamaan kokemuksiaan liikkeidemme medioissa.

Johannes Kukko

Lähteitä ja taustamateriaalia:

Vuoristojoen matkassa on monta mutkaa – Johdatus Rojavan vallankumoukseen, julkaistu toimitus.co-sivustolla 15.9.2015 (katsottu 26.2.2017)

Yhdessä Rojavan puolesta -kollektiivin blogi: rojavanpuolesta.tumblr.com (katsottu 26.2.2017)

Dissecting Capitalist Modernity – Building Democratic Confederalism -konferenssi, http://www.networkaq.net/ (katsottu 26.2.2017)

Kirjoitus on julkaistu Kapinatyöläinen #49 (1/17) -lehdessä.